Suicide Silence - Graceless

Murskaavaa tylytystä – arvostelussa Suicide Silencen ”Graceless”

Kirjoittanut Jani Tuomi - 20.11.2026

Suicide Silence nousi nopeasti deathcoren kärkeen vuonna 2007 julkaistulla debyyttialbumilla ”The Cleansing” sekä sen yhtä merkittävällä jatko-osalla ”No Time to Bleedillä” vuonna 2009. Noiden albumien suosion ansiosta yhtyeen menestys jatkui alkuperäisen laulajan Mitch Luckerin traagiseen kuolemaan asti vuonna 2012. Moottoripyöräilyharrastus on vienyt muusikoita kuin huumeet konsanaan. Vai onko kyse ”jäätelöä syödään enemmän kuumalla kelillä, lämpimällä säällä hukkuu enemmän ihmisiä, siispä jäätelö on syyllinen hukkumisiin” -tyyppisestä korrelaatiosta… Nyt julkaistava ”Graceless” on joka tapauksessa yhtyeen kahdeksas albumi.

Kuolonydin

Jos deathcore on vieras genre, on kenties syytä nimetä muutama tunnetumpi bändi, jotka saattavat auttaa tyylin tunnistamisessa: Whitechapel, Job For A Cowboy, Chelsea Grin, Despised Icon voisivat toimia porttiteoriana deathcoren hurmeiseen maailmaan. Tunnetuin on kuitenkin nykyään Lorna Shore, josta saamme Suomessakin nauttia seuraavan kerran ensi kesän Tuskassa. Omia parhaimpia muistoja deathcoresta on The Acacia Strainin levyltä ”Coma Witch” kappale ”Observer”, joka oli tylyydessään jotain ennenkuulumatonta. Ja olen sentään asunut Turussa!

Deathcoren ehdottomaksi legendaksi kuuluva Suicide Silence palasi vuonna 2014 All Shall Perish -yhtyeen Hernan ”Eddie” Hermida uutena laulajanaan. Hermidalla on ollut myös hieman hankaluuksia fanien ja metalliyhteisön kanssa, koska hänen toimintansa ala-ikäisen fanin kanssa on ollut vähintäänkin arveluttavaa, ja laulajan käytös faktojen paljastuttua pelkästään iljettävää. Anteeksipyyntö aiheesta on julkistettu silloin kymmenisen vuotta sitten, mutta internet ei unohda koskaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tyylitöntä menoa

Century Media julkaisi nyt orkesterin uusimman levyn ”Graceless”, joka on raskaudessaan murskaava heti alkumetreistä lähtien. ”Graceless”-kappale on alle kaksiminuuttinen, mutta se tuntuu siltä kuin kivitalo kaatuisi heti niskaan. Meno ei kevene myöskään ”Unenlightenedin” aikana, joten veteraaniosaston bändi vetää tiskiin melkoisen iskun.

Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen tuntuu, ettei voi ottaa enempää iskuja naamaan, joten levy alkaa hieman toistaa itseään. Hyvänä seikkana todettakoon, etteivät biisit ole proge-mitoissa, vaan pisinkin kappale ”Reminders of Hell” kestää karvan alle kolme ja puoli minuuttia.

Albumilla kitaristit Chris Garza (joka oli hetken aikaa poissa bändistä happea vetääkseen) ja Mark Heylmun, basisti Dan Kenny, laulaja Hernan ”Eddie” Hermida ja rumpali Ernie Iniguez tuovat tiukkaa soitantaa reilun puolituntisen ajaksi. Yhteissoitto on varsin luistavaa, eikä esimerkiksi rumpuja ole triggeröity liiaksi, vaan jonkinlainen analoginen ”alavire” soi orgaanisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Variaatiota saisi olla huomattavasti enemmän, joskaan genreä ei ole enää kauhean helppo uudistaa, kun siinä on operoinut jo yli parikymmentä vuotta. Tuotanto on hyvää, kaikki on selkeää eikä yliprosessoitua ProTools/Logic/Cubase/plugari-roskaa. Ja kaiutinelementit saavat iloista vastetta.

https://suicidesilence.store

Biisilista:

  1. Graceless
  2. Unenlightened
  3. Make Your Exit
  4. Rotting Inside
  5. Cursed Since Birth
  6. Incisions
  7. Parasitic
  8. Reminders Of Hell
  9. NVRFXLD
  10. Devoured Dreams
  11. Sour

Albumia ei ole pilattu pituudella, eikä myöskään keveydellä, jos se ei tullut jollekin vielä selväksi. Lopetuksessa ”Sour” bändi vetää vielä älyttömät breakdownit, virvelirumputuli murhaa kaiken, ja kaiken yllä leijuu eräänlainen staattinen sähköhäiriö. Hiljaisuus valtaa kuulokkeet. Vain kylmäävä ja tuttu ”itsemurha-hiljaisuus” on läsnä. Genren fanit saavat lisätä vielä yhden tähden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy