Musen, Paramoren ja System of a Downin ristisiitos: Kymmenen vuoden tauolta palanneen Frailin video ”Children of Depravity” -kappaleesta ensinäytössä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.9.2022

Frail yllätti faninsa syksyllä 2021 ilmoittaessaan tekevänsä paluun ja työstävänsä uutta täyspitkää albumiaan. Nyt tältä talven 2021-22 aikana työstetyltä toiselta täyspitkältä albumilta julkaistaan ensimmäinen single ja musiikkivideo. Frailin uusin single ”Children of Depravity” käsittelee ihmisen pahuutta vihaisella, synkällä ja itsereflektiivisellä tavalla. Kappaleen pääkysymykset ovat: Mikä saa erityisesti nuoria tekemään toisilleen julmuuksia esimerkiksi koulumaailmassa, mitä yhteiskunta voisi tehdä tragedioiden välttämiseksi ja näemmekö itsessämme piilevää pahuutta?

“Children of Depravityä ei välttämättä suunniteltu ensimmäiseksi singleksi, mutta ikävät uutiset maailmalta kesän aikana saivat meidät pohtimaan, että tämä aihe on tärkeä. Siksi haluttiin tämä teema nostaa heti esiin. Monilla nuorilla on paha olla ja asialle pitäisi tehdä enemmän. Toisaalta kappaleessa tulee esille myös se, että meissä jokaisessa asuu sisällä potentiaalista pahuutta, mikä olisi hyvä tunnistaa.”

Musiikillisesti ”Children of Depravity” mielenkiintoinen yhdistelmä jopa erilaisia genrejä. Kappaleen säveltäjä ja sanoittaja Tarmo Kellomäki kertoo kappaleesta seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Biisin alkuperäinen visio oli tämä: Paramore meets System of a Down meets Muse. Siinä on mielestäni onnistuttu ihan mallikkaasti.”

Kappaleen musiikkivideo tehtiin yhteistyössä Jyväskylän Jaguars Spirit Athletesin (JSA) cheerleader-ryhmän kanssa, jotka tekevät omalta osaltaan tärkeää työtä nuorten mielenterveyden ja henkisen voimaantumisen puolesta.

“Haluttiin tähän rakentaa sellainen jenkkiläinen highschool / college -tunnelma. JSA:n tyypit oli loistavia ja saatiin mielestämme hyvä kokonaisuus kasaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappale on äänitetty Jyväskylässä Electric Fox Studiosille tuottaja Tuomas Kokon hellässä hoivassa.

Fraililtä on odotettavissa uutta materiaalia läpi talven. Voit katsoa uudesta kappaleesta julkaistun musiikkivideon Kaaoszinen ensinäytön kautta tästä:

Frail on:
Tarmo Kellomäki – laulu
Joel Hekkala – kitarat
Otto Kulhomäki – basso
Jussi Järvi – rummut

https://www.facebook.com/frailmusic/
https://www.instagram.com/frail_music/
https://open.spotify.com/artist/4hnYQ4yWHJxvWMlkao4uBi?si=KS1KvUmITzGRSNOxAN4U9g

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat