Musiikillinen ja visuaalinen orgasmi – Nightwish valloitti lähes loppuunmyydyn Turun

Nightwish ilmoitti jo keväällä kannattajilleen mieluisan pikkujouluyllätyksen päättämällä Decades -kiertueen kahteen areena-konserttiin Suomessa. Kuuden viikon ajan karavaani on pyörinyt pitkin Eurooppaa, ja mukana on ollut toinen kotimainen ryhmä Beast In Black. Menestys on ollut kaikkialla huikea ja Turun Gatorade Centerilläkin oli varmasti enemmän katsojia, kuin yhdessäkään kauden urheilutapahtumassa, sillä tapahtuma oli lähes loppuunmyyty. Yleisömäärä oli muutenkin mukava yllätys, ottaen huomioon Turun nihkeän maineen keikkakaupunkina. Myös Helsingin-konsertti on loppuunmyyty, ja esimerkiksi ”Decades”-kokoelma on saavuttanut Yhdysvalloissa yhtyeen suurimmat myyntiluvut. Nightwish on tehnyt suomalaisen raskaan rockin historiaa monella tavalla, ja loppuunmyydyt areenat ovat luonnollista jatkoa historian luomiselle.

Ajankohdan huomioon ottaen liikkeellä oli paljon pikkujouluhengessä liikkuvaa porukkaa, mutta yleisöä tarkkaillessa oli helppo huomata, että Nightwish ei ole ainoastaan koko kansan bändi, vaan myös useissa tapauksissa koko perheen bändi. Monen lähelläni istuneen lapsen käsi nousi merkiksi diggailusta, ja jos tämä oli ensimmäinen konsertti monelle heistä, niin paljon huonomminkin olisi voinut konserttikävijän uran aloittaa.

Alkuvuodesta uuden levyn julkaisevan Beast In Blackin osuus alkoi tutusti Judas Priestin ”Night Crawler” -introlla (beware the beast in black!), jonka jälkeen valot sammuivat ja bändi hyökkäsi lavalle. Yhtye oli kerännyt saliin oikein mainion määrän kuuntelijoita, eikä heidän asemansa muutenkaan ollut se perinteisin lämmittelyaktin kohtalo pienen lavanurkan kanssa. Tilaa oli runsaasti käytettävissä, ja parin roll-upin (The Beast is back) turvin lava-asetelma oli jopa askeettinen. Se ei tosin haitannut, sillä erityisesti laulaja Yannis Papadopoulos otti tilan koko mitaltaan hyvin haltuun. Yhtyeensä nimibiisillä alkanut keikka oli energinen ja kaikkien kliseiden kanssa pirteä. Kliseitä voi tehdä nolon huonosti tai kääntää ne edukseen, ja Beast In Black osasi kyllä tehdä jälkimmäisen tempun, kuten esimerkiksi ”Eternal Firen” aikana tehdyt tarkat yhteiset liikekuviot. Katsojalle välittyi myös yhtyeen sisäinen huumori ja toimiva keskinäinen kemia. Bändin biisit ja musiikki ovat kaikessa mahtipontisuudessaan kuin luotu areenoille, vaikka vähän häiritsikin jossain vaiheessa tuohon mahtipontisuuteen kuuluvan soiton tuleminen taustalta. No, eiköhän tuota ole harrastettu monien toimesta iät ja ajat, eikä sitä ainakaan rehellisyyden nimissä pyritty mitenkään peittelemään.

Sujuvalla suomen kielellä Yannis kiitteli ja kyseli kuulumisia. Kone oli hiottu kiertueella toimivaksi yksiköksi, jolta sujuivat niin improvisaatiomainen liike kuin viimeisen päälle hiotut kuviot. Jälkimmäiset oli vedetty huippuunsa ”Crazy, Mad, Insane” -biisin aikana, jossa soittajat toimivat futuristiset lasit päässä kuin robotit. Jokainen kitarasoinnun ottaminen tapahtui kuin koneella, pään kääntyminen ja käveleminen tapahtuivat tarkasti synkronoituna. Vastapainoksi iloittelulle oli ikävistä asioista kertova ”The Fifth Angel” ja keikan ehkä dramatiikan kaaren kannalta koskettavin biisi ”Ghost In The Rain”. Yannis pyysi yleisöä kaivamaan esiin sytkärit, tikut sekä kynttilät, ja aikamoinen valomeri syttyi yleisönkin puolelle. Halli näytti jopa hyvin jouluiselta, ja kiitoksena tästä Yannis tempaisi keikan näyttävimmän sekä monipuolisimman tulkinnan. Siihen sisältyi myös yleisön säikyttely Backstreet Boysin ”Everybody” -hitin näytteellä.

Rytmiryhmä piti otteellaan huolen siitä, että soitto kulki tasaisesti eteenpäin kuin höyryjuna. Varsinkin rumpali Atte Palokangas oli showmies henkeen ja vereen pääntakomisineen ja kapulan heittoineen. Tähän päälle oli Kasperi Heikkisen ja bändin sielun Anton Kabasen helppo kutoa kitaraverkkoja ja musiikillista vuoropuhelua virtuoosimaisissa sooloissa. Toiseksi viimeisenä soitettu ”Blind & Frozen” keräsi kenties suurimman suosion, ja ennen viimeistä ”End Of The World” -biisiä Yannis muistutti, etä heidän tuleva oma kiertueensa alkaa Turusta. Tämän keikan perusteella seuraaville keikoille tulee ihan varmasti tungosta. Uutta materiaalia ei keikalla kuultu, mutta videona julkaistun ”Sweet True Liesin” perusteella tyyli pysyy omanlaisenaan ja suosio ei ainakaan tule laskemaan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin loistava aloitus illalle, ja bändi lupasi vielä keikan jälkeen saapua merkkakojulle tapaamaan fanejaan (ja näin myös kävi).

Roudaustauon ajaksi lavan eteen vedettiin verho, joten oli hyvin aikaa käydä tarkistamassa paitamyynnin tilanne. Matkalla myyntitiskille ihmiset menivät aika tiukkaan suppuun, kun samalle kohdalle osui ohi kulkevien jono, vessajono, hodarijono, ravintolajono sekä paitakojuille yrittävien jono. No, rauhallisuudella nekin asiat sujuivat, ja mukaan kojulta jäi edullinen kiertuekirjanen.

Lopulta vaikuttavan näköinen lava paljastettiin yleisölle. Syksyisen kauniissa oranssimaisessa valossa kylpenyt lava oli yksinkertaisen vaikuttava näky. Alkuun nauhalta vielä upea puhe siitä, kuinka Nightwish haluaa viedä yleisön aikamatkalle ja toivoo heidän keskittyvän esitykseen kännykän sijaan (ja näin mahdollisesti olemaan pilaamatta tulevien kävijöiden yllätyselementtiä). Teemana oli ”say no to digital slavery”. No, ihan näin tarkkaan yleisö ei totellut, sillä varsinaisen avausbiisin ”Dark Chest Of Wondersin” aikana melkoinen kännykkävalomeri nousi kuvaamaan keikkaa.

Ennen varsinaista avausbiisiä oli ohjelmassa Troy Donockleyn instrumentaaliosuus ja sekuntikellon laskeminen minuutista nollaan. Rauhallisen alun jälkeen bändi rysäytti keikan käyntiin, ja tulta sekä tappuraa oli tarjolla runsain mitoin. Lavan reunoille oli sijoitettu fiksusti screenit, jotta likinäköisemmätkin tulisivat otetuksi huomioon. Muuten lavalla olleilla korokkeilla ja screenillä oli suuri merkitys, sillä esitys oli hyvin visuaalinen. Alusta lähtien Nightwish Tuomas Holopainen kapellimestarinaan oli megalomaaninen ja kaiken ajan sekä ymmärryksen tuolla puolen (hyvällä tavalla). Kaikki niinsanottu normaali menetti merkityksensä, ja yhtye tosiaan kuljetti matkalle syvälle jonnekin toiseen paikkaan.

”Hyvää iltaa” tuli sujuvasti suomeksi jo toistamiseen illan aikana. Eihän siinä mitään erikoista, mutta hauska huomio, että molemmissa illan kotimaisissa bändeissä oli vierasta kieltä äidinkielenään puhuva henkilö keulakuvana. No, sillähän ei mitään väliä, mutta huomio kuitenkin.

Toisen biisin ”I Wish I Had An Angel” lähtiessä käyntiin katsomot olivat täyttyneet ja yleisö muutenkin lämpeämään päin. Kappaleen taustalla pyörivät ”Once”-levyn kansista tutut kuvat ja basisti Marco Hietalakin pääsi lauluhommiin. Kolmas biisi ”10th Man Down” oli upea suoritus koko bändiltä. Yleisö taputti mukana, laulaja Floor Jansen pani parastaan hiuksiaan vatkaten, ja pyörivät ne kapulat näyttävästi Kai Hahdonkin käsissä.

Olen nähnyt Nightwishin edellisen kerran Ratinan Stadionilla 2015 ja silloin kirjoitin Jansenista seuraavasti: ”Livenä bändin kruununa toimi laulaja Floor Jansen. Hänessä yhdistyvät samaan aikaan kuningattaren ajaton ylevyys ja maanläheisen ystävän lämpö, hevarimaisuus ja teatraalinen dramatiikka.Täydellinen keulakuva, joka laulaa yhtä sujuvasti voimalla ja raspilla kuin oopperatyylillä.” Sanaakaan en tuosta muuta edelleenkään, vaikka raspilaulu olikin jäänyt lähes olemattomiin. Muuten kyllä ääni soljui sujuvan kauniisti niin matalissa kuin korkeissakin maisemissa. Jos jotain muutosta aikaisempaan haluaa etsiä, niin hänen olemuksensa oli vielä entistä vakaampi ja ylevämpi. Samalla kuitenkin hän pystyi nopeasti laskeutumaan ylevyydestä samalle ystävälliselle tasolle yleisön kanssa, unohtamatta tukan pyöritystä. Se on maaginen taito, jota on erittäin vaikea yhdistää. Sydämestäni toivon, että karismaattinen Jansen on se viimeinen Nightwish-laulaja.

Huikea rooli oli myös jo aiemmin mainitulla multi-instrumentalistilla, Troy Donockleyllä. En tuntenut puoliakaan hänen soittimistaan, mutta mainiosti ne sulautuivat sovituksiin ja täydensivät kappaleita. Huono ei ollut miehen äänikään hänen tulkitessaan bändin kaikkien aikojen ensimmäisen singlen ”The Carpenterin”.

Väheksyä ei voi missään tapauksessa ketään muutakaan soittajaa, ja oli mukava havaita, kuinka ilolla ja vilpittömällä tavalla yhtye pelasi samalla puolen yhteisen päämäärän eteen.

Jansen lupasi keikan olevan matka pitkin muistojen kujaa, ja sitä se totta vie oli. ”Gethsemanen” aikana mietin omaa matkaani bändin parissa Lapinjärven siviilipalveluskeskukselta, bändin sukulaiselta ostetuista rintamerkeistä tähän päivään, ja kieltämättä melkoisen matkan olemme yhdessä kulkeneet. Särmiä on hiottu ja varsinkin juuri ”Gethsemanen” aikana huomasi, kuinka Tuomaksen sävellykset ovat selkeytyneet alkuaikojen palapelimäisistä kokoelmista ehjemmiksi yksilöiksi. No, Emppu Vuorinen pääsi ainakin kitaran varressa näyttämään komeasti taitojaan. Ei ihme, että legendaarinen Steve Harris pitää Holopaista yhtenä merkittävimpänä nykysäveltäjänä. Bändin kunniaksi on myös myönnettävä, että se on ikääntynyt huomattavasti arvokkaammin kuin allekirjoittanut.

Toinen alkuaikojen klassikko ”Sacrament Of Wilderness” paljasti, kuinka vahva visio Holopaisella ja yhtyeellä on ollut jo alusta asti. Screenille heijastui susi eri toimissaan, ja illan aikana visuaalista puolta seuratessa oli helppo havaita, kuinka merkittävää osaa luonto yhtyeen olemuksessa edustaa. Visuaalinen puoli muuten muodosti usein optisen harhan, enkä aina ollut varma, liikkuuko lava, minä vai ei kukaan.

”Dead Boy’s Poem” toi savua lavalle ja oli pysäyttävä esitys valojen sekä Jansenin mykistävän herkän laulusuorituksen myötä. Hietala soitti kaksikaulaisella ja biisin visuaalinen puoli oli varsin vaikuttava. Muistojen matkaa jatkoi komeasti ”Elvenpath”, jonka jälkeen siirryttiin Nightwish Mark II:n materiaalin pariin ”I Want My Tears Back” -biisin myötä, joka on erittäin hieno kappale sekin. Jansen näytti hienoja tanssikuvioita, ja viimeistään tässä vaiheessa yleisökin antautui estottomaan ilonpitoon. Rankka ”Last Ride Of The Day” toi taustalle ”Imaginaerum” -levyn ja samannimisestä elokuvastakin tutut tivolit, sekä henkeä salpaavat vuoristorata-ajelut. ”Wishmaster” -levyn nimibiisi toi lavalle hieman lisää kansanperinnettä, sillä Netta Skog saapui haitarin kanssa tempaisemaan pirteän ja energisen osuuden.

Hietala iloitsi, että kuuden viikon kiertämisen jälkeen on kiva päästä puhumaan suomea, ja esitteli samalla elämän nurjempaa puolta kappaleessa ”Devil & Deep Dark Ocean”. Turku oli kiertueen toiseksi viimeinen keikka, ja Jansen kuvailikin tilannetta katkeransuloiseksi. ”Slaying The Dreamer” päättyi komeisiin pommeihin ja Hietalan kommentti ”Jaaha, pommit. Toivottavasti kenelläkään ei tullut joulusuklaat pöksyihin” nauratti minua vielä pitkälle seuraavien biisien ajan.

”Greatest Show On Earth” sai hiljentymään kaiken olevaisuuden äärelle, ja minulle kävi kuten Ratinassakin; liikutuin kyyneliin. Biisissä ja sitä korostavassa kuvamateriaalissa on vain jotain, joka tuntuu minua koskettavan kovin syvästi. Lopussa Jansen oli kovin vilpittömän oloinen kiitäessään yleisöä ja hyviä jouluja toivotellessaan. ”Ghost Love Score” saattoi keikan kynttilänvalollaan vaikuttavaan loppuun.

Kieltämättä olin hieman skeptinen keikalle lähtiessäni, mutta käsissäni oli eittämättä yksi vuoden vaikuttavimpia esityksiä, ellei vaikuttavin. Heikkoa kohtaa oli mahdoton löytää, sillä esiintyminen, valot, visuaalinen puoli, soitto ja niin edelleen toimivat vain uskomattoman upeasti. Nightwishin maailmassa olisi helppo tipahtaa teennäisyyden ja lapsellisuuden puolelle, mutta bändi on niin paljon tuon kaiken yläpuolella. Bändin tärkeyttä ihmisille kuvastaa se, että läheltäni oli lauma nuoria lähdössä suoraan Hartwall Areenan eteen odottamaan ovien aukaisua. Se on uskollisuutta, jota ei voi millään rahalla ostaa. Se on ansaittava.

Beast In Black: Beast In Black//Eternal Fire//Blood Of A Lion//The Fifth Angel//Born Again//Ghost In The Rain//Crazy,Mad, Insane//Blind & Frozen//End Of The World

Nightwish: Intro (Troy Donockley)//Dark Chest Of Wonders//I Wish I Had An Angel//10th Man Down//Come Cover Me//Gethsemane//Elan//Sacrament Of Wilderness//Dead Boy’s Poem//Elverjig//Elvenpath//I Want My Tears Back//Last Ride Of The Day//The Carpenter//Wishmaster//The Kinslayer//Devil & Deep Dark Ocean//Nemo//Slaying The Dreamer//The Greatest Show On Earth (Part I,II,III)//Ghost Love Score

Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: Teemu Kivekäs

Kommentoi julkaisua