Musiikillinen monitaituri Poppy vakuutti Kulttuuritalolla

Yhdysvaltalainen genrekameleontti Poppy saapui pääsiäisen jälkeisenä perjantaina ensimmäiselle Suomen-keikalleen Helsinkiin. Euroopan-kiertueen päätösetappina toimineen Kulttuuritalon lavalla nähtiin myös australialainen Ocean Grove ja yhdysvaltalainen Fox Lake. Kukin lavalla nähdyistä bändeistä tarjoili modernin raskaan musiikin kattauksen loppuunmyydylle salille.

Fox Lake

Käppäilin Kulttuuritalolle hieman ennen illan avanneen nu metal- ja hardcore-vaikutteisen metalcore-bändi Fox Laken settiä. Bändi sattui tulemaan viime viikolla vastaan oivan Audiotree-studiosessarin muodossa, mutta muuten se oli minulle ennakkoon tuntematon. Bändi on ilmeisesti ainakin viime vuonna trendannut TikTokin puolella ”Freestyle”-kappaleellaan ja saanut sen kautta myös reippaasti lisää suosiota.

Paikalla oli jo mukavasti porukkaa, tosin hieman hajanaisesti Kultsan permannolle levittäytyneenä. Eipä mennyt kuitenkaan kauan, kun vokalisti Nathan Johnson kehotti permannon sivuilla norkoilevaa yleisöä liikkumaan keskemmälle paremman meiningin valossa. Se näytti herättävän mukavasti myös yleisöä, sillä sen jälkeen permanto tuntui olevan täysillä mukana loppuun asti. Viimeistä kappaletta sisään spiikatessaan Johnson lupasi lahjoittaa rumpupellin ensimmäiselle crowdsurffaajalle, minkä joku yleisöstä kerkesi lunastamaan jo ennen kappaleen varsinaista alkamista. Shout out tuolle tyypille, lisää tällaista.

Ocean Grove

Australialainen Ocean Grove jatkoi Fox Laken jälkeen myös nu metal -henkisellä veivauksella, tosin hitusen edeltävää aktia kepeämmällä otteella. Bändi on ollut vähintään nimeltään tuttu jo jonkin aikaa, ja algoritmit puskivat minulle aktiivisesti bändin parin vuoden takaista ”ODDWORLD”-levyä. Bändi ei ole kuitenkaan vielä toistaiseksi onnistunut viemään minua mukanaan, eikä oikeastaan nytkään. Johtuneekohan Fox Laken vahvasta startista illalle sekä odottelevasta tunnelmasta Poppyn settiä kohtaan, mutta Ocean Grove jäi tällä kertaa muiden jalkoihin.

Ocean Grove ei ollut suinkaan huono esiintyjä, ja juuri sen musiikki valikoitui taustamusiikiksi tämän tekstin kirjoittamiselle. Sen setistä tuntui kuitenkin puuttuvan jotain, ja se jäi hieman tasapaksuksi. Yleisön puolella tunnelma oli kuitenkin korkealla, eli joihinkin aussibändin puoli tuntia ja risat kestänyt setti iski hyvin.

Poppy

Poppyn ensivisiittiä Suomeen on odotettu hartaasti, eikä keikan myyminen loppuun tullut lopulta yllätyksenä. Ensin tunnelmaltaan vähintäänkin omalaatuisista YouTube-videoistaan tunnetuksi tullut artisti hyppäsi pian myös omalaatuisen popmusiikin pariin siirtyen siitä vähitellen raskaampaan suuntaan. Viimeiset pari levyä (vuoden 2024 ”Negative Spaces”, ja tammikuussa julkaistu ”Empty Hands”) lokeroituvatkin vahvasti metalcoren ja nu metalin maastoihin toki artistille edelleen ominaisella tyylillä. Laulaja on ehtinyt oman suosionsa välissä vierailla myös suurmenestystä nauttivien Bad Omensin ja Knocked Loosen levyillä, eli kiirettä on pitänyt.

Aina, kun Euroopan kiertuesuunnittelun umpikujana tunnettuun Suomeen saadaan ulkomaisia esiintyjiä ensivisiiteilleen, ei voi olla jännittämättä lopputulosta. Parhaassa tapauksessa keikka myy hyvin, markkinaraolle on näkyvää todistetta, ja agentuurit uskaltavat ottaa tulevaisuudessakin riskejä Suomen kanssa. Vaihtoehtoisesti homma menee vähemmän hyvään malliin, ja vastaavat suunnitelmat pistetään jäihin ajalle, kun tänne tuleminen ja välipäivien ottaminen aikatauluun matkustamista varten todetaan kokonaisuudessan vielä kannattavaksi. Etenkin, kun nykypäivänä keikkalippujen ostopäätös tehdään usein vasta juuri ennen keikkaa, jolloin kiertueiden suunnittelun riskialttius korostuu roimasti.

Vaikka mainittu jännittää aina, tuntui Poppyn keikan myyminen loppuun luonnolliselta. Onhan artistin suosio kokenut kuitenkin niin vahvan nousun viimeisen muutaman vuoden aikana. Pääpaino setin aikana olikin juuri viimeisen parin levyn materiaalilla, jonka ohessa kuultiin muutama kappale muualta tuotannosta. Omanlaisena breikkauksena toimineelta ”I Disagree” -levyltä kuultiin muutama kappale, ”Choke”-EP:n ”Scary Mask” -revittely ja Bad Omens -fiittibiisi ”V.A.N.”. Jengi oli mukana läpi keikan niin innokkasti, että huvitti muistella niitä näppäimistösankareita, jotka jaksoivat aikoinaan kutsua Poppya epäaidoksi ja hänen siirtymistään raskaamman musiikin pariin puhtaaksi markkinointikikkailuksi.

Omalta osaltani odotin innolla, minkälainen tuotanto lavalla nähtäisiin, koska Poppy nojaa tuotannossaan raskaammillaankin niin vahvasti pop-musiikkiin. Hienohan se oli valokalustoineen, LED-screeneineen ja parimetrisine rumpurisereineen. Se vaikutti tosin olevan oikeasti mitoitettu Kultsaa isommille lavoille. Valitettavasti illan aikana kuvaaminen ei ollut artistiorganisaation ulkopuolella sallittua, eli meidän puolesta keikalta ei löydy todisteita. Istuvan yleisön puolella teki alkuun ”hieman” kipeää tuijotella kasvoja päin loistaneita stroboja, mutta siihenkin tottui pikkuhiljaa. ”Kiitos, Suomi” -lausahduksia suurempia lavaspiikkejä ei juurikaan kuultu. Niiden paikkaa piti muutaman biisin välein kuultu robottimainen kertojaääni. Poppyn anonyymi taustabändi hoiti tonttiaan mallikkaasti jättäen lavan etuosan ajoittain täysin keulakuvansa leikkitilaksi.

Kaiken kaikkiaan ilta oli oikein onnistunut. En haluaisi uskoa, että artistin seuraavaa Suomeen saapumista täytyisi odotella liian kauaa. Core-musiikin ystäviä on kuitenkin hemmoteltu viime vuosina reippaasti niin klubi- kuin festarikeikoilla, joten kotimaisen yleisön kiinnostus on selvästi noteerattu jollain tasolla, ja riskejä uskalletaan ottaa jonkin verran. Kenties Poppykin nähdään täällä vielä Kultsaa isommalla lavalla, sillä hän on musiikillaan sen tason kameleontti, että hän sopisi vaikka minkälaiseen iltaohjelmaan mukaan.

Settilista:
1. Bruised Sky
2. BLOODMONEY
3. Scary Mask
4. the cost of giving up
5. Public Domain
6. Concrete
7. the center’s falling out
8. Anything Like Me
9. have you had enough?
10. crystallized
11. Time Will Tell
12. V.A.N.
13. If We’re Following the Light
14. they’re all around us

Encore:
15. new way out