”Musiikki ei tunne valtionrajoja” – Haastattelussa New Model Armyn keulahahmo Justin Sullivan

New Model Army
New Model Army

Englannin Bradfordissa vuonna 1980 perustettu post punk -pioneeri New Model Army saapuu kuluvan viikon lopulla 40-vuotisjuhlakiertueensa alkajaisiksi kolmelle keikalle Suomeen. Tavoitimme yhtyeen perustajajäsenen ja keulahahmon, 63-vuotiaan laulaja-kitaristi Justin Sullivanin puhelimitse Englannista juuri alkavan Euroopan-turneen kynnyksellä.

Hei Justin ja tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Mitä kuuluu, miten kulunut vuosi ja vuoden vaihteen tienoo ovat sujuneet sinun ja New Model Armyn osalta?

Justin: Hei, kiitos! Viime vuosi oli fantastinen. Kuten tiedät levytimme ja julkaisimme albumimme ”From Here”. Se äänitettiin Norjassa. Rakastimme niitä olosuhteita, ja mielestämme aikaansaamamme kokonaisuus on erinomainen. Siitä tuli mielestäni hieno albumi.

Minkä luonnehtisit olevan New Model Armyn pitkäikäisyyden ja yhdessä pysymisen salaisuus kaikkien näiden 40 vuoden ajan?

Justin: Salaisuutemme on, että me emme koskaan pysähdy (naurua).

… ja se seikkako  pitää teidät edelleen tien päällä ja aktiivisina?

Justin: (miettii hetken, jonka jälkeen toteaa) Kyllä… Olen tosin nykyään jo 63-vuotias, enkä ehkä ole enää niin räkäpunkkari kuin silloin nuorena (naurua), mutta uskon suurelta osin edelleen niihin samoihin asioihin ja arvoihin, jotka tekivät meistä punk-yhtyeen silloin aikoinaan.

Minun oli tarkoitus kysyä seuraava kysymys hieman myöhemmin, mutta kun kerta kyseiseen asiayhteyteen päädyttiin jo tässä vaiheessa: onko sinun mielestäsi kulttuurissamme vuonna 2020 edelleen tarvetta poliittiselle ja aatteelliselle punk rock -liikehdinnälle, voiko punk rockilla saada aikaan muutosta maailmassa ja ihmisten elämässä?

Justin: Mitä minä tähän sanoisin on se, että punk on asenne, jonka kautta voimme kohdata maailman hyvät puolet ja epäoikeudenmukaisuudet. On paljon, genreistä riippumatta, artisteja, joilla on se sama asenne tekemisiinsä, vaikka he eivät olisikaan varsinaisesti tunnettuja punkkareina. Jos nyt ajatellaan, mitä tapahtui punk rockin kulttuurissa, seuraava ilmentymä, jossa samat asiat ja aihepiirit tulivat esiin uudelleen muovautuneina oli tummien amerikkalaisten tekemä hip hop. Näitä tyylilajeja ja kulttuureita yhdistävät samanlainen energia ja asenne. Ja kaikki tämä on sanottu jo aiemmin. En usko alkuunkaan musiikin lajitteluun. Jokainen, joka rakastaa musiikkia, omistaa joko levykokoelman tai kovalevyttäin striimattua musiikkia. Ne arkistot sisältävät läjäpäin erityyppisiä soundeja ja musiikillisia tyylejä. Musiikki on kuin ruokaa. Et voi kertoa toiselle, millaisesta musiikista täytyy pitää. Kaikilla on vapaus valita mieleisensä. Musiikkia ilman asennetta on myös kaikkialla ympärillämme. Maailmantilanne lähentelee monin paikoin katastrofaalista tilaa, joten hyvälle ja olemassa olevalle, upealle poliittisesti latautuneelle musiikille on tällä hetkellä merkittävä tilaus.

Pari päivää sitten brittihallitus ja konservatiivit runnoivat väkisin läpi kohta toteen käyvän Brexit-päätöksen. Miltä kyseinen EU-ero vaikuttaa mielestäsi? Kuinka sen vaikutukset tulevat näkymään brittien elämässä, vaikeuttaako Brexit tulevaisuudessa brittiyhtyeiden kiertämistä saarivaltionne ulkopuolella?

Justin: Vastaus on: Kenelläkään ei ole minkäänlaista käsitystä asiasta. Mitään ei ole vielä tapahtunut. Ne runkut ovat touhottaneet tästä hölynpölystä jo vuosia. Koko Brexitin idea on järjetön. Sitä, miten heidän on tarkoitus luoda rajoituksia ja säädöksiä meille… en tiedä. En odota tätä eroa innolla, koska se on jo ajatuksena silkkaa typeryyttä. Kun ihmiset ovat tyytymättömiä elinoloihinsa, tarvitsee konservatiivien ainoastaan heiluttaa maamme lippua kutsuksi, ja kansa juoksee heidän luokseen kuin koirat. Se on aivan idioottimaista. Se saa minut surulliseksi. En tunne esimerkiksi yhtään muusikkoa, jonka mukaan Brexit olisi hyvä idea. Se johtuu osaksi syystä, että päätös saattaa vaikeuttaa muusikon elämää tavalla tai toisella, mutta toisaalta myös sitä, että musiikki ja siihen liittyvät asiat eivät tunne valtion rajoja. Musiikin identiteetillä ei ole mitään tekemistä valtiollisuuden kanssa. Se on kaikkien ihmisten musiikkia.

Totta. Musiikki ei tunne kansallisuuksia. Sen pitäisi yhdistää ihmisiä yli rajojen, eikö?

Justin: Me olemme esimerkiksi saaneet vaikutteita monista yhtyeistä ja monilta taiteilijoilta ympäri maailman. Suomestakin. Esimerkiksi uramme alkuaikoina Sielun Veljet oli meille iso innoittaja ja esikuva. Kiersimme sen kanssa 1980-luvun puolivälissä Britanniaa. Sitten saavuimme sen myötävaikutuksesta soittamaan myös Suomeen 80-luvun lopulla. Sielun Veljet oli uskomaton bändi. Se työskenteli hetken verran myös silloisen tuottajamme kanssa.

Mitä mieltä olet Britteinsaarten poliittisesta tilasta ylipäänsä näin neo-konservatiivien valtakaudella?

Justin: Konservatiivithan ovat olleet täällä vallassa jo kauan. He jakavat ihmiset ainoastaan yhä jyrkempien luokkaerojen ja sosiaalisten kuilujen päähän eroon toisistaan. Samalla he monimutkaistavat maamme ongelmia. En, totta puhuen, ymmärrä, kuka ylipäätään näkee parhaaksi äänestää noita mulkkuja valtaan. Idea on hajottaa ja hallita. Se on ikivanha kikka.

Millaisia keikkoja ja livesettejä on luvassa tulevalla juhlakiertueellanne?

Justin: Me valitsemme biisimme kahden eri setin väliltä. Haluaisimme toki soittaa mahdollisimman paljon materiaalia ”From Here” -albumilta, mutta koska kyseessä on juhlakiertue, täytyy meidän soittaa myös vanhempaa materiaalia fanien iloksi. Meillä on ohjelmistossa kaksi eri settiä, joista toinen sisältää uudempaa ja toinen vanhempaa materiaalia. Pyrimme siis soittamaan biisejä jokaiselta yhtyeemme aikakaudelta ja albumilta (naurua).

Jos sinun pitäisi valita kolme itsellesi tärkeintä New Model Army -albumia, mitkä ne olisivat?

Justin: Hmmm… En osaa sanoa (naurua).

… No, mainitse edes yksi, se itsellesi rakkain albumi?

Justin: Ilmeisesti se seuraava albumi, jota vasta äskettäin aloimme työstää (naurua). Mutta, totta puhuen, kaikki levyistä ovat jollakin tavalla tärkeitä, ja olen ylpeä niistä  jokaisesta. Kun Ceri (Monger, basisti) liittyi yhtyeeseemme vuonna 2012, olemme sen jälkeen pystyneet tekemään erittäin mielenkiintoisia albumeja. Alkuaikoina emme ehkä kyenneet kasaamaan hyvistä biiseistä huolimatta yhtä hyviä albumikokonaisuuksia kuin mitä nyt osaamme. En tosin tarkoita sillä sitä, että varhaisimmat levymme olisivat tylsiä tai heikkoja. Silloin homma toimi yksinkertaisemmin: teimme biisit, soitimme ne narulle ja soitimme niitä keikoilla, ja sillä hyvä. Nykyisin meillä on parempi tahtotila jäsentää albumeistamme ytimekkäämpiä ja jäsentyneempiä kokonaisuuksia kuin ennen. Ennen albumin äänityssessioita me kuuntelemme nykyään omaa fiilistä ja ajatusta siitä, millaiselta haluamme uuden levyn kuulostavan, ja minkä tyyppisen levyn haluamme tehdä.

Olemme tehneet nyt kaksi albumia miksaajamme Joe Barresin kanssa, jonka miksaustyöhön olemme olleet erittäin tyytyväisiä. Hän on miksannut albumimme Yhdysvaltain Kaliforniassa. Mihin ikinä Joe koskeekin muuttuu kullaksi. Ainakin New Model Armyn kohdalla on käynyt niin. Olemme myös työskennelleet parin nuoremman kaverin kanssa, jotka tulevat kotiseudultamme Yorkshiresta. Heillä on aivan uusi ja tuore näkemys siitä, miltä musiikkimme tulisi kuulostaa. Halusimme äänisuunnitella viimeisimmän albumimme todella huolitellusti. Tiesimme, että jos haluamme albumin rumpu-bassolinjan kuulostavan virtaviivaiselta ja massiiviselta, emme voi soittaa biisejä narulle helvetin kovalla volyymilla. Saadaksemme albumillemme haluamamme kaltaisen soundimaiseman oli ainoa oikea ratkaisu suunnata äänittämään albumi Norjaan Ocean Sound Studiosille. Ne studiotilat olivat huikeat. Ainoat kitarat, joita soitimme levylle, olivat akustisia tai (Fender) Telecasterilla, puhtaalla soundilla soitettuja raitoja, että saimme tilaa rytmisoittimille. Mielestäni kyseinen tuotannollinen ratkaisu toimii albumillamme todella hienosti.

Entä ”From Here” -albumin lyyrinen puoli, mitä teemoja käsittelet mielelläsi nykyisin lyriikoissasi?

Justin: Aloitimme ”From Here” -albumin äänitykset juuri niinä aikoina, kun kansallismielinen konservatiivinen liikehdintä oli nostamassa jälleen kerran päätään Britanniassa. Meillä oli jo silloin aavistus siitä, mitä tuleman pitää. Me halusimme samalla palata musiikillisesti ajassa taaksepäin juurillemme mutta kuitenkin tehdä asiat kypsempinä kuin koskaan aiemmin. Emme halunneet kirjoittaa erottelevia ja eripuraa lietsovia sanoituksia ”meistä” ja ”heistä”, vaan pelkästään ”meistä”, joka käsittää kaikki ihmiset. Emme halunneet alkaa kaivella ja kirjoitella pikkuruisista haista paska -konflikteista eri puolilta maailmaa, vaan halusimme käsitellä globaalia ongelmakokonaisuutta isossa kuvassa. Albumin lyyrinen konsepti oli pitkälti siinä.

Oletteko ehtineet luoda tai levyttää uutta, julkaisematonta New Model Army -materiaalia ”From Here” -albumin julkaisun jälkeen?

Justin: ”From Here” -kiertueemme oli viime vuonna varsin hektinen, joten emme tuolloin ehtineet kirjoittaa biisejä tien päällä. Tänä vuonna keskitymme ehkä hivenen siihenkin puoleen. Tällä hetkellä jokainen tosin haluaa vaahdota 40-vuotisjuhlista ja -kiertueesta. Mutta sen voin paljastaa, että vietin tämän viikonlopun studiossa (naurua).

Oliko kyse uuden materiaalin levyttämisestä, vai mistä? Milloin uuden New Model Army -albumin soisi odottaa ilmestyvän?

Justin: Emme vain istu alas ja kirjoita kappaleita. Ne tulevat itsestään omalla painollaan, omalla ajallaan. Olemme tässä vaiheessa vasta hyvin alussa seuraavan albumin tuotantovaihetta. Uutta levyä kannattaa tuskin odottaa ilmestyväksi vielä tämän vuoden puolella.

Palaatte nyt usean vuoden tauon jälkeen Suomeen. Miltä tuntuu pyörähtää pitkästä aikaa täällä, kaukana Pohjolassa?

Justin: Hyvältä. Siitä on noin seitsemän, kahdeksan vuotta, kun kävimme siellä viimeksi. Mutta siellä ei ilmeisesti ole juuri tällä hetkellä lunta, vai?

Täällä etelässä ei ole lunta, mutta Oulun ja Jyväskylän korkeudelta luulisi vielä löytyvän lunta. Miltä soittaminen Skandinaviassa ja Suomessa tuntuu, eroaako tunnelma tai olosuhteet jollakin tavalla muista soittamistanne keikoista esimerkiksi muualla päin Eurooppaa?

Justin: No, periaatteessahan yleisö on samanlaista joka puolella, mutta keikat ovat erilaisia. Keikkojen eroavaisuus johtuu pääasiassa klubien vaihtelevista puitteista ja resursseista. Joillakin klubeilla hyvien keikkojen heittäminen on helpompaa, koska puitteet niiden tekemiselle ovat kunnossa. Joissakin hyvän keikan heittäminen saattaa olla isonkin ponnistelun takana, jos kamat ovat välttävät tai vastaavaa. Klubisalin tila ja sen muoto vaikuttavat myös valtavasti keikan soundeihin. Amfiteatterimaisilla lavoilla esiintyminen on minulle kaikista mieluisinta. Mielestäni yleisön on myös tärkeää nähdä muut yleisön edustajat omalta seisomapaikaltaan lavalla olevan bändin lisäksi. Silloin myös lavalta käsin saa helpommin otettua kontaktia yleisöön ja saa paremmin nostatettua tunnelmaa keikan aikana.

Onko sinulle jäänyt jokin erityinen muisto vuosien varrella soittamiltanne Suomen-keikoilta?

Justin: Eräällä reissullamme poikkesimme napapiirillä. Kaltaisellemme brittibändille se oli kiehtova, suorastaan suurenmoinen kokemus. Toisaalta se oli kummallinenkin kokemus. En tosin ole päässyt käymään siellä talvisaikaan. Pidän paljon Skandinavian ilmapiiristä. Teillä on ensinnäkin paljon asuttamatonta erämaata. Ihmisillä on tilaa hengittää. Rakastan sitä. Suomi on hieman kummallinen maa siinä mielessä, että ajomatkat kaupunkien välillä ovat tosi pitkiä. Järviä, metsää, järviä, kylä, taas metsää… sinä tiedät.

Eivät Suomen suurimmat kaupungitkaan ole mitään suurkaupunkeja keskisen Euroopan ja Englannin mittakaavassa katsottuna…

Justin: Emmekä mekään, New Model Army, ole mikään suurkaupungin bändi, vaikka ehkä soitammekin perinteisen urbaanilta kuulostavaa rock-musiikkia, jota sen luomiseen tarvitaan. Ihmisinä me pidämme omasta rauhastamme ja tarvitsemme omaa tilaa. Jopa tämän musiikin, jota teemme, tekemiseen.

Terveisesi suomalaisille faneillenne ja diggareillenne, jotka ovat aikeissa tulla katsomaan tämän viikon Suomen-keikkoja?

Justin: Olen iloinen, että voimme viimeinkin palata luoksenne soittamaan pitkästä aikaa. Odotan tulevia Suomen-keikkoja innolla. Kiitos myös sinulle, Mikko! Nähdään sunnuntaina Tavastialla.

Kaaoszine kiittää Sullivania ainutlaatuisesta haastattelusta ja toivottaa hyvää kiertuetta sekä sykettä uuden albumin valmisteluun.

New Model Armyn 40-vuotisjuhlakiertue (Suomi):
31.1. Lutakko, Jyväskylä
1.2. Teatria, Oulu
2.2. Tavastia, Helsinki

Kommentoi julkaisua