Musiikki elää ikuisesti – Gösta Sundqvist (Leevi and the Leavings)

gode ei ole koskaan ollut sellainen bändi, jonka fani olisin ollut. Silti Suomessa 80- ja 90-luvuilla kasvaneena Gösta Sundqvistin tuotanto on imeytynyt pysyväksi osaksi DNA:tani. Roisempia biisejä kuunneltiin kavereiden kanssa hihitellen ja niitä vähän kesympiä soitettiin koulun musatunneilla, toivottavasti soitetaan vieläkin. ’’Teuvo, maanteiden kuningas” tulee radiosta lähes aina, kun naksautan sen päälle. Muistan lapsena ihmetelleeni, mikä ihmeen ”Raparperitaivas”. Biisit olivat vähän sopimattomia, vähän tuhmia, lyriikallisia nerouspuuskia, jotka puksuttivat eteenpäin syntikan soidessa. Hitto, mikä hilloviiva hei.

teki myös radio-ohjelmia Yleisradiolle. Parhaiten niistä muistetaan ”Koe-eläinpuisto”, jossa hän, Aarne Tenkanen ja lukuisat muut hahmot esiintyivät erilaisin erityislaatuisin tavoin. Vielä tänäkin päivänä saan flashbackeja yli kymmenen vuoden takaisesta matkasta Lappiin, missä ajoimme pimeällä, lumisella tiellä ja radiosta pauhasi ”mahtava meno, tiukka etukeno, herkällä tatsilla rumpusatsilla, jee jee jee”. Nuo flashbackit saattavat tulla missä vain, milloin vain.

Kauhistuin esiteini-ikäisenä, kun minulle selvisi, että tuo kaikesta oudosta ja normaalista laulava tenori oli kalju ja valtavan parrakas. Olin äimistynyt, että tuohan on ruma ja vanha äijä, vähän niin kuin Joulupukki. Niin ne ajat muuttuvat ja Gösta Sundqvist olisi nykypäivän kauneusihanteen mukaan kuuminta hottia ja hyvinkin nuorekas.

Sundqvist kuoli sydänkohtaukseen 46-vuotiaana vuonna 2003. Tekikö Sundqvistin maallinen poistuma mahdolliseksi tämän kaipauksen ja arvostuksen, jota hän nauttii? Oliko siis kyseessä kosmoksen taktinen liike, kun hänet kutsuttiin takaisin emoalukseen? Arttu Wiskaria on valitettavan usein kutsuttu Sundqvistin manttelinperijäksi. Voin kertoa, että ”Mökkitie” ei ole ”Pimeä tie, hyvää matkaa”, ”Sirpa” ei ole ’’Kyllikki” ja rintamaito kahvissa on täysin eri asia kuin lasillinen Aulikki-tädin kotiviiniä. Yksi vitsinä muusikoksi alkanut nasaaliäkeltäjä on kyllä aivan toisessa sfäärissä Sundqvistiin verrattuna, ja tämä sfääri on pimeä ja lietteinen.

Tästä kirjoituksesta tuli enimmäkseen tarina siitä, mikä suhde minulla on Gösta Sundqvistiin ollut. Uskon, että suurin osa 3040-vuotiaista suomalaisista pystyy kertomaan tarinan omasta suhteestaan Sundqvistiin. Hän oli yksi suurista suomalaisista äänistä. Suuri tarinankertoja, joka hämmensi, ilahdutti ja pääsi ihon alle. Gösta elää meissä. Kuunnelkaamme nyt hieman musiikkia.

”Mieletön Melinda” (Turkmenialainen tyttöystävä, 1993):

”Elina mitä mä teen” (Häntä koipien välissä, 1988):

”Poika nimeltä Päivi” (Raha ja rakkaus, 1985):

”Pojat tanssimaan” (Mies joka toi rock ’n’ rollin Suomeen, 1981):

”Tuhannen markan seteli” (Suuteleminen kielletty, 1980):

”Turkmenialainen tyttöystävä” (Turkmenialainen tyttöystävä, 1993):

”En tahdo sinua enää” (Kadonnut laakso, 1982):

”Elämää” (Mies joka toi rock ’n’ rollin Suomeen, 1981):

”Teuvo, maanteiden kuningas” (Häntä koipien välissä, 1988):

Äänitarkkailijoiden yhdistyksen vieraana” (Koe-eläinpuisto, 24.2.1996):

Kirjoittanut: Sanna Uusi-Rasi

Kommentoi julkaisua