Musiikki elää ikuisesti – Ronnie James Dio

dio01Musiikki elää ikuisesti -sarja saa jatkoa varsin nimekkäästä artistista, jonka kuolemasta on tänään tullut kuluneeksi viisi vuotta. Tuolloin menetimme ehkä kaikkien aikojen parhaan laulajan, Ronnie James Dion. ehti kuitenkin olla mukana monessa. Ihmisen sormet eivät riitä laskemaan klassikoiksi luokiteltavia albumeita, joihin hänen nimensä yhdistetään.

Ensimmäiset äänitteensä Dio julkaisi jo 1950-luvun lopulla erinäisten yhtyeiden kanssa lähinnä seiskatuumaisina singleinä. Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan Rainbown, Black Sabbathin ja Dion laulajana. Lisäksi hän lauloi sellaisten yhtyeiden kuin ja riveissä. Itse en koskaan ehtinyt nähdä Dioa livenä minkään kokoonpanon riveissä, mikä kalvaa minua edelleen tasaisin väliajoin ja kalvaa varmasti hautaan asti. Pientä lohdutusta voin kuitenkin saada kuuntelemalla monia legendaarisia levyjä, joilla hänen ääntään kuullaan.

Muistan edelleen hetken, kun sain tiedon Dion kuolemasta. Olin lukion ATK-tunnilla selaamassa jonkin iltapäivälehden nettisivuja kunnes pysäytin hiiren rullaamisen uutisen kohdalle, jonka otsikossa luki ”Hevilegenda menehtyi vatsasyöpään” tai jotain tuon tyylistä. Muistan tuon hetken ehkä siksi, että Dio oli itselleni yksi tärkeimpiä musiikillisia hahmoja ja hänen laulamiensa levyjen kautta minut johdateltiin siksi musiikkifanaatikoksi, joka nyt olen. Kenenkään tuntemattoman henkilön kuolema ei ollut koskaan tuntunut yhtä pahalta. Muistan Dion joulukuisen Helsingin keikan peruuntumisen ja sen, kuinka kuumeisesti yritin saada rahaa päästäkseni seuraavan kesän Sonisphereen, jossa Dion aikaisen Black Sabbathin oli tarkoitus esiintyä nimellä Heaven & Hell iloitakseen Dion parantumisesta. Iloitseminen oli kuitenkin ennenaikaista, sillä syövän saatana olikin saanut Diosta luultua kovemman otteen ja vei hänet lopulta ennenaikaiseen hautaan.

Ronnie James Dion muiston kunniaksi tähän on listattu muutamia kappaleita hänen uransa varrelta. Lepää rauhassa, Dio.

Elf – ”Never More” (1972 – ”Elf”)
En ole Elfin tuotantoon kovin syvällisesti tutustunut eikä kyseessä ole itselleni erityisen tärkeä yhtye, vaikka muutamia helmiä olen heidänkin tuotannostaan kuullut. ”Never More” on iskenyt niistä ehkä koviten melankolisen ja haikean tunnelman sekä groovaavan vanhanmallisen rock ’n’ rollin yhdistelmällään. Elf on tärkeä yhtye Ronnie James Dion uran kannalta, koska ollessaan kiertueella Deep Purplen kanssa he tapasivat erään Ritchie Blackmoren, mistä päästäänkin listan seuraavaan kappaleeseen.

– ”Sixteenth Century Greensleeves” (1975 – ”Ritchie Blackmore’s Rainbow”)
Elfin ja Deep Purplen yhteinen kiertue johti siihen, että Blackmore päätyi studioon Elfin jäsenten kanssa kesken kaiken. Tarkoitus oli alunperin vain äänittää uusi versio QuatermassinBlack Sheep of the Family” -kappaleesta sekä singlen b-puolelle Blackmoren oma sävellys ”Sixteenth Century Greensleeves”. Niinhän siinä kävi, että kyseinen single menestyi hyvin eikä mennyt aikaakaan, kun Blackmore perusti Rainbow’n ja ensimmäinen täyspitkä albumi julkaistiin. Viimeistään tuon levyn jälkeen Dion nimi ja varsinkin hänen taianomainen äänensä alkoi olla tuttu suurellekin yleisölle.

Rainbow – ”Gates of Babylon” (1978 – ”Long Live Rock n’ Roll”)
Ritchie Blackmore ei tunnetusti ole kaikkein helpoin yhteistyökumppani. Rainbow’ssakin ovet kävivät tiuhaan tahtiin, ja sekin kertonee jotain, että yhtyeen jokaisella levyllä on eri kokoonpano. Niinpä vuonna 1978 julkaistu ”Long Live Rock ’n’ Roll” jäi valitettavasti Dion viimeiseksi levyksi Rainbow’n riveissä. Itselleni tämä levy on erityisen tärkeä. Olen kuunnellut sitä vähintään kymmeniä kertoja ja osaan lähestulkoon jokaisen kappaleen ulkoa. Kyseessä on yksi suurimpia helmiä, joita rock-musiikki on ihmiskunnalle koskaan antanut. Tuon levyn uskomatonta groovea ja sielukkuutta ei vain löydy yhdeltäkään toiselta levyltä. Lisäksi Dion laulu lähentelee täydellisyyttä ja tuntuu, että hän hallitsee äänensä paremmin kuin yhdelläkään aiemmalla levyllä ja käyttää sitä lähes taivaallisesti.

– ”Die Young” (1980 – ”Heaven and Hell”)
Seuraavaksi onkin käsittelyssä oikein levyjen levy. Mitä muuta saatettiinkaan odottaa, kun samassa yhtyeessä vaikuttivat sekä maailman paras kitaristi että maailman paras laulaja? Ozzy Osbourne oli juuri lähtenyt lätkimään kamalan ”Never Say Die!” -albumin (1978) jälkeen, ja hänen tilalleen otettiin tyyliltään melko erilainen . Yhtyeen tyyli muuttui jonkin verran niin sävellyksien kuin soundienkin osalta kohti suoraviiviasempaa heavy metallia, mutta se kuulosti silti edelleen Black Sabbathilta. Dion vahva ja väkevä tulkinta sopi tuolle levylle kuin jalka suuhun, sormi nenään ja nyrkki peräsuoleen.

Black Sabbath – ”The Mob Rules” (1981 -”Mob Rules”)
Black Sabbathin seuraavan levyn nimikkokappale esitteli yhtyeen menevämpää puolta. ”The Mob Rulesin” riffien energisyys ja Dion karhea raspi sekä tarttuvat laulumelodiat toimivat kokonaisuutena lähes täydellisesti. Tämän levyn jälkeen Ronnie James Dion uralla alkoi uusi ja metallimusiikin kannalta eritäin merkityksellinen aikakausi.

Dio – ”Shame on The Night” (1983 – ”Holy Diver”)
Ovet alkoivat käydä myös Black Sabbathin leirissä kahden äärettömän kovan albumin jälkeen. Tästä sisuuntuneena Dio perusti omaa nimeään kantavan yhtyeen. Dion debyyttialbumi ei ole enempää eikä vähempää kuin yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä metallialbumeista. Tällä levyllä kappaleet ovat klassikkoa klassikon perään, joten periaatteessa olisin voinut valita niistä minkä tahansa tai vaikka kaikki. ”Shame on The Night” edustaa levyn maltillisempaa puolta, mutta iskevyydessä se ei häviä yhtään. Dion ääni kuulostaa jälleen vahvemmalta kuin aiemmin, ja kappale myös esittelee hänen parasta lyyristä antiaan.

Dio – ”Night People” (1987 – ”Dream Evil”)
Dion voittokulku jatkui pitkään, mistä todisteena on esimerkiksi yhtyeen neljäs albumi ”Dream Evil”. Albumin sisältö on astetta tummanpuhuvampaa ja raskaampaa kuin aiemmilla levyillä, mutta tarttuvuus ja kauniin mystinen melodisuus on edelleen läsnä.

Black Sabbath – ”I” (1992 – ”Dehumanizer”)
1990-luvun alku, meno vitun dippi, ja niin vain Dio löysi tiensä takaisin Black Sabbathin nokille. ”Dehumanizeria” ei tuolloin ehkä pidetty samanlaisessa klassikon asemessa kuin kahta edellistä Dion laulamaa Sabbath-levyä, mutta myöhemmin se on saanut ansaitsemaansa arvostusta. ”I” lienee levyn tunnetuiin kappale. Tony Iommin sävellyskynä oli raskaimmillaan ja terävimmillään aivan kuten Dion äänikin, puhumattakaan väkivaltaisen vahvasta ja puhuttelevasta sanoituspuolesta. Paluu Black Sabbathiin jäi kuitenkin lyhyeksi eikä mennyt aikaakaan kun Dio oli jo takaisin omaa nimeään kantavan yhtyeensä parissa.

Dio – ”This Is Your Life” (1996 – ”Angry Machines”)
Dion myöhäisimpiä levyjä ei pidetä klassikoina eivätkä ne sitä minunkaan mielestäni ole. Näillä keskinkertaisillakin levyillä oli yleensä mukana muutamia todella kovan tason kappaleita, mistä esimerkkinä tämä yksi Dio-yhtyeen harvoista täysverisistä balladeista. Tämän kappaleen mukaan nimettiin myös viime vuonna julkaistu Ronnie James Dio -tribuuttialbumi.

Dio – ”As Long As It’s Not About Love” (2000 – ”Magica”)
”Magica” on yksi Dion myöhemmän tuotannon arvostetuimpia levyjä. Tälle konseptialbumille oli tarkoitus tulla kaksi jatko-osaa, mutta valitettavasti ne jäivät tekemättä Dion kuoltua ennenaikaisesti. Varsinkin ”As Long As It’s Not About Love” on yksi Dion tuotannon tunteikkaimpia ja koskettavimpia kappaleita, ja siinä Dion tunteikkaan voimakas tulkinta pääsee oikeuksiinsa parhaalla mahdollisella tavalla.

Heaven & Hell – ”Heaven & Hell” (2007 – ”Live from Radio City Music Hall”)
Dio toivoi voivansa päättää uransa Black Sabbathin riveissä ja niin hän myös teki. Dion aikainen Black Sabbath kokosi rivinsä 2000-luvulla ja esiintyi nimellä Heaven & Hell. Nimi juontaa juurensa samannimiseen klassikkoalbumiin. Alunperin Heaven & Hellissä piti vaikuttaa tuon levyn tehnyt kokoonpano, mutta Vinny Appicen tultua rumpali Bill Wardin tilalle kyseessä olikin ”Mob Rules” ja ”Dehumanizer” -levyt tehnyt kokoonpano. ”Live from Radio City Music Hall” on yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu. Tuolloin he soittivat luonnollisesti vain vanhoja Black Sabbathin biisejä. Valitsin tämän kappaleen tähän siksi, että ”Heaven & Hell” on kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi kaikkien aikojen sielukkaimmista kappaleista. Halusin esitellä tämän kappaleen liveversion siksi, että se on paras livetaltiointi mistään kappaleesta ikinä, ja myös siksi, että Dion ääni kuulostaa siinä paremmalta kuin koskaan. Siinä missä muiden laulajien äänet alkavat menettää teräänsä iän myötä, Dion ääni vain vahvistui vahvistumistaan.

Heaven & Hell – ”Bible Black” (2009 – ”The Devil You Know”)
Ihmeitäkin tapahtuu. Siitä todisteena Dion aikainen Black Sabbath kokoontui ja teki ensimmäisen studioalbuminsa lähes 20 vuoteen. ”The Devil You Know” jakaa edelleen mielipiteet melko radikaalisti. Joidenkin mielestä kyseessä on harvinaisen tylsä ja turha levy, mutta minä pidän sitä toimivana jatkumona ”Dehumanizerille”. Bändi kuulostaa entistäkin raskaammalta ja synkemmältä. ”The Devil You Know’n” kappalemateriaali lähentelee jopa doom metalmaista raskautta ja laahaavuutta. Tämä albumi jäi Ronnie James Dion viimeiseksi.

David ”Rock” Feinstein – ”Metal Will Never Die” (2010 – ”Bitten by the Beast”)
Vielä ennen kuolemaansa Dio ehti vierailla serkkupoika David Feinsteinin albumilla kappaleessa ”Metal Will Never Die”, joka jäi Dion viimeiseksi julkaistuksi kappaleeksi. Ei voi muuta kuin kumartaa miehelle, joka tekee näin iskeviä kappaleita ja laulaa näin hyvin vielä toinen jalka haudassakin. He, joiden mielestä tämä on liian juustoista, voivat polkea kotiinsa syömään kasvispihvejä ja kuuntelemaan omaa hengitystään kasettisoittimesta. Metalli ei kuole koskaan, musiikki ei kuole koskaan, ja Ronnie James Dion muisto elää ikuisesti.

Kommentoi julkaisua