Musiikki parantaa aivoterveyttä! Aivoviikko 2024

Kirjoittanut Atte Itkonen - 9.3.2024

Kansainvälistä Aivoviikkoa vietetään 11-17.3.24. Aivoviikon aikana Kanta-Hämeen Muistiyhdistyksen Oman elämäni sävelet – musiikki muistisairaan hyvinvoinnin tukena -hanke levittää Musiikki parantaa aivoterveyttä! -kampanjalla sosiaalisessa mediassa tietoisuutta erityisesti musiikin vaikutuksista aivoterveyteen. Kampanja nostaa esiin aivoterveydestä huolehtimisen merkitystä muistisairauksien ennaltaehkäisyssä ja herättelee yleistä kiinnostusta aivoterveyden ylläpitämiseen.

Kampanjaan osallistuvat tunnetut muusikot: Noora Louhimo, Antti Autio, Värttinä ja Jepa Lambert, jotka kampanjassa jakavat kokemuksiaan musiikin merkityksestä. ”Musiikki on ollut iso osa minun mielenterveyttäni, läpi elämäni. Olen joko kuunnellut, tehnyt musiikkia tai laulanut. Dramaattisesti sanottuna musiikki on pelastanut minut”, Noora Louhimo sanoo. ”Kaikista elämäntilanteista on tehty kappaleita, joihin pystyy samaistumaan ja saamaan sitä mahtavaa rikkautta mitä musiikissa on”, hän pohtii.

Musiikin positiivinen vaikutus aivojen toimintaan on tutkimusten kautta todistettu. ”Esimerkiksi musiikkia käytetään energiaa ja vireyttä nostattavana elementtinä.”, yhtye Värttinä sanoo. ”Toisaalta musiikista on löytynyt uusi näkökulma hermostoa rauhoittavana tekijänä. Tänä päivänä elämä on hektistä, tavoitteellista ja suorituskeskeistä, hermosto voi olla ylivireystilassa. Siihenkin musiikki on todella oiva hoitomuoto.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kampanjassa mukana olevien artistien haastattelut julkaistaan kokonaisuudessaan Aivoviikon aikana Oman elämäni sävelet -hankkeen ja Kanta-Hämeen Muistiyhdistyksen sosiaalisen median kanavissa. Yhteistyökumppaneina kampanjassa ovat tulevan kesän musiikkitapahtumista Wanaja Festival, Puistoblues ja John Smith Rock Festival. Yhteistyökumppaneiden lahjoittamia festarilippuja on jaossa someseuraajille.

Hankkeen muita Aivoviikon tapahtumia Kanta-Hämeessä

Hattulassa Nurtsin Vintillä järjestetään keskiviikkona 13.3. Tanssia ja musiikkia muistille -tapahtuma. Ohjelmassa geriatrian erikoislääkärin etäluento, Muistipelimannien säestyksellä aivoterveyttä tukevaa musiikkiliikuntaa ja kahvit. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys järjestää lisäksi muuta Aivoviikon ohjelmaa mm. Forssassa, Riihimäellä, Janakkalassa ja Hämeenlinnassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat