Musiikki elää ikuisesti – Jon Lord
Tänä päivänä vuonna 2012 menetimme Jon Lordissa yhden kaikkien aikojen taitavimmista kosketinsoittajista ja säveltäjistä. Lord tunnetaan parhaiten hard rock -musiikin edelläkävijä Deep Purplen kosketinsoittajana yhtyeen perustamisesta vuonna 1968 aina vuoteen 2002, jolloin hän jätti yhtyeen polvivamman takia sekä keskittyäkseen muihin projekteihinsa. Lord tunnetaan myös Deep Purplessa käyttämästään persoonallisesta Hammond-urkusoundistaan, jonka hän sai aikaan käyttämällä uruissaan kitaravahvistinta. Lähtiessään Deep Purplesta Lord jätti Hammondinsa korvaajalleen Don Aireylle.
Lord tunnetaan myös muiden yhtyeiden jäsenenä. Deep Purplen ollessa tauolla vuosinna 1976-1984 hän ja Deep Purplen rumpali Ian Paice perustivat yhdessä kosketinsottaja/laulaja Tony Ashtonin kanssa omia nimiään kantavan Paice Ashton Lord -yhtyeen, jonka täydensivät kitaristi Bernie Marsden ja basisti Paul Martinez. Lord soitti myös Whitesnakessa vuodesta 1978 vuoteen 1984. Aivan oma lukunsa on Jon Lordin soolotuotanto, joka käsittää lukuisia albumeita ja musiikkityylejä ja kesti hänen muusikon uransa alkutaipaleelta ainaa viimeisiin vuosiin saakka.
Jon Lordia pidetään yhtenä rock-musiikin kehitykseen eniten vaikuttaneista kosketinsoittajista. Hänen soittotyylinsä ja soundinsa oli täysin omanlaisensa eikä kukaan tule koskaan korvaamaan häntä täysin tai soittamaan kuten hän. Yes-kosketinsoittaja Rick Wakemanin sanoin Jon Lordin merkitys musiikille ja klassiselle rockille on mittaamaton. Lordin kaikkia saavutuksia on mahdotonta käydä läpi yhdessä artikkelissa, mutta listaan tähän hänen muistoaan kunnioittaen muutamia kappaleita hänen mittavalta uraltaan.
Mainos päättyy
Deep Purple – ”And The Address” (1968 – ”Shades of Deep Purple”)
Tällä instrumentaalikappaleella alkaa yhden rock-musiikin kehityskulkuun eniten vaikuttaneen yhtyeen taival – toisin sanoen kyseessä on Deep Purplen debyyttialbumin avausbiisi. Jon Lordin urkurointi on suuressa osassa kappaletta, joka kulminoituu taiturimaiseen urkusooloon.
Deep Purple – ”Child in Time” (1970 – ”Deep Purple in Rock”)
”Deep Purple in Rockia” voidaan pitää Deep Purplen läpimurtolevynä. Levy sisältää monia klassikkokappaleita, ja sillä esiteltiin myös Deep Purplen tunnetuin laulaja Ian Gillan. Varsinkin ”Child in Time” on kuolematon sävellys, josta muun muassa kitaristi Ritchie Blackmore on Deep Purplen jätettyään tehnyt oman versionsa Blackmore’s Nightin kanssa ja soittaa sitä keikoillaan edelleen.
Jon Lord – ”Organ” (1971 – ”Gemini Suite”)
Vuonna 1971 päivänvalon näki Jon Lordin ensimmäinen sooloalbumi. ”Gemini Suitessa” yhdistyvät saumattomasti klassinen musiikki ja rock-instrumentit, joilla soitetaan kappaleiden soolo-osuudet. Levyn päättävässä ”Organissa” nimensä mukaan soolo-osuus soitetaan uruilla, jonka hoitaa Lord itse. Levy tehtiin yhteistyössä Malcolm Arnoldin johtaman London Symphony Orchestran kanssa, ja se on itseasiassa jatko-osa Deep Purplen ja Malcolm Arnoldin johtaman The Royal Philharmonic Orchestran yhteistyönä syntyneelle ”Concerto for Group and Orchestralle”. ”Concerto for Group and Orchestra” on sekin Lordin säveltämä, ja sen sanotaan olevan ensimmäinen kerta kun rock-musiikki ja täysimittainen orkesteri on yhdistetty samassa teoksessa.
(Kappale alkaa kohdasta 10:46)
Mainos päättyy
Deep Purple – ”Lazy” (1972 – ”Machine Head”)
Viimeistään ”Machine Headin” myötä Deep Purplen nimi oli kaikkien huulilla. Jokainen sen kappale on ehdoton klassikko. Vielä tänäkin päivänä moni niistä löytää tiensä Deep Purplen settilistaan sen jokaisella keikalla. ”Lazyn” valitsin siksi, että Jon Lordin nokkela sooloilu ja terävät riffit ovat siinä niin suuressa osassa.
Deep Purple – ”Burn” (1974 – ”Burn”)
Deep Purplen kahdeksannella studioalbumilla esiteltiin uusi laulaja David Coverdale, mutta se ei hidastanut yhtyeen tahtia millään mittapuulla mitattuna. Varsinkin levyn nimikkokappale on mukaansatempaavan vauhdikas, pirteä ja energinen eikä vähiten Jon Lordin ansiosta.
Jon Lord – ”Sarabande” (1976 – ”Sarabande”)
”Sarabande” on Jon Lordin toinen sooloalbumi ja monet pitävät sitä yhtenä hänen onnistuneimmista töistään. Musiikillinen linja muistuttaa ”Gemini Suitea”, joskin se on monipuolisempi ja kypsyneempi. Tällä albumilla tulee vahvasti esille Lordin monien eri musiikkityylien hallinta.
Paice Ashton Lord – ”Malice in Wonderland” (1977 – ”Malice in Wonderland”)
Deep Purplen hajottua vuonna 1976 Lord ja Deep Purplen rumpali Ian Paice tekivät yhden levyn kosketinsoittaja/laulaja Tony Ashtonin kanssa. ”Malice in Wonderland” -niminen albumi on perinteistä rock n’ rollia, johon on otettu vaikutteita muunmuassa bluesista ja soulista. Levyn nimikkokappale esittelee sen menevämpää puolta, mutta levyllä on toki muutakin, minkä vuoksi en voi olla esittelemättä siltä vielä toistakin kappaletta.
Paice Ashton Lord – ”I’m Gonna Stop Drinking” (1977 – ”Malice in Wonderland”)
”I’m Gonna Stop Drinking” on melankolisessa haikeudessaan hyvä esimerkki ”Malice in Wonderlandin” syvyydestä ja monipuolisuudesta. Jon Lordin sielukas pianonsoitto luo suuren osan tämän kappaleen tunnelmasta ja harmaasta väristä. On todella harmi, ettei tämä kokoonpano tehnyt kuin yhden albumin.
Whitesnake – ”Till’ the Day I Die” (1981 – ”Come an’ Get It”)
Muutama vuosi Deep Purplen hajoamisen jälkeen Jon Lord liittyi uraansa aloittelevan Whitesnaken riveihin, jossa hänen tehtävänsä ei ollut yhtä suuri kuin Deep Purplessa. Hän pikemminkin toi musiikkiin väriä tai sädekehän, kuten hän itse asian ilmaisi. Välillä Lord kuitenkin pääsi näyttämään taitojaan suuremmassa mittakaavassa, kuten tässä kappaleessa, jonka hän kruunaa pirteällä soololla.
Deep Purple – ”Hungry Daze” (1984 – ”Perfect Stragners”)
Vuonna 1984 Deep Purple palasi loistokkaasti klassisessa kokoonpanossa, johon kuului luonnollisesti myös Jon Lord. ”Perfect Strangers” -paluualbumilla yhtye tuntui ottavan hieman totisemman ja synkemmän linjan unohtamatta kuitenkaan Deep Purplen ominaista groovea ja soundia.
Deep Purple – ”Don’t Make Me Happy” (1998 – ”Abandon”)
”Abandon” jäi Jon Lordin viimeiseksi albumiksi Deep Purplessa. Tässä kohtaa kitaristi Ritchie Blackmore oli jo jättänyt yhtyeen, ja viimeistään Lordin lähdettyä alkoi olla jo kyseenalaista kutsua bändiä Deep Purpleksi, sillä se ei yltänyt enää parhaiden päiviensä loistoon, vaikka Lordin korvaaja Don Airey olikin soittajana varsin pätevä. ”Abandonkaan” ei ole mikään mestariteos, mutta sisältää kuitenkin joitakin toimivia kappaleita. ”Don’t Make Me Happy” on varsin melankolinen biisi, jota Lordin urut ovat lähinnä tukemassa taustalla.
Mainos päättyy
Jon Lord – ”De Profundis” (2004 – ”Beyond the Notes”)
Jon Lordin myöhemmätkin sooloalbumit olivat todisteita hänen innokkuudestaan ja taidostaan saattaa yhteen eri musiikkityylejä ja luoda samalla äänten harmoniaa sekä kaunista melodiaa. Lord sanoi Deep Purplesta lähtemisen olleen yhtä traumaattista kuin hän oli aina kuvitellutkin sen olevan. Hänen mukaansa ”De Profundisin” on kertomus tuosta, vaikkakin ilman sanoja.
The Hoochie Coochie Men – ”Danger. White Men Dancing” (2007 – ”Danger. White Men Dancing”)
Jon Lord oli myös osa raskasotteista bluesia soittavaa The Hoocie Coochie Meniä. Yhtye julkaisi kaksi albumia, joista ”Danger. White Men Dancing” on jälkimmäinen. The Hoochie Coochie Men ei ole minulle kovin tuttu yhtye, mutta olisi syytä tutustua, sillä sen suurella sydämellä ja sielulla sävelletyllä rockahtavalla bluesilla on paljon tarjottavanaan.
Jon Lord – ”At Court” (2010 – ”To Notice Such Things”)
Jon Lordin palava innostus musiikkia kohtaan ei kuollut koskaan. Hänen viimeiseksi jäänyt sooloalbumi ”To Notice Such Things” on siitä todiste, joka elää vieläkin. Levyn musiikki on tunnistettavaa Jon Lordia, ja se seuraa hänen aikaisempien levyjensä viitoittamaa tietä, mutta antaa silti jotakin uutta. Jon Lord kehittyi loppuun asti säveltäjänä, mikä kuuluu tällä levyllä musiikin sisältäminä useina väreinä ja tunnetiloina. Voimme vain arvailla, kuinka monta mestariteosta jäi tekemättä Lordin kuoltua ennenaikaisesti syöpään.
WhoCares – ”Out of My Mind” (2011 – ”Out of My Mind/Holy Water”)
Vain vuotta ennen kuolemaansa Lord otti osaa WhoCares-superkokoonpanon ”Out of My Mind” -kappaleeseen, jossa hänen lisäkseen olivat mukana Black Sabbathin kitaristi Tony Iommi, Deep Purplen laulaja Ian Gillan, Metallican entinen basisti Jason Newsted ja Iron Maidenin rumpali Nicko McBrain. Taustavoimana toimivat urut tuovat tummanpuhuvaan kappaleeseen lämpöä ja syvyyttä. Tämä unohdettu ja aliarvostettu helmi on yksi parhaista kappaleista, jonka olen koskaan kuullut. WhoCaresin musiikista saatu tuotto lahjoitettiin Armeniaan vuonna 1988 maanjäristyksessä tuhoutuneen musiikkikoulun uudelleenrakentamiseen.
Tähän loppuun haluan vielä esitellä kappaleen, jonka tekemiseen Jon Lord ei ole osallistunut, mutta joka on sävelletty hänen muistokseen.
Kirjoittanut: Jyri Kinnari
