Musiikkialan parhaimmisto palkittiin yleisöennätyksen tehneessä Emma Gaalassa: Stam1nalle vuoden metallialbumin palkinto

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.2.2017

Järjestyksessään jo 31. Emma Gaalaa vietettiin lauantaina 4.2.2017 Espoon Metro Areenalla. Yleisöennätyksen tehneen gaalan lavalla nähtiin kaikki Suomen huippuartistit. Tunnustusta kuluneen vuoden aikana kotimaisen musiikin saralla ansioituneille tekijöille jaettiin kaiken kaikkiaan 22 eri kategoriassa.

Tänä vuonna eniten pystejä kahmivat VesalaJVG sekä Alma. Ennakkoon eniten ehdokkuuksia saanut Vesala pokkasi huikeat neljä Emmaa: Vuoden naissolisti, Vuoden albumi (Vesala), Vuoden popalbumi (Vesala) sekä Vuoden biisi (Tequila). JVG palkittiin kolmella Emmalla ollen mm. Vuoden yhtye. Alma sai Vuoden tulokas-pystin lisäksi Vuoden Vienti-Emman.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuoden miessolistin pystin sai Mikael Gabriel. Yleisö äänesti Vuoden kotimaiseksi artistiksi Arttu Lindemanin sekä Vuoden musiikkivideoksi Ykä Järvisen ohjaaman Ville Valon Olet mun kaikuluotain-videon. Vuoden Live-Emmalla palkittiin Antti Tuisku.

Maamme suurimman ja arvostetuimman musiikkialan gaalan lavalla nähtiin Profeetat, Haloo Helsinki!, Vesala, Mikael Gabriel, SANNI, Alma, Isac Elliot, Arttu Lindeman, Suvi Teräsniska, Evelina, Ellinoora ja Alex Mattson. Kaikki Emma Gaalassa nähdyt esitykset ovat katsottavissa Ruutu.fi:ssä.

Kaikki voittajat löytyvät tästä tiedotteesta sekä osoitteesta www.emmagaala.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voittajat 2016
Vuoden naissolisti
Vesala

Vuoden miessolisti
Mikael Gabriel

Vuoden yhtye
JVG

Vuoden albumi
Vesala – Vesala

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuoden tulokas
ALMA – Dye My Hair EP

Vuoden rock-albumi
Olavi – Olavi Uusivirta

Vuoden metallialbumi
Elokuutio – Stam1na

Vuoden biisi
Tequila – Vesala
Säv. & san. Paula Vesala

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuoden pop
Vesala – Vesala

Vuoden hiphop
JVG

Vuoden klassinen albumi
Side by Side – Kreeta-Maria Kentala

Vuoden jazzalbumi
Amorandom – Aki Rissanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuoden tuottaja
Jukka Immonen

Vuoden iskelmäalbumi
Sinä olet kaunis – Suvi Teräsniska

Vuoden etnoalbumi
Tules-maas-vedes-taivaal – Tuuleta

Vuoden lastenalbumi
DJ Kakkiainen – Kikattava Kakkiainen

Kriitikoiden valinta
Jukka Nousiainen – Jukka Nousiainen

Yleisöäänestys – Vuoden artisti
Arttu Lindeman

Yleisöäänestys – Vuoden musiikkivideo
Olet mun kaikuluotain – Ville Valo
ohj. Ykä Järvinen

Vuoden myydyin albumi 2016
Ensimmäinen kattaus – Vain elämää
55 708 kpl:tta
Warner Music Finland

Vuoden striimatuin kotimainen biisi
Hehkuu – JVG
12 426 940 striimiä
säv. & san. Ville Galle, Jare Brand, Antti Riihimäki ja Teemu Brunila

Erikois-Emma
Fröbelin Palikat

Vuoden vienti Emma
ALMA

Vuoden live
Antti Tuisku

Emma Gaala on Musiikkituottajat – Ifpi Finland Ry:n järjestämä musiikkialan tapahtuma, jossa palkitaan vuoden menetyneimmät taiteilijat ja alan ammattilaiset. Emma-palkintoja on jaettu vuodesta 1983 alkaen. Emma-palkintojen myöntökriteerejä ovat musiikillinen kiinnostavuus, menestykset musiikillisesti ja kaupallisesti äänitealalla sekä taiteilijan suosio eri mittareilla arvioituna.

www.emmagaala.fi
www.facebook.com/EmmaGaala
www.instagram.com/emmagaala
https://twitter.com/emma_gaala
www.ruutu.fi

Luetuimmat

Uusimmat