”Mustalaispunkin maukkaimmaksi kypsynyt hedelmä” – Klassikkoarvostelussa Gogol Bordellon 10-vuotias ”Trans-Continental Hustle”
Yhdysvaltalaislähtöinen, eri maailmankolkkien emigranteista koostuva yhdeksänjäseninen mustalaispunk-ryhmä Gogol Bordello julkaisi huhtikuun 27. päivä vuonna 2010 viidennen albuminsa ”Trans-Continental Hustle”. Seuraavana syksynä tuosta, albumin promootiokiertueella Helsingin Kulttuuritalolla suomalaisen fanikuntansa riehakkaaseen krebailuun johtanut ryhmä veti erään menneen vuosikymmenen kovimmista Suomessa soitetuista keikoista.
Armenialaistaustaisen jenkkiyhtye ui System Of A Downin vanavedessä huipputuottaja Rick Rubinin hoteisiin vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Tämän seurauksena muukalaisretkue päätyi lisäämään räiskivän tuliseen, slaavilais-balkanilais-kaukasialaisvivahteiseen, punkilla otteella kohkattuun folk- ja etno-keitokseensa runsaasti melodisia ja rytmisiä latinomausteita ja tehokkaita reggae-koukkuja. Syy tyylilliseen muutokseen oli pitkälti ukrainalaissyntyisen vokalisti-kitaristi Eugene Hützin pari vuotta levyn julkaisua aiemmin toteutunut muutto Brasiliaan. Kappaleiden tekstien ja musiikin teemat heijastelevat aurinkoisempia ja vähemmän aggressiivisia tunnelmia.
Myös Madonnan hyvänä ystävänä tunnetun Hützin vahva kaukasialaiskorostus todella rikkonaisella englannin kielellä pelimannityyliin lauletuissa vokaaliosuuksissa näyttelee yhtyeen tunnistettavassa soundissa monenkirjavan instrumentaation lisäksi erityisen korostettua roolia. Muusikon Borat-henkinen habitus ja vokalisointi ajaa punk-puritaanit loitolle heti kättelyssä ja jakaa erityisesti musiikin kuluttajien mielipiteitä. Onko kyseessä osaksi yhtyeen teatraalista tyyliä opeteltu, harkittu tavaramerkki vai aito aksentti, mene ja tiedä.
Rubin tutustui yhtyeeseen alun perin Rage Against The Machine – ja Audioslave-kitaristi Tom Morellon suosituksesta Morellon nähtyä Gogol Bordellon tajunnan räjäyttävän keikan Los Angelesissa ”Super Taranta!” -albumin (2007) Yhdysvaltain-kiertueella.
Mainos päättyy
Kalifornian Malibussa The Document Room -studiolla äänitetty albumi jakoi yhtyeen hardcore-fanien mielipiteitä. Rubinin Gogol Bordellon tuotantotiimiin mukaantulon myötä yhtyeen albumituotannon laatu nousi kertaheitolla pykälän jos kaksikin. Rubinin omistaman American Recordingsin kautta julkaistun albumin kappaleet sisälsivät alati mehukkaampia koukkuja ja etno-pop-elementtejä jättäen yhtyeen alkuaikojen raakuutta, spontaania reikäpäisyyttä ja suoraviivaisuutta yhä enemmän taka-alalle.
Täyteläisesti soiva ja runsaudensarven lailla eri maailmanmusiikin eri tyylisuunnista vaikutteita ammentava yhtye ei myöskään enää sinkoillut kappaleissaan äkkinäisten punkin ja metallin suunnasta lainaamiensa sahausriffien kimppuun, vaan tunnelmasta luotiin kokonaisvaltaisesti mietitympää ja tasaisempaa.”Trans-Continental Hustle” oli myös Gogol Bordellon ensimmäinen suurlevy-yhtiölle tekemä studiotuotos. Tätä seikkaa mukailee myös albumin tuotannossa käytetty musiikillinen linjanveto, jossa yhtyeen ilmaisurepertuaarin punkeimmat piirteet oli kuohittu paria poikkeusta lukuun ottamatta pois. Ikävämielisimmät fanit vertasivat uudistusta myös itsensä myymiseen. Yhtye ei ollut kuitenkaan unohtanut juuriaan. ”Trans-Continental Hustlella” entistä kypsytellymmän ja musiikillisesti harkitumman albumin linja läheni yhtyeen kolmannella albumilla kohti ”Gypsy Punks” -albumilla kuullun ”Start Wearing Purple” -singlen tyyppistä, helpommin tanssittavaa antia. Niille, joille kyseinen homma toimii, se myös sitten toimii.
Riehakkaalla, nylon-kielisen akustisen kitaran flamenco- ja osittain arabialaissävytteisellä komppauksella alkava menopala ”Pala Tute” käynnistää albumin, joka pitää hengästyttävässä otteessaan koko 53-minuuttisen matkansa ajan. Gogol Bordellon biisien tyylisuuntien hienosyisesti vaihtuessa kappaleiden sointukulkujen tuoreutta, energisyyttä, tarttuvuutta ja kantavuutta voi vain ihailla. Matka villistä balkanilaispoljennosta, ”My Companjerasta”, albumin huikeimpien vetojen joukkoon kuuluvaan, tulisieluisen kuorohyräilyn sisältävään ”Sun Is On My Side” -tunteiluun nostaa yhtyeen vaatimustason jo lähtöasetelmissaan todella korkealle. Jälkimmäisenä mainittu on tyylillisessä perinnetietoisuudessaan mutta samalla genrerajoja rikkovassa otteessaan järkyttävän monivivahteinen biisi. Slaavilaisvivahteisesta gypsy-nuotiolaulumeiningistä muhkeaan emo-reggae-poljentoon sekunnissa muuntautuva rallatus on edelleen, kymmenen vuoden jälkeenkin kuluneen vuosikymmenen kovimpia vaihtoehtomusiikin biisejä. Miten upean kutkuttavalla dynamiikan ja rytmiikan vaihtelulla varustettu biisi onkaan kyseessä!
Menovaihdetta hyvällä poltteella ylläpitävä ”Rebellious Love” sotkee puolestaan albumin etno-rockeimpaan tunnelmaan sopivasti lambadaa ja salsaa. Sen jälkeen edetään luontevasti lennokkaasta ska-vaihteesta hardcore-viitteiseen juomalaulumeininkiin ja irkkupunkiin sotkettuun lattariin nyrjähtävään meininkiin. Kyseistä, albumin ensimmäistä singlelohkaisua ”Immigraniada (We Comin’ Rougher)” soitettiin valtavasti kestorotaatiolla yhdysvaltalaisissa rockradioissa loppuvuoden 2009 aikana. Kappaleen myötä yhtyeen tunnettuus levisi myös valtavirran rockkanavien kautta kulovalkean tavoin ulottuen aina Euroopan vaihtoehtomusiikkimarkkinoille saakka.
Mainos päättyy
Välisoiton rooliin tyytyvä mutta kokonaisuudessa olennaista osaa näyttelevä, pitkien haitarisointujen ja sisään lipuvien mustalaisviulujen voimin loppua kohten kiihtyvä himmailu ”When Universes Collide” on biisi paikallaan. ”Uma Menina” kokee myös saman kohtalon mutta syystä, että se on yksinkertaisesti Gogol Bordellon pirtaankin liian samoista aineksista uusiokierrätettyä, mollikierrossa renkuttavaa bulkkia lattarifolkia. Biisi ei ole sinällään kuitenkaan huono. Ehkä enemmänkin kontekstiinsa nähden liian kesy ja kokonaisuudessa enemmänkin viihdyttävästi aikaa tappava valtavirran pop-kipale. Myös slaavilaista iskelmätunnelmaa perinteisin eväin tarjoileva ”To Raise Above” ajautuu edellä mainittujen kappaleiden kanssa samaan kategoriaan.
Albumin huippukohtien joukkoon nousevat sen loppupuolella toisena singlebiisinä kokonaisuudelta julkaistu upean kertosäkeen omaava ”Raise The Knowledge” ja Gogol Bordellon ehkä paras klenkkabiisi koskaan, lukemattomia kuuntelukertoja kestävä aurinkoinen instanttihitti ”Last One Goes The Hope”. Tunnelman kuumien rytmien saattelemana vielä kertaalleen kattoon nostava ”In The Meantime In Pernambuco” ja riemukkaasti tykittävä ska-riento ”Break Spell” ovat myöskin hienoja biisejä, vaikka jäävätkin korkeatasoisella kokonaisuudella albumin standardisuoritusten tasolle. Kappaleista jälkimmäisenä mainitun bridgessä toistuva rivi ”You love our music, but you hate our guts” kiteyttää hienosti nousukiidossa olleen yhtyeen häpeilemättömän asenteen. Gogol Bordello oli tuolloin uransa huipulla, yleisöjoukot ottivat sankariryhmänsä avosylin vastaan loppuunmyydyillä keikoilla, eikä ryhmällä ollut mitään hävittävää. Albumin päättää kirsikkana kakun päällä purukumin lailla tarttuva nimikkobiisi, joka päättää riehakkaat karnevaalit lennokkaasti.
Vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä punk-musiikin lainalaisuuksille iloisesti takalistoa näyttäneestä Gogol Bordellosta puhuttiin omanlaisenaan kulttuurisena ilmiönä. ”Trans-Continental Hustle” on ehdottomasti kuluvan vuosituhannen uskottavimpia ja viihdyttävimpiä poikkitaiteellisia bilealbumeja. Rohkenen väittää, että paria täytebiisiä lyhyempänä albumi olisi yksi vuosituhannen alkumetrien parhaista vaihtoehtomusiikin pitkäsoitoista. Tällaisenaankin se on luontaisessa positiivisuudessaan ja energisyydessään aivan helvetin hyvä ja aikaa kestävä rieska.
Mainos päättyy