Mustan Kuun Lapsien Pete Lehtinen avaa äitienpäivään liittyvän ”Amor Vincit Omnia” -kappaleen järkyttävän taustatarinan – ”Kohtaaminen lapsenmurhaajan kanssa jäi mieleen”

Äitienpäivänä toukokuussa 2012 Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen murhasivat tukehduttamalla Toukon oman tyttären, 8-vuotiaan Vilja Eerika Tarkin. Poliisitutkinta paljasti, että Eerika oli kärsinyt kotonaan päivittäisestä rääkkäämisestä, nöyryyttämisestä sekä väkivallasta ja vapaudenriistoista vuodesta 2010 alkaen, kun hän siirtyi äidiltään asumaan tästä aiemmin eronneen isänsä ja isän uuden naisystävän luokse. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maaliskuussa 2013 Tarkin ja Laamasen elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Tapaus järkytti laajalti.

Olin vaimoni kanssa hänen sukulaisensa häissä keväällä 2012. Juhlat järjestettiin Lahdessa hienossa ravintolassa Vesijärven rannalla. Kaikki oli viimeisen päälle; ruoka, juoma, sijainti sekä tunnelma. Kaikki, paitsi juhlissa soittanut yhtye. Porukan olemus oli sellainen paremmin tupakanhajuiseen kaurismäkeläisen kuppilan nurkkaan sopiva, ei häihin. Näytti siltä kuin samoissa vaatteissa olisi viihdytty pidempäänkin. Ulosantikin oli sinnepäin; menetteli, mutta rimaa hipoen. Trio soitti ja lauloi siinä muutaman metrin päässä. Silmiin pisti etenkin vokalistin nukkavieru olemus, rasvainen tukka ja lespaava laulutyyli. En miettinyt asiaa sen enempää, nautimme häistä, konjakista ja ilta-auringosta järven rannalla.

Muutamia viikkoja myöhemmin, kun solistina toimineen Touko Tarkin teko tuli julkisuuteen ja miehen kasvot lehtien kansiin aloin mielessäni yhdistelemään palasia. Jotenkin tutun näköinen ukko. Sitten välähti. Etsin Tarkin bändin keikkakalenterin ja kuinka ollakaan, häiden päivämäärällä löytyi yksityistilaisuus Lahdessa. Täytyy myöntää, että olin hieman järkyttynyt. Ja varmasti olivat kaikki muutkin häihin osallistuneet. Koko Suomi oli. Tunsin, että mulle syntyi jonkinlainen henkilökohtainen side Eerikaan. Että jotenkin mun täytyy asiaan reagoida. Ja kuinka muuten voisin tehdä mitään kuin kirjoittamalla laulun, olinhan tehnyt biisejä lapsensurmasta aiemminkin. Päätös jäi hautumaan, bändini Mustan Kuun Lapset oli silloin tauolla, mutta se ei unohtunut.

Muutama vuosi myöhemmin, kun Mustan Kuun Lapset aktivoitui uudestaan palasin idean pariin. Kohtaaminen lapsenmurhaajan kanssa jäi mieleen. Kirjoitin kappaleen ”Amor Vincit Omnia”. Rakkaus voittaa kaiken. Se on raadollinen mutta sopivin mahdollinen nimi, minkä keksin ottaen huomioon tarinan kammottavan taustan. On kohteena sitten ihminen tai eläin, en keksi julmempaa ja raukkamaisempaa tekoa kuin täysin puolustuskyvyttömän uhrin vuosia kestänyt ja hitaaseen kuolemaan johtanut piinaaminen. Raamatullinen pahuus on lapsenomaista fantasiointia sarvipäisestä Luciferista hallitsemassa valtakuntaansa. Kuva on hyvin erilainen, kun on tavannut Tarkin tapaisen luuserin. Oikea reaalimaailman pahuus on jotain ihan muuta. Ei ollut häntää eikä hiilihankoa. Vain säälittävä raukka.

”Amor Vincit Omnia” päätyi ”Saatto”-albumille, joka julkaistiin tammikuussa 2017. Edellisen vuoden keväällä äitienpäivän tienoilla, kun aloitimme levyn äänityksiä, tai ehkä silloin oli jotain jo nauhallakin, pimputtelin kotona lauantai-aamupäivän ratoksi itsekseni levyn kiippariosuuksia ja siemailin Four Rosesia. Kissa pötkötteli nojatuolissa. Muistan kuinka bourbon alkoi nousuhumalan perään ramaisemaan, joten heitin pitkäkseni sohvalle. En tiedä kauan torkuin, mutta jossain vaiheessa havahduin siihen, että joku istuu sohvalla jalkojeni vieressä. Luulin, että rouva oli tullut töistä kotiin. Mutta ei se ollutkaan vaimo, vaan beigeen, pitkähihaiseen pyjamaan pukeutunut, hieman pulska pikkutyttö. Pyjamassa oli pieniä kuvioita, ja sen paita oli piukka mahan kohdalta. Tyttö istui siinä paljain varpain kuin kirkossa sanomatta sanaakaan, kämmenet polvien päällä, ja katsoi mua vakavalla naamalla suoraan silmiin. Olin sen verran tokkurassa, etten oikein osannut reagoida mitenkään. Oltiin siinä hetki hissukseen ja katseltiin toisiamme, kunnes nousin makuuasennosta istumaan. Hieroin silmiäni ja ajatus alkoi kirkastumaan. Jalkopäässä ei enää istunut ketään, olin yksin. Kissakin oli lähtenyt jonnekin.

En usko huuhaahan. En enkeleihin ja demoneihin, en Jeesukseen enkä edes Joulupukkiin. Asunnossa ei ollut itseni ja kissanroikaleen lisäksi ketään. Olin juonut viskiä ja nukahtanut. Nähnyt valveunta. Mutta silti… Outoa se oli. Joka tapauksessa ”kohtaamisesta” jäi mulle levollinen fiilis. Vuosia aiemmin tekemäni päätös laulun kirjoittamisesta oli pitänyt, ja mikäli Eerika sai siitä edes hetkeksi lohtua sielulleen, hyvä niin. Mitä väliä mun uskomuksilla silloin on.

”Lapsi rakastui kuolemaan. Ei ollut muita, ei ainuttakaan. Kauas pois talvenrantaan tahtoi lentää kunhan siivet saa.

Ei enempää. Kahdeksan vuotta tätä elämää. Ei itseään pimeyden syliin pysty enää jättämään.

Lapsi rakastui kuolemaan. Ainoan toivon huomisesta antaa. Puoliksi tapettu jo hiipuu hiljalleen. Valkoiset siivet pukee ruumiilleen.

Lapsi rakastui kuolemaan. Se kauas kantaa kun vain jaksaa odottaa. Kahdeksan vuotta ja päivä äitien. Kuolema antaa siivet pienen ihmisen.

Amor Vincit Omnia.”

Teksti: Pete Lehtinen

https://facebook.com/petelehtinenofficial