Mustasch @ South Park Tampere 2018

Mustasch 20 vuotta: juhlan kunniaksi yhtye julkaisi neliosaisen minidokkarin

Kirjoittanut Nicole Hellberg - 2.1.2019
Mustasch @ South Park Tampere 2018

Suomalaisten rakastama ruotsalainen hard rock-yhtye Mustasch täytti viime vuoden puolella 20 vuotta, jota bändi päätti juhlistaa julkaisemalla neliosaisen dokumenttisarjan uransa tärkeistä hetkistä. Ensimmäisessä jaksossa bändin perustajajäsenet laulaja Ralf Gyllenhammar ja basisti Stam Johansson kertovat, miten kaikki sai alkunsa. Minidokkarissa selvitetään myös, miten yhtyeen nimeksi valikoitui Mustasch, kun se olisi voinut olla myös ”Paloasema” tai ”Kalapuikko”:

 

Dokkarin toisessa osassa kuullaan muun muassa laulaja Ralf Gyllenhammarin ja basisti Stam Johanssonin tarinointia siitä, miten kappale ”Double Nature” syntyi, ja miten siitä tuli jotain aivan muuta kuin mitä Gyllenhammar oli alunperin suunnitellut. Kitaristi David Johannesson kertoo myös, millaista oli liittyä bändin riveihin vuonna 2008:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmannessa ja toiseksi viimeisessä osassa kuullaan tarinaa siitä, miten kitaristi David Johannesson varastettiin Sparzanza-yhtyeestä, ja miten entinen Sabaton-rumpali Robban Bäck liittyi vahingossa Mustaschin riveihin:

Neljännessä osassa kuullaan tarinoita muun muassa tuoreimman ”Silent Killer”-albumin teosta ja mitä tapahtuikaan kun basisti Stam tapasi ensimmäistä kertaa legendaarisen Motörhead-yhtyeen Lemmy Kilmisterin:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat