Mustasch Suomeen kahdelle keikalle maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.1.2011

Pohjoismaisen raskaan rockin eturivistöön jo vuosikymmenen lukeutunut ruotsalaisyhtye Mustasch saapuu keikkailemaan Suomeen jälleen maaliskuussa. Helmikuussa ”The New Sound Of The True Best” -kokoelma-albuminsa julkaiseva bändi esiintyy Turun Klubilla perjantaina 4. maaliskuuta ja Helsingin Tavastialla heti seuraavana päivänä. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy perjantaina 14. tammikuuta.

Vuonna 1998 Göteborgissa perustetun Mustas…chin saavutuslista on vaikuttava. Bändi on julkaissut viisi albumia, ”Double Nature” on noussut isoksi hitiksi, bändi on myynyt loppuun kiertueita Skandinaviassa ja kiertänyt Motörheadin ja Volbeatin kanssa Euroopassa, saanut neljä Grammis-ehdokkuutta sekä Grammis-palkinnot ”Latest Version Of The Truth” sekä ”Mustasch”-albumeista.

Kymmenettä juhlavuottaan Mustasch juhlii 28. helmikuuta. Silloin tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä, kun yhtyeen debyyttialbumi ”The True Sound Of The New West” julkaistiin. Tämän kunniaksi Mustasch on työskennellyt luottotuottajansa Tobias Lindellin kanssa ja nauhoittanut uransa parhaat biisit uusina sovituksina ”The New Sound Of The True Best” -kokoelmaansa varten. Levyltä löytyy myös uusi kappale ”Angel’s Share”, joka päästään todennäköisesti kuulemaan heti tuoreeltaan myös maaliskuussa Suomen keikoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
Pe 4.3.2011 Turku, Klubi (ovet klo 21, ikäraja K-18)
La 5.3.2011 Helsinki, Tavastia (ovet klo 20, ikäraja K-18)

LIPUT:
Myyntiin pe 14.1.2011 klo 9 Tiketissä
Turku: 16 euroa + mahd. toimituskulut
Helsinki: 20 euroa + mahd. toimituskulut (ovelta 22 euroa, mikäli lippuja on jäljellä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat