Mustaschin stoner rockin katkuinen ”Ratsafari” juhlii 15-vuotista ikäänsä

”Ratsafari” on Mustaschin toinen studioalbumi. Levy seurasi debyyttiä vuoden perässä ja jatkoi stoner rockin linjalla kuten edeltäjänsä. Levyltä ei ole noussut ”Black City” ja ”6:36” -kappaleiden lisäksi enempää hittejä eikä levyltä löydy yhtä kokeilevia kappaleita kuten debyytiltä. Mielestäni ”Ratsafari” jää jonkin verran Mustaschin debyytin ja kolmannen albumin, ”Powerhousen” varjoon, vaikka on tässäkin levyssä potentiaalia.

Mustaschin toinen albumi polkaistaan ponnekkaasti vauhtiin ”Stinger Citizen” -kappaleella, mutta kunnolla potin korjaa uhmakas ”Black City”. Adrenaliinilla ahdetusta ja bensankatkuisesta kappaleesta laskeudutaan pitkän alkusoiton omaavaan ”Unsafe At Any Speediin”. Kappaleen nimestä huolimatta vaaran tunnetta ei pääse syntymään, vaikka kappale pöriseekin miellyttävästi Gyllenhammarin tulkinnan ohessa.

Nimikkokappale ”Ratsafari” kannattelee ehdottomasti albumin raskaimman kappaleen titteliä. Raskaat, rusikoivat riffit varmistavat, että tunnelma on painostava ja tukahduttava. Myös kappaleen sanoituksista löytyy synkistelyä, mikä varmistaa sen, ettei ”Ratsafari” ole hilpeä. Vastaavasti ”6:36” siirrytään aivan uusiin sfääreihin – kappaletta kuunnellessa olo on kevyt, mutta murisevia riffejä ei ole unohdettu. Äänimaisemansa suhteen ”6:36” sijoittuu Mustaschin kevyempään osastoon, ja kappale lieneekin yhtyeen ensimmäinen hidas hitti.

Levyn taitekohtaan sijoittuva ”The Deadringer” ei edusta Mustaschia terävimmillään, mutta on varsin kuuntelukelpoinen. Hieman haparoivasti alkava ”Fredrika” ei myöskään välttämättä aluksi vakuuta, mutta kertosäkeistöissä kappaleesta löytyy juuri sitä potkua, mitä ruotsalaisyhtye osaa tarjota. Seuraavana kaiuttimista jyrähtävä ”Alpha Male” on niin maskuliininen ja ”kova jätkä” -meiningillä ahdettu, että sitä on vaikea ottaa tosissaan. Uskon kappaleen olevan mahdollisimman macho tarkoituksella, eikä se mielestäni vähennä sen viihdyttävyysarvoa. ”Alpha Male” on kunnon stonerin katkuinen kappale, joka kuitenkin jää Mustaschin tuotannossa keskinkertaisen tasolle.

Pitkäsoiton kolmen viimeisemmän kappaleen joukkoon mahtuu instrumentaalinen ”Mareld”, joka on ainakin omaan korvaani toiminut eränlaisena introna ”Lone Song (Reclusion)” -kappaleelle. ”Lone Songista” löytyy maukkaasti groovaavia riffejä ja Gyllenhammarin synkistelevää pohdiskelua, jota mies tulkitsee mitä mainioimmin. Albumin päättyy yllättävänkin aggressiivisessa tunnelmassa, kun ”Monday Warrior” päästetään irti. ”Monday Warrior” on energinen kappale, jonka kuulisin mielelläni yhtyeen keikallakin.

Kokonaisuudessaan ”Ratsafari” ei lukeudu Mustaschin parhaimmistoon, minkä voi varmasti päätellä joko tämän kirjoituksen perusteella tai kuuntelemalla itse albumin. Ei ”Ratsafari” silti huono ole, enemmänkin keskinkertainen paketti, jolla ruotsalaisyhtye on pelannut hieman liikaa varman päälle. Levyltä ei löydy samalla kokeilevia kappaleita tai puhuttelevia ja samaistuttavia lyriikoita, kuten yhtyeen monelta muulta albumilta. ”Ratsafarilla” on kuitenkin mukavasti stoner rockin henkeä, jonka äärelle on mukava palata silloin tällöin.

Kappalelista:

1. Stinger Citizen
2. Black City
3. Unsafe At Any Speed
4. Ratsafari
5. 6:36
6. The Deadringer
7. Fredrika
8. Alpha Male
9. Mareld
10. Lone Song (Reclusion)
11. Monday Warrior

Mustasch Facebookissa

Mustasch Finland

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen