Kuva: Ville Juurikkala

Mustat Ruusut julkaisi ensialbuminsa ja uuden musiikkivideon

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.5.2022

Kouvolalainen suomirock-poppoo Mustat Ruusut julkaisi debyyttialbuminsa ”Memento” perjantaina 29. huhtikuuta. Levyä on työstetty liki kaksi vuotta, jonka aikana bändi on tiputellut tasaiseen tahtiin uusia kappaleita sinkkujen muodossa. Deep Noise Studiosilla äänitetty ja Finnvoxilla miksattu albumi on yhtyeen itse tuottama.

Levyn yhteydessä bändi julkaisee musiikkivideon kappaleelle ”Kun tuuli puhaltaa”. Videon on ohjannut maineikas Ville Juurikkala, joka on työskennellyt muun muassa HIMin, Bullet for My Valentinen ja Michael Monroen kanssa. Mustien Ruusujen solisti Aleksi Suomilammi kommentoi videota:

”Oli suuri ilo ja kunnia päästä jälleen tekemään yhteistyötä Ville Juurikkalan kanssa! Alusta lähtien oli selvää, että tähän biisiin piti saada nimenomaan Villen tekemä video. Lopputulos on äärimmäisen näyttävä ja tukee hienosti kappaleen kasarivaikutteista soundia. Ville on syystä Suomen tunnetuin rock-kuvaaja.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mustien Ruusujen on määrä palata keikkalavoille kesän jälkeen. Sitä odotellessa yhtye ryhtyy työstämään seuraavaa albumiaan ja julkaisee toisen bändin kanssa yhteistyössä toteutetun remix-EP:n.

Mustat Ruusut on vuonna 2014 perustettu yhtye, jonka musiikki on omintakeinen sekoitus rokkia, poppia ja suomalaista melodisuutta. Yhtyeen jäsenistöön kuuluvat Aleksi Suomilammi (laulu), Sami Turunen (kitara), Samuel Almgrén (basso) ja Joona Rasalahti (rummut).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat