Mustuneen avarakatseisuuden heijasteita – arviossa Virtauksen ”Ajaton, ikuinen kuolema”

Mäntsälän mustuneen metallin sanansaattaja Virtaus on tullut toiseen albumiinsa. ”Ajaton, ikuinen kuolema” julkaistiin alun perin digitaalisena bändin sivuilla jo viime vuonna. Ansiokkaan fyysisen levypainoksen siitä loihti muutamaa kuukautta myöhemmin kuluvan vuoden puolella saksalainen levy-yhtiö, Fetzner Death Records. Virtauksen selkeä, ryhdikäs, tiukasti ja tyylikkäästi rakennettu albumikokonaisuus tuo assosiaatioita esimerkiksi varhaisempaan ja groovaavampaan Oranssi Pazuzuun ja Havukruunuun.

Esimerkiksi Battlelore– ja Dark Elite -yhteyksistä tutusta miehistöstä koostuva trio-muotoinen, black metalia melodisempaan ja dramaturgisesti mahtipontisempaan asuun pukeva yhtye loihtii ensimmäisellä kotimaisella kielellä tulkittua synkkäsävyistä, tulikiven katkuista mutta erittäin nyanssitajuista monimuotoista blackened metalia. Vokalisti-kitaristin ja pääasiallisen biisintekijän, Timo Honkasen luotsaama kolmikko hallitsee soittimensa ja musiikillisen viitekehyksensä mahdollisuudet keskivertoa bläkkis-viitteistä rykmenttiä selkeästi paremmin ja avarakatseisemmin. Lisäksi rumpali Niko Pennasen ja basisti Harri Hyytiäisen tyylikästä ja monisyistä rytmityötä on ilo kuunnella.

Virtaus on kulkenut määrätietoisesti kohti yhä pelkistetympää, uusromanttisempaa ja kylmempää ilmaisua. Tässä vaihessa “Ajaton, ikuinen kuolema” on yhtyeen kehityskaaren looginen, määrätietoinen jatke. Sopivan likaiseen äänikuvaan upotetut melodiakitarat kirittävät emotionaalisesti syvältä kouraisevia melankolisia sävelkulkuja. Samalla sen rytmisektio kykenee täsmällisen soittotatsin myötä antamaan tuotannolle tilaa ja ilmaa entistä enemmän. Se ei toimisi näin hyvin, ellei albumin yhdeksän kappaleen materiaali olisi niin vahvaa ja tarkasti soitettu kuin mitä se kyseisellä albumilla on.

”Ajaton, ikuinen kuolema” on laadukas taidonnäyte ajassa, jossa moni äärimetalliyhtye tyytyy genretyypillisten ratkaisujen turvalliseen kierrätykseen ja geneeriseen sirkkelöintiin. Virtaus ei hae sopivassa räkäisyydessään helppoa hyväksyntää genren valtavirrasta vaan rakentaa jäsennellysti vahvoilla impulsseilla kyllästettyä äänimaailmaa, joka on yhtäältä lohduton mutta toisaalta harkittu ja loppuun saakka draaman kaaren ehyenä säilyttävä.

Albumia on kohtalaisen helppo lähestyä myös mustan metallin ulkopuolelta tulevien musiikinkuluttajien. Se on lopun viimein emotionaalisesti palkitseva ja myös älyllisesti kiinnostava. Sen ymmärtäminen vaatii kuuntelijalta syventymistä ja itsereflektiota. Takaisin se heijastaa olennaisia häivähdyksiä ihmiskunnan kylmyydestä, sieluttomuudesta ja paikalleen pysähtyneisyydestä.