Muusikot ja koronapandemia
Mitkä ovat onnistuneen kesän ainekset? Aurinkoa, festareita, keikkoja, kuplivia juomia, aurinkoisia puistoja. Ennen kaikkea kesä on tehty musiikista. Kesäisillä kaduilla stereoista raikuvista biiseistä, suuren yleisön sekaan uppoavista lyriikoista, uusista musiikkielämyksistä. Lempiartistin keikasta lämpimässä lempeässä kesäillassa.
Valitettavasti tämänhetkinen tilanne on kääntänyt maailman täysin päälaelleen. Kaikki esiintymiset klassisista konserteista rock-konsertteihin on toistaiseksi peruttu. Konserttisalit, keikkapaikat, puistot ja areenat ammottavat tyhjinä, ja muusikot istuvat kotona toimettomina.
Millainen on koronan vaikutus muusikkojen elämään ja kesään?
Muusikkojen ja esiintyvien taiteilijoiden tämänhetkinen tilanne on varsin ahdistava ja epäselvä. Suomen hallitus päätti koronan hillitsemiseksi kieltää yli 500 henkilön tapahtumat. Tämä tarkoittaa, että muun muassa festarit ovat tältä kesältä peruttu. Tämä on harmillista, sillä monelle kesäiset festarit ovat vuoden kohokohta. Festarit ja keikat ovat myös oleellinen tulonlähde muusikoille. Ilman keikkoja heillä ei ole tuloja, eikä yleisöä.
Kokoontumiset on tällä hetkellä edelleen rajoitettu kymmeneen henkilöön. Kesäkuun alussa tämä rajoitus nousee henkilöstä 50 henkilöön. Hallitus sanoo arvioivansa tilannetta uudelleen kesäkuun lopussa. Jos näyttää siltä, että Suomi on saanut epidemian hallintaansa, rajoituksia tullaan purkamaan lisää kesän aikana.
Tapahtumien peruminen on saanut monet esiintyvät artistit, muusikot ja esiintyjät varsin vaikeaan ja epämiellyttävään tilanteeseen. Koronapandemia on epäilemättä tuonut ahdinkoa ja hämmennystä muusikkojen elämään.
Tarvitsemme musiikkia elämäämme, mutta tällä hetkellä yleisöllä ei ole rahaa kannattaa tätä tärkeää taiteen ja luovuuden muotoa. Monet yritykset ovat joutuneet lomauttamaan työntekijöitään ja jopa sulkemaan oviaan. Tämä tarkoittaa, että suomalaisilla ei tällä hetkellä ole ylimääräistä rahaa.
Muistot
Ajatus konsertissa tai keikasta voi tuntua tällä hetkellä varsin kaukaiselta. Tämä on varsin epämiellyttävä tilanne, mutta se on kaikkien parhaaksi. Muistot hämyisistä, pimeistä keikkatiloista ja huudon, musiikin, laulun ja naurun täyttämistä festareista tuntuvat kuin unelta.
Nykyteknologian ansiosta me olemme onneksi varsin onnekkaassa asemassa. Sen sijaan, että matkustaisimme paikan päälle lempiartistiamme katsomaan ja kuuntelemaan, voimme katsella ja kuunnella heidän esiintymistään Facebookin livestreamin kautta. Voimme myös järjestää videochattejä tai striimata esiintymisiä livenä Instagramin kautta. Monet artistit järjestävät livekeikkoja sosiaalisen median välityksellä, sillä se on hyvä keino saada yhteys yleisöön ja ylläpitää fanikantaa. Faneille on tärkeää nähdä, mitä heidän lempimuusikoilleen kuuluu. Monet haluavat auttaa muusikkoja ja esiintyjiä – tuohan heidän musiikkinsa niin paljon iloa jokapäiväiseen elämään.
Tukea ja apua
Poikkeustila ja kotona pysyttely tekee rahan säästämisen ja tulevaisuuden suunnittelun mahdolliseksi. Kotona pysyttelyyn ei uppoa paljon ylimääräistä rahaa. Budjetointi on kuitenkin joskus suhteellisen vaikeaa. Mukavaa lisätekemistä ja lisätienestejä voivat tuoda erilaiset sijoitukset, joita voi tehdä helposti verkossa. Bitcoin Code on hyvä sijoituspaikka, jonka kautta voit ansaita lisätienestejä ja kerryttää omaisuuttasi.