Laulaja-lauluntekijä Suad lienee yksi indie-kansan suosikeista jo kauan ennen odotetun debyyttialbuminsa julkaisua. Erinäisillä singleillä jo vuodesta 2017 kotimaisen underground-popin ystäviä musiikillaan lämmittänyt Suad, oikealta nimeltään Suad Khalifa, on nyt julkaissut ensimmäisen albuminsa hypen ja singlejoukkion siivittämänä.

Ei tule yllätyksenä, että Suad on tehnyt aikaisemmin kappaleita esimerkiksi Noah Kinin kaltaisille artisteille. ”Wavesin” musiikissa on samanlaista avointa soundia ja orgaanisuuden tuntua kuin Kinilla sekä Uudella Fantasialla, jolle Suad on myös uransa aikana tehnyt kappaleita.

Levy sisältää kappaleita, jotka ovat kuin yhdistelmä ruotsalaista kevyttä poppia First Aid Kitin hengessä seassaan Mitskia, Phoebe Bridgersia ja esimerkiksi Stevie Nicksia. Avauskappale ”Faces” käynnistyy pop-pianolla, joka nakuttaa tasaisia kahdeksasosia luurankomaisen backbeatin vahvistaessa rytmistä tuntua. Laulu käynnistyy ja sitä onkin paljon – kappale on hyvä, mutta tuntuu siltä, että se ei tarjoa juuri tilaa hengittää. Kertosäkeet tuntuvat menettävän iskuaan sen jälkeen, kun jokainen säkeistö kulkee pötköön saman biitin siivittämänä. Suadin äänessä on kuitenkin paljon tarttumapintaa, jotain hivenen nostalgistakin.

”Sleep The Nights” jatkaa yllättävästi hieman samanlaisella linjalla: retrosti kaiutettuja pianoja ja paljaalla rumpukompilla. Tämänkin kappaleen kohdalla on hieman sama ilmiö; kelaat mihin tahansa kohtaan, soi kappaleessa sama biitti. First Aid Kitin hengessä rullaa eteenpäin hieman kevyempi ”Winter”, jossa keinutaan rauhassa kaiutettujen kitaroiden ja kumisevan sekä kaukaisen tomikompin kyydissä.

Hieman tasapaksun aloituksen vastakohdaksi saamme singlenäkin julkaistun ”Streetsin”, joka lienee levyn kohokohtia. Hieman laulaja JONESin tyyliä muistuttava kappale sisältää voimakkaan melodian ja raskaat matalat pianoniskut, joita korkeammalta kulkeva melodia tasapainottaa hyvin. On helppoa ajatella, että juuri tällainen melankolinen indie pop olisi Suadin vahvinta alaa tasaisesti junnaavien kolmen ensimmäisen kappaleen sijaan. Lopun efektoidut syntetisaattorimatot tuovat mukaan toivotun lisäyksen säihkettä ja sähköisyyttä. Tämä on juuri sellainen raita, joka minulla tulee mieleen, jos jonkun sanotaan olevan hypetetty indie pop -artisti.

Lähimmäs samanlaista jackpot-hetkeä päästään nimikkokappaleessa, joka muistuttaa myös hieman esimerkiksi Lianne La Havasia kevyimmillään. Kertosäe rullaa luontevuudella ja pienellä pomppimisella, joka tuntuu eloisalta muutoin tasaisesti rullaavaa alustaa vasten. Myös ”White Lies” -päätöskappaleessa on hyvin ainesta, ja sen shoegaze-henkinen jamittelu tuntuu istuvan Suadille todella hyvin.

”Waves” sisältää kyllä muutaman voitokkaan hetken, joihin lukeutuvat ehdottomasti kappaleet ”Faces”, ”White Lies” sekä levyn nimikkoraita, mutta muutoin kokonaisuus tuntuu yllättävän väljältä. Moni albumin kappaleista kuulostaa vielä raakileilta ja paljailta; kuin niistä puuttuisi se jokin tuotannollinen kikka ja koukku, joka vangitsee kuulijan. Rennoksi tunnelmamusiikiksi levyn kappaleista kyllä on, mutta ne bängerit rajoittuvat valitettavasti vain kolmeen kappaleeseen. Toisinaan Suad onnistuu saavuttamaan jotain samaa syvyyttä kuin Mirel Wagner, JONES ja Lianne La Havas, mutta suurimmilta osin albumi jää liian uneliaaseen tilaan.

4½/10

1. Faces
2. Sleep The Nights
3. Winter
4. Streets
5. The Burn
6. Waves
7. The Door
8. I Don’t Know You
9. White Lies

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy