My Dying Briden kitaristi Andrew Craighan Mikko Kotamäestä: ”Hänet otettiin välittömästi osaksi yhtyettä”
Brittiläisen doom metal -yhtye My Dying Briden kitaristi Andrew Craighan on jakanut tuntemuksiaan yhtyeen nykyisestä tilanteesta, jossa Swallow The Sunin Mikko Kotamäki on hypännyt yhtyeen laulajaksi korvaamaan Aaron Stainthorpea. Stainthorpe vetäytyi sivuun keskittyäkseen soolouransa edistämiseen, ja Craighanin mukaan tilanne tuli bändille täytenä yllätyksenä. Craighan kertoi asiasta Australian Heavylle seuraavaa:
”Hänet valittiin, koska löysimme itsemme ilman vokalistia. Täytyy myöntää, ettemme tienneet, kuinka syvälle Aaronin sooloambitiot ulottuivat. Ymmärrän sen kyllä, kun pääsee tiettyyn ikään, haluaa saada asioita tapahtumaan nopeasti. Mutta sillä oli selkeä vaikutus meihin. Olimme yhtäkkiä ilman laulajaa, eikä meillä ollut suunnitelmaa, koska emme tienneet mitään. Kun olimme päässeet yli shokista, tajusimme todella tarvitsevamme laulajan. Aaronilla on nyt uusi bändi ja hän ilmeisesti kokoaa toista yhtyettä soolouransa rinnalle, joten meidän oli pakko löytää joku uusi.
Neil ja Shaun – tai Neil, Dan ja Shaun yhdessä – olivat isoja Swallow The Sunin faneja ja tunsivat Mikon historian. Swallow The Sunin alkuaikoina he saivat paljon vaikutteita My Dying Brideltä, joten Mikko tuntee meidät, tietää mistä olemme lähtöisin ja mitä yhtye edustaa. Hänellä ei ole harhakuvitelmia suuruudesta. Katsoimme hänen laulualueensa, joka on erilainen kuin Aaronilla, mutta juuri sitä mitä tarvitsimme. Ajattelimme, että kokeillaan häntä ensimmäisenä. Hän sanoi heti kyllä. Ja se oli siinä. Muutamassa viikossa lensimme hänet Halifaxiin, söimme yhdessä ja teimme treenit. Kaikki tuntui helpolta. Hänet otettiin välittömästi osaksi yhtyettä.”
Craighan jatkaa:
”Mikolla on hyvin kuiva huumorintaju, mutta hän on äärimmäisen ammattimainen – niin ammattimainen, että meidän piti kirjaimellisesti vetää sukat ylös. Tajusimme, että tältä näyttää todellinen ammattilaisuus. Olemme soittaneet nyt kolme keikkaa: Slovakiassa, Unkarissa ja Suomessa hänen kotimaassaan, ja kaikki menivät loistavasti. Olihan meillä pieniä laiteongelmia, mutta mitään ongelmia ei ollut musiikillisesti tai henkilökohtaisesti. Kaikki sujui hyvin, ja yleisö otti hänet upeasti vastaan. Ihmiset tiesivät Mikon laulavan, mutta en tiedä mitä he odottivat. Kun hän astui lavalle, yleisö hurrasi. Yhtyeen sisällä vitsailtiin, että minä olen ollut tässä bändissä vuosikymmeniä, mutta kukaan ei hurraa minulle. Mutta se on ollut mahtavaa. Alku oli outo, emme tienneet mitä tästä tulisi, mutta kaikki on sujunut hienosti. Näin jatkamme, kunnes on aika lopettaa.”