MyChildren MyBride – MyChildren MyBride

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.3.2012

MCMB yllätti meikäläisen pari vuotta sitten positiivisesti ”Lost Boy” -albuminsa myötä. Vaikkakin jenkkiläisiä metalcore-yhtyeitä (ja varsinkin näitä kristillisiä sellaisia) on 14 tusinassa, jokin pisti yhtyeen musiikissa korvaan. Uutta albumia mainostettiin yhtyeen soundin muuttavana jne., mutta kuinkas sitten oikeasti kävikään? Onko yhtyeellä tarjota jotain uutta genrensä markkinoille?

Nimikkoalbumi on äänimaailmaltaan ja musiikiltaan synkempi kuin edeltäjänsä. Lisää vaikutteita on otettu myös Emmuren ja The Acacia Strainin kaltaisista yhtyeistä, vaikka temmot vaihtelevatkin vielä ihan kivasti. Uutukainen kompastelee kuitenkin breakdownien liialliseen viljelyyn, joita on varmasti yhtä paljon levyllä, kuin yhtyeen jäsenillä venytettyjä millejä korvissaan. Kappalemateriaalin kokonaisuus kärsii, ja ainakin ”Anathema” -kappaleen aivan överiksi vedetyt murjomiset saavat jonkinlaisia myötähäpeän tunteita aikaiseksi.

Vaikka peli on käytännössä menetetty juuri breakdownien liikakäytön takia, on sanottava, että yhtyeestä potentiaalia löytyy kuitenkin. ”On The Wings Of Integrity Pt. II” aloittaa levyn äkäisesti, ja ”SAMCROn” ja ”No One Listens, No One Cares:n” tapaisia aggressiivisia ja suoraviivaisempia mättöjä on kiva kuunnella. Tuntuukin välillä, että näitä beatdown-kohtia lisäillään aivan pakon tarpeella musiikkiin, vaikka yhtyeellä onkin paljon muuta tarjottavana kiekollaan.

Erityisesti levyn loppupäästä alun parin heikomman raidan jälkeen muodostuu aivan kelpo corelevy. Vokalisti Matthew Hastingsin omalaatuinen huuto on saatu sopimaan albumille paremmin kuin ennen, ja onpa joihinkin väleihin aivan mukavaa riffittelyäkin pystytty kehittämään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miinusta yhtyeelle tulee omaperäisyyden puutteesta, joka heijastaa juuri noihin breakdowneihin, ja muutamiin riffittelykohtiin. MyChildren MyBriden uutukainen rokkailee välillä Suicide Silencen maisemissa. Välillä kuullaan vihaisia breakdowneja, ja välillä taasen aistii melodioiden muodossa As I Lay Dyingin kaltaisten bändien vaikutuksen. Toivotaan kaikki käsi kädessä, että yhtye tajuaa vahvuuksiensa olevan juuri vähän nopeatempoisemman ilmaisun parissa. Ei tämä läheskään huonoimpia corelättyjä ole, vaikka ei niitä parhaimpiakaan.

7/10

 

Kappalelista:
1. Morpheus
2. On The Wings Of Integrity Part II
3. Anathema
4. God Of Nothing
5. The Endless
6. SAMCRO
7. Dreamcatchers
8. Black Cloud
9. Hell Or High Water
10. Observer
11. No One Listens, No One Cares

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/mychildrenmybride

Kirjoittanut: Sami Haapoja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat