MyGrain & Medicated @ Bar Loose, Helsinki 8.2.2014

Verisuonia pullistelevaa, rajua ja hikistä, mutta silti niin intiimiä, herkkää ja sensitiivistä. Paikkana noin sata metriä Annantalosta sijaitseva Bar Loose, jonka alakerta tarjosi kaksi loistavaa yhtyettä. Kello oli vasta yhdeksän ja lämppäri Medicatedin aloittaessa, ihmiset vasta kallistelivat painoaan hieman jalalta toiselle. Yleisön ja lavakaiteen väliin jätettiin isohko hajurako, jokin kuvausslopen tapainen, joten odotettavissa olisi ollut pelottavakin mörköbändi. Itselleni Medicated oli vielä tuntematon ja lavalle saapuessaan esiintyjien ilmeistä tuntui paistavan lause ”No alotetaa sitte”. Avausraita tuli tosiaan vähän puskista ja ”lääkityt” tuntuivat olevan jonkinnäköisen suurennuslasin alla polttopisteessä.

Medicated veivasi vajaan tunnin ennen kymmenettä syntymäpäiväänsä viettävää MyGrainia. Session aikana vokalisti oli muka pihalla rajapyykin täyttymisestä ja vittuili maikkareiden vokalistille ehdottaen tapahtumaksi herra Tuovisen syntymäpäiviä. Yleisökin sai tässä kohtaa äänensä auki ja pian kyseltiin jo paikallaolijoiden fanitushistoriasta. Ei tosin lämppärimonsterien, vaan illan pääkokoonpanon – ihan kymmentä vuotta ei kukaan ollut sentään ihannoinut yhtyettä.

Näillä yleisön huudatuskeinoilla mentiin ja musiikki hoiti kattavasti loput. Noin ensimmäisen puoliskon kohdalla biisit rupesivat kuulostamaan erittäinkin onnistuneilta tuotoksilta. Iskevyyttä tuli lisää ja lisää, kun alku vaikutti hieman vaisulta perus mätöltä. Yleisökin tuntui olevan olevan samaa mieltä. Hajurako rupesi täyttymään ensin yhdellä, sitten toisella fiilistelijällä ja lopussa heitä oli niin monta, etten jaksa muistaa.  Päätään heiluttavat ja käsiään nostelevat äijät korottivat selvästi osaltaan tunnelmaa myös lavakaiteen takana, sillä kädet kohosivat pumppausasentoihin nyt jo ”eturivissäkin”. Sanoista ei tuntunut olevan harmainta hajua ainakaan näillä pioneereilla, isot pinnat kuitenkin heille mukana mörisemisestä. Musiikkihan oli juurikin mättömetallia, kuten alussa oli uumoiltavissa. Silti örinöiden lomasta sai kuulla vissiin täysin puhtaaksi äitynyttä laulua, niin puhtaaksi kuin se vain baarifasiliteeteissa voi äityä. Oli siellä varmasti joitakin ainutlaatuisia yksityiskohtia, jotka jäivät äänentoiston varjoon. Lämmittelijöiden aikana lavan viereiselle pöydälle oli ilmestynyt ironisesti mikroaaltouuni.

Kaikille tuntui olevan selvää, että kyseessä on kello kymmenen lavalle astelevien kymmenen vuoden rajapyykki-likapyykkikiertue, johon kuuluu vielä kolme perättäisinä päivinä soitettavaa keikkaa; Seinäjoella 13.2. Kouvolassa 14.2. ja Jyväskylässä 15.2. Likaisia vaatteitahan oli odotettavissa ja lavaa peitti XXL-jättipaitojen lisäksi myös jotkut hot-dogien näköiset paketit. Synttärisankarit tepastelivat tai lähinnä lennähtäen vaappuivat lavalle, pöllöiksi kun itseään tykkäävät nimitellä. Aikaisempi tyhjä aukko oli jo täyttynyt faneilla ja vaikka sali oli loppuunmyyty, vain eturivi tuntui jokseenkin täyteen ahdatulta. Joni Lahdenkauppi, lopettanutta kitaristia Markus Resiä seuraava skebataituri pääsi nauttimaan ensimmäistä kertaa MyGrain -fanien tarkastelusta, viimeistään Tuomas ”Tommy” Tuovisen esitellessä tämän Loosen salille. Käviköhän kenelläkään muulla mielessä Wintersunin ja Swallow the Sunin Kai Hahto debytoivaa kitaristia spotatessa – yhdennäköisyyttä tuntui löytyvän ainakin lavan ulkopuolelta tarkastellessa.

Settilista lähti käyntiin uusimman, neljännen pitkäsoiton ”Planetary Breathingin” introbiisiä seuraavasta kappaleesta ”Waking up the Damned”. Pöytä oli katettu seuraavalle kolmelletoista kappaleelle, jonka sisältö tarjosi materiaalia odotetusti jokaiselta albumilta. Lista oli vähintäänkin kattava, mutta jopa liiankin painottunut uudempaan kamaan. ”Planetary Breathingilta” kuultiin lähes kuusi kappaletta aloituskipaleen lisäksi, eikä nimikkoalbumin hittejä unohdettu – ”MyGrainilta” listaan valikoitui puolestaan viisi palasta täyttämään kokonaisuutta. Space-teemaa olisi ollut ehkä enemmän odotettavissa livekarkeloissakin, mutta aikalailla samoilla linjoilla jatkettiin Medicatedin tapaan. No, lensihän siellä nämä puhtaat paidat edistäen sitä toista teemaa, toimittuaan ennen jakotilaisuutta lavalla hikoilleiden pyyhkeinä. Debyytti ”Orbit Dance” pääsi myös hetkeksi loistamaan, sieltä soitettiin kappale ”Downfall”. Nopeimmat varmasti laskivat, että ”Signs of Existencelta” mahdutettiin niin ikään sisään vain ”Alienation”. Sanoma oli kylläkin selvä: ”Kattokaa miten hyviä meistä on tullu kymmenessä vuodessa”.

Pöllöt veivasivat kaikessa rauhassa, vaikka rauhallisuutta päälle puolitoistatuntisesta puuttuikin. Aikaan sisältyi oletettavasti Tommyn kiittelyt kuluneista vuosista sekä fanien omatoimisesti aloitettu synttärilaulu. Baarin alakertaan oli eksynyt ainakin yksi rohkea veikko, joka välitti tiedon ulkomaalaisuudestaan myös Myggareille. Vokalisti otti tämän herrasmiesmäisesti huomioon spiikaten saman tien myös englanniksi – vai olikohan se ihan vahinko. Jossakin tässä kohtaa kiipparistineiti Kojokin herkistyi puhumaan mikkiin ja jossain välissä kiitokset hävittivät niiden liitokset, kun suomalaisen Happy Birthdayn jälkeen laulettiin sama vielä lontooksi. Nipun loistavia biisejähän bändi on viime aikoina tuottanut eikä äänentoistokaan pahemmin pettänyt. Ei ainakaan solkenaan, ei Medicatedilla käsittääkseni ollenkaan, vaikka loppua kohden Tuovisen mikki kyllä päästeli ikäviä korviin osuneita soundeja. Se ei silti kokonaisuutta haitannut, päinvastoin, toi osaltaan ainakin allekirjoittaneelle vain sitä underground-tunnelmaa.

Ammattimaisuutta ei kuitenkaan esiintymisestä puuttunut ja oli hienoa nähdä meininkiä niinkin läheltä. Ammatillinen vakavuus tosin katosi, kun vuorossa oli 60 sekunnin moshausskaba – ilman musiikkia! Toiseksi suvereeniksi voittajaksi selvisi kaaoszinelainen, jolloin palaset rupesivat loksahtelemaan kohdilleen. Palkinnoksi pään pyörityksestä mikrossa lämpenivät kuivat hodarit, joita kosketintaituri heitteli yleisöön, edelleen ammattimaisesti säästäen eturivin mestareille suurimmat palat. Hiki virtasi sekä lavalla, että salissa, mutta jokainen pisara oli ehdottomasti sen arvoinen – harvoin fanit saavat näin henkilökohtaista huomiota. Sanomattakin on selvää, että intiimiä faneille omistautumista on helvetin hienoa huomata näinkin pitkän aktiivisuuden jälkeen.

Ilta oli MyGrainin, mutta jäi Medicatedkin varmasti monien mieleen, jos ei ollut aiemmin nähnyt. Samalla lailla heillä oli koko sydän mukana. Maikkarit vievät kuitenkin pisteet kotiin energisyydellään, vaikka ikäkriisi meinaakin kuusikkoa välillä painaa. Hymyä näki varmasti jokaisen Helsingin Bar Looseen saapuneiden naamalla. Rennon tiukka meininki muutamine huomaamattomine mokineen vain nauratti, ehkä joku sitruunan syönyt olisi saattanut kutsua meininkiä idioottimaiseksikin, mutta hauskanpito oli etusijalla juuri kuten pitääkin. Mainitut hitit, kuten ”Trapped in an Hourglass”, ”Into the Parallel Universe” ja ”Dreamscape” kykenevät varmasti tekemään vaikutuksen livenä melkein kehen tahansa raskaammasta musasta diggaavalle eli suosittelen tsiigaamaan! Raikkaus on vissiin se sana rakkauden ohella ja taputtelu kappaleella ”The Final Skyline” jätti kattavuuden kliimaksina korkeintaan miettimään, mitäs kappaleita niillä aikaisemmilla levyillä oli. Kitaristin vaihdoskin tuntui tapahtuvan hyvin sulavasti, ei siellä oltu niin pihalla mitä koettiin olevan. Onneksi olkoon MyGrain! Seuraavan vuosikymmenen saavutuksia odotellessa.

Settilista:

1. Waking up the Damned
2. Shadow People
3. Mechanimal Instinct
4. Of Immortal Aeons
5. Alienation
6. Downfall
7. Into the Parallel Universe
8. Xenomorphic
9. Dreamscape
10. Black Light Supernova
11. Ambivalentine
12. Rats in the Cradle
13. The Final Skyline
14. Trapped in an Hourglass

Raportti: Ville Raitio
Valokuvat: Markus Helander Photography