Myrskyn silmässä, jälleen kerran – Arviossa As I Lay Dyingin ”Through Storms Ahead”
As I Lay Dying on viimeaikoina saanut mediassa aika reippaasti huomiota. Melkein neljännesvuosisadan vanhasta bändistä ovet paukkuivat juuri ennen suurta Euroopan-kiertuetta sen verran tiuhalla tahdilla, että aktiivisia jäseniä bändiin jäi huimat yksi kappale. En tiedä olenko ainoa, mutta Suomeenkin ulottuvan kiertueen peruuntumisen, ja bändin täydellisen hajoamisen jälkeen tieto siitä, että tässä on uusi levykin tulossa ennen joulupukin visiittiä, tuli aika puun takaa. Itseasiassa tämä tieto tavoitti allekirjoittaneen vasta samassa viestissä, jossa kysyttiin kiinnostusta arvostella se.
Entuudestaan aika vähälle kuuntelulle jäänyt bändi herätti kauhunsekaisia tuntemuksia lyhyen perehtymisen jälkeen. Alkujaan kristillinen metalcore kuulosti konseptina black/death metal harrastajalle lähinnä arkkiviholliselta, mutta parin uudemman levyn läpikuuntelun jälkeen kävi ilmi, että itse musiikissahan tapahtuu paljon tuttuja ja hyväksi todettuja juttuja. Jälleen heräsi ihmetys siitä iänikuisesta ulinasta, että “ei metalcore ole metallia”, vaikka tämänkin yhtyeen sävellyskynässä ja soundissa oli melodiseen death metalliin enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.
Mutta mennään itse arvosteltavan levyn pariin. ”Permanence” introbiisin jälkeen levy aloitetaan aika perinteisen jenkkimetalcoren kuuloisella ”A Broken Reflection”illa. Kokonaisuutta miettien varsin mainio aloitus, joka reippaalla tempolla ja kirkkailla melodioilla asettaa tunnelman koko kokemukselle. Kappaleen pääfokus pysyy lead-kitarassa ja vokalistien monipuolisessa ulosannissa. Jostain syystä Bloodred Hourglassin energiatasot ja riffittelyn intensiivisyys tulevat elävästi vertailukohtana mieleen.
”Burden”illa kumarretaankin sitten jo isosti ruotsalaisen melodeathin suuntaan. Erityisesti Dark Tranquillity nousee mieleen sekä kappalerakenteista että kantavista riffeistä. Touhussa kuitenkin pysyy ensimmäisellä kappaleella määritetty punainen lanka, joten tässä on onnistuttu pienimuotoisessa genrefuusiossa todella mallikkaasti. Myöhemmin vuoroon pääsevä ”The Void Within” olisi voitu myös kirjoittaa ruotalaisella O:lla.
”We are the dead” kuulostaakin sitten deathcoren suurkuluttajana omaan korvaan erittäin tutulta. Alkulevyä hallinneet melodiset lead-kitaroinnit ja puhtaat laulut on heitetty ainakin hetkellisesti ikkunasta ulos, ja tilalle on otettu runnovat taustakitarat ja Slaughter to Prevailista tuttu Alex Terrible mikrofonin varteen. Erittäin toimiva veto, joka luo kokonaisuuteen mukavasti kontrastia.
Loppulevy meneekin sitten enemmän ensimmäisellä biisillä määritetyn linjan mukaan. Saman toistoon tai ideoiden puuttumiseen ei kuitenkaan sorruta, vaan jokainen kappale jaksaa kantaa oman painonsa ja heittää omat mausteensa ja vahvat melodiansa albumikokonaisuuteen. Arvostelua viimeistellessä on pakko vielä erikseen nostaa “The Cave We Fear To Enter”in “All i see and all i know is pain” -rallatus yhdeksi vuoden pahimmista korvamadoista.
Mainos päättyy
Yhtyeen aiempaan “Shaped by Fireen” verrattuna aiemmin mainitut kirkkaat leadikitaramelodiat ovat ottaneet itselleen aiempaa enemmän tilaa, ja tietyllä tavalla ollaan menty kevyempään suuntaan. Vaikka paikoin kuullaan hyvinkin rässähtäviä kakkoskitarakuviota, niin ei ihan samassa suhteessa kuin aiemmin. Ruuvia kyllä osataan kiristää ja löysätä sopivassa suhteessa molempiin suuntiin, vaikka omaan makuun “We Are The Dead”in kaltaisia murharalleja olisi mahtunut levylle yksi tai kaksi lisääkin rikkomatta sen yleistä tunnelmaa.
Ehkä ainoa isompi moite useamman kuuntelukerran jälkeen on puhtaiden laulujen todella rajattu ääniala. Joka mutkaan mennään lähestulkoon samaa säveltä myöten korkealla ja kirkkaalla laulannalla, joka saa runsaalla käytöllä varsinkin levyn loppupuoliskon kuulostamaan alkupuoliskoa tasapaksummalta kokonaisuudelta. ”Gears that never stop” antaakin vähän viitteitä, että puhtaiden laulujen laaja-alaisempaan käyttöön olisi työkalut pakissa. En myöskään tiedä, onko viime aikoina soittolistaa hallinnut tekninen death metal ja Wintersunin ”Time II” tehneet tehtävänsä, mutta ajoittaiset kitarasoolot tuntuvat myös paikoin turhan pehmeiltä muuten reippaaseen menoon verrattuna.
Kyllä tätä kehtaa suositella varauksetta yhtyeen jo aiemmille faneille, melodisen death metallin ja muutenkin modernimman metallin ystäville. Mielenkiinnolla jatkoa odotellen – ensi kesälle taidettiinkin jo julkistaa ensimmäiset festariesiintymiset. Kaiken kaikkiaan ”Through Storms Ahead” oli positiivinen kokemus.
Kappalelista:
Mainos päättyy
01. Permanence (Instrumental)
02. A Broken Reflection
03. Burden
04. We Are The Dead (Feat. Alex Terrible, Tom Barber)
05. Whitewashed Tomb
06. Through Storms Ahead
07. The Void Within
08. Strength to Survive
09. Gears That Never Stop
10. The Cave We Fear To Enter
11. Taken From Nothing