Mystic Festival päivä 3 – suomalaista osaamista Megadethissa

Kolmannen päivän aikataulu oli yhtä tiukka, kuin edellisenkin päivän. Suomalaisen vinkkelistä katsottuna päivän mielenkiinto kohdistui vahvasti Megadethiin ja Teemu Mäntysaareen, jonka videohaastattelun festivaalista voit käydä katsomassa täältä.

Kotimainen Insomnium aloitti sopivasti päälavalla. Bändihän on kokenut muutoksia kokoonpanossa, kun kitaristi Jani Liimatainen on kadonnut kartalta. Tilalle oli pestattu Tomy Laisto, joka on ollut mukana useissa bändeissä. Insomnium on aina takuuvarma lavalla, kuten Mysticissä, sillä bändi veti tappavan varman setin. Kolmen vartin setti polkaistiin käyntiin ”Pale Morning Starilla” ja jatkettiin biisillä ”Ephemeral”.  Tuon suhteellisen lyhyen soittoajan puitteissa, ei liiemmin ehdi kovin montaa biisiä vetäistä. Insomniumille olisi suonut paremman slotin ja pidemmän soittoajan, sillä yhtye kuitenkin nauttii hyvästä suosiosta.

Jälleen kerran tuli vaikeuksia bändivalintojen kanssa. Kakkoslavalla aloitti Crowbar, kun hetkeä myöhemmin sisälavalla aloitti David Vincentin johtama Vltimas. Noh, tässä vaiheessa oli tehtävä luova ratkaisu siten, että hetken ehti seurata Crowbarin edesottamuksia lavalla.

Kieltämättä death metal veti nyt puoleensa. Vltimaksesta voidaan olla montaa mieltä, mutta on kiistatta selvää, että Vltimas oli lavalla todella tiukka ja hiottu dödis-orkka. Vincentin baritorimainen ääni sopii Vltimaksen tavaraan, kuin nyrkki silmään. Mies ei örise tai käytä mitään typerää kuppitekniikkaa, vaan ääni tulee suoraan  syvältä kehosta. Vltimaksen rumpujen takana on aina ollut Cryptopsyn Flo Mounier. Tällä kertaa kannujen takana oli tuuraaja, jonka henkilöllisyys jäi arvoitukseksi. Vltimaksen setti käsitti puolet biiseistä debyyttilevyltä, sekä puolet uusimmalta levyltä. Bändi on silloin tällöin soittanut Black Sabbath -covereita setin päätteeksi, mutta tällä kertaa yhtye ei heittänyt mitään ylimääräisiä lainabiisejä. Miksi olisi, sillä Rune ”Blasphemer” Eriksenin tekemät biisit ovat todella kovia ja tarttuvia. Vltimas oli armottoman tiukka livenä, tarjoten todellisen death metal annoksen. Suoraan sanottuna Vltimas oli itseasiassa aivan törkeän kova.

Life Of Agonyn ensimmäinen levy ”River Runs Red” on edelleen 30 vuotta julkaisun jälkeen, todella mainio levy. Ei ole suuri yllätys, että Life Of Agonyn setti koostui pääosin juuri ko. levyltä tuttuihin kappaleisiin. Oliko päälava kuitenkaan oikea paikka Life Of Agonylle? Ei välttämättä, sillä Life Of Agonyn keikka olisi hyvin sopinut kakkoslavalle. Bändi ei ole niin suosittu, vaikka lavalla osoittivatkin olevansa varsin kovassa tikissä. Vokalisti Mina Caputo on kyllä karismaattinen esiintyjä ja tulkitsija, muiden jäädessä hieman varjoon, kun Caputo viiletti pitkin poikin lavaa.

Norjalainen Mysticum aloitti kolmos- eli sisälavalla, kun taas pienemmällä ulkolavalla soitti stoner punk -jyrä Pigsx7. Jälleen kerran paha päällekkäisyys ja jompikumpi oli uhrattava. Mysticum on varsin yleinen näky ollut Suomen kamaralla, bändin ollessa esiintymässä eri äärimetallitapahtumissa, sekä -festareilla. Tälläkin kertaa setti ja esiintyminen noudatti perinteistä, niin sanotusti apokalyptista teollisuusmetallia, jossa black metal vaikutteet olivat vahvasti mukana. Kuten aikaisemmin mainittiin, Pigsx7 soitti samaan aikaan pikkuisella ulkolavalla. Yllätys yllätys, että lavan ympäristö oli aivan täyteen pakattu. Viisikko revitteli kunnolla lavalla, laulajan esitellessä varsin levotonta ja villiä riehumista, mikä näin katsojan näkökulmasta oli mieletöntä. Pigsx7 oli aivan järjettömän kova esiintyjä.

Paradise Lost on siitä eriskummallinen bändi, että keikat joko onnistuvat, tai sitten menevät aivan metsään. Tällä kertaa keikka oli onnistunut, muttei mikään ylistämisen arvoinen. Onhan musiikki tietenkin sellaista, että sen myötä tunnelmoidaan. Paradise Lost oli tasaisen varma, hyvin virkamiesmäisellä otteella soittamisessa, sekä esiintymisessä. Bändi kuulosti hyvältä ja biisit tulivat suoraan selkärangan jatkeesta. Keikan huvittavin kohta tapahtui, kun Nick Holmes otti ilmasta kiinni pienen kameradronen, onnistuen rikkomaan sen. Lostin biisit oli poimittu yhdeksältä eri levyltä. Seassa oli klassikoita, kuten ”One Second, As I Die” ja tuoreempaa materiaalia, kuten ”The Plague Within” -albumilta poimittu ”No Hope In Sight”. Yhtye oli kuitenkin karusti jättänyt kaksi viimeisintä levyä pois settilistasta. Rehellisesti sanottuna, kuka edes tietää yhtään biisiä viimeisimmältä Obsidian levyltä. Tuskin moni.

David Vincentillä oli kiireinen päivä. Kun mies oli hoidellut Vltimaksen setin, pari tuntia siitä oli vuorossa Terrorizer. Bändin pääasiallinen johtaja Pete Sandoval laittoi yhtyeen kokopanon uusiksi, kun klassinen ”World Downfall” -albumi vietti merkkipäiviä. Keulille pestattiin entinen Vital Remainsin korisija Brian Werner ja kitaran varteen Richie Brown. Brownin värväys on ollut suhteellisen loogista, sillä mies soittaa myös David Vincentin I Am Morbidissa. Keikka oli ”World Downfall” -albumin läpisoitto, mutta esiintyminen kylläkin aloitettiin ”Hordes of Zombies” kappaleella. Suurin huomio kiinnittyi rumpulegenda Pete Sandovalin työskentelyyn rumpupatteriston takana. Miehen soitto oli täyttä rautaa. Tämä 60 vuotias rumpulegenda pesee nuoremmat kannuttelijat mennen tullen. Brian Werner tulkitsi biisit varman mureella örinällä, joka natsasi hyvin Terrorizerin grind soundiin. Mies ei kuitenkaan turhia löpinöitä pitänyt, vaan nelikko paahtoi biisit läpi tiukalla temmolla. Terrorizer vuonna 2024 oli todella kova.

Kakkoslavalla legendaarinen Accept veti todella tykin setin. Soittoaika oli varsin ihanteellinen, sillä valot tekivät keikasta vielä hienomman. Keikka aloitettiin ”Reckoning” biisillä viimeisimmältä ”Humanoid”-levyltä. Heti perään tuli parin biisin kimara vanhaa Accept kamaa, kun ”Living For Tonite” ja ”Restless And Wild” soitettiin peräkkäin. Setti oli periaatteessa tasapainoilua uuden ja vanhan klassisen materiaalin välillä. Wolf Hoffman on yhtyeen selvä tähti, muiden ollessa enemmän tai vähemmän taustalla. Alunperin Whitesnake kitaristi Joel Hoekstra piti olla kiertueella mukana, mutta miestä ei näkynytkään Acceptin rivissä. Siitä huolimatta kitarat nousivat komeasti rytmissä ilmaan, hevilegendojen liikkuessa joka puolella lavaa. Jopa basisti Martin Motnik liikkui eri puolille lavaa, miehen yleensä tapittaessa rumpukorokkeen vieressä keikan läpi.

Megadeth oli kolmannen päivän pääesiintyjä. Legendaarisen bändin esiintyminen kiinnosti suomalaisesta näkökulmasta varsin paljon, sillä Teemu Mäntysaaren pesti Megadethissä on herättänyt suurta mielenkiintoa ja ylistystä. Keikka aloitettiin ”The Sick, the Dying… and the Dead!” ja jatkettiin ”The World Needs A Hero” levyn biisillä ”Dread and the Fugitive Mind”. Kieltämättä Mustainen laulussa oli alkuvaiheessa kuultavissa pientä kankeutta. Kun setti kääntyi enemmän klassikoiden puoleen, alkoi homma rullata kunnolla. Bändi oli iskussa, soittaen tarkasti ja tiukasti. Mustainen ääni toimi yhä paremmin ja paremmin. Mäntysaari on oikea mies bändissä ja tuonut oman elementtinsä soittamiseen, sekä esiintymiseen. Soundit ja valot loivat upeat puitteet onnistuneeelle keikalle. Totta kai yleisön seassa oli Mustainea provosoivia tekstejä. Joku innokas fani oli raahannut Kill’Em All levyn kannen, jota heilutteli eturivissä läpi keikan, mutta tähän täkyyn David ei tarttunut. Megadeth on saanut selvästi uutta, nuorempaa fanisukupolvea. Nuoremmat metallidiggarit olivat enimmäkseen kerääntyneet Mäntysaaren puolelle seuraamaan miehen edesottamuksia. Mäntysaari on kyllä lunastanut paikkansa Megadethin rivissä, Mustainen saadessa varsinaisen timantin parikseen. On todella harmi, ettei Megadethin kiertue yltänyt tällä kertaa Suomen kamaralle.

Megadethin jälkeen puolalainen black metal -yhtye Furia päätti kolmannen päivän. Nelimiehinen ryhmä yhdisteli black metallille tuttuja elementtejä, industrial metallin kanssa. Furia kuulosti allekirjoittaneen korvaan varsinaiselta sekamelskalta, sillä biiseissä ei ollut tolkkua, eikä sellaisia täkyjä, kuin esimerkiksi Mysticumin blackish industrial -paahdossa.