Mystic Festival päivä III: Down, Eyehategod ja Corrosion Of Conformity jyräsivät päälavalla

Mystic Festivalin kolmantena päivänä päälavan valtasivat New Orleansin sludge- ja doom-yhtyeet. Järjestely oli sinänsä hauska, sillä Corrosion of Conformityn, Downin ja Eyehategodin miehistön ei juuri tarvinnut kuin hypätä toiseen bändiin ja saman tien lavalle. Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että paikalla oli kolme neljäsosaa nykyisestä Panteran kokoonpanosta. Jos Rex Brown olisi ollut mukana, niin olisiko tapahtunut Panteran yllätysesiintyminen? Tuskin, mutta päivä oli todella vilkas ja kattava.

Ennen sitä arizonalainen death metal -ryhmä Gatecreeper aloitti päivän kakkoslavalla. Tiedä sitten, oliko kakkoslava aivan oikea paikka yhtyeelle, sillä Gatecreeperin death metal olisi taatusti päässyt paremmin oikeuksiinsa sisälavalla. Siitä huolimatta viisikko mäiski toistakymmentä biisiä putkeen. Suurin osa kappaleista oli parin vuoden takaiselta ”Dark Superstition” -albumilta. Nokkamies Chase M. Mason poukkoili tyylilleen uskollisesti pitkin lavaa.

Eyehategod on monille suomalaisille stoner-faneille tuttu nimi, sillä yhtye on soittanut Pohjoismaissa useita kertoja viime vuosikymmenen aikana. Letkeästi yhtye myös aloitti keikkansa, sillä lavalla ei juuri nähty small talkia kummempaa koreografiaa tai synkronoituja asentoja. Bändi viritteli soittimiaan, höpötteli niitä näitä ja aloitti keikan kappaleella ”Blank”, josta siirryttiin suoraan ”Sisterfuckeriin”. Mike Williams on aina ollut varsin levottoman oloinen keulahahmo, ja hänen rääkyvää, lähes ruisrääkkämäistä ääntään voidaan pitää koko Eyehategodin tavaramerkkinä.

Vaikka päivän teemana olikin stoner-yhtyeiden esiinmarssi, tarjolla oli myös muita mielenkiintoisia nimiä, kuten Coroner. Yhtyeen viimeisin levy ”Dissonance Theory” on suorastaan julmetun kova teos. Yhtyeelle oli kuitenkin annettu vaivainen 45 minuutin esiintymisaika, joten setti koostui pääosin uusimman levyn materiaalista. Mukaan mahtui myös pari vanhempaa kappaletta, kuten ”Masked Jackal”. Toisaalta tuollaisessa ajassa valinnanvaraa ei juuri ole. Coroner oli soitannollisesti todella kova ja energinen. Yhtyeen tekninen thrash metal kuulostaa edelleen yhtä ajattomalta kuin aikoinaan. Coroner saapuu myös John Smith Rock Festivaliin, eikä yhtyettä kannata missata. Mysticin keikka osoitti, että kolmikko – tai pitäisikö sanoa nelikko – on edelleen erinomaisessa iskussa.

Corrosion of Conformity on nykyään pitkälti Pepper Keenanin bändi, jos näin voi sanoa. Mike Dean on poistunut riveistä, ja hänen tilalleen on pestattu korvaaja. Lisäksi Reed Mullin on jo siirtynyt rajan tuolle puolen vuosia sitten. Sen sijaan Woody Weatherman jatkaa edelleen yhtyeen kitaristina. C.O.C. kuulosti koko keikan ajan todella rouhealta. Settilistalla oli neljä kappaletta yhtyeen tunnetuimmalta levyltä ”Deliverance”. Keenan on väkevä vokalisti, jonka karhea ääni toimi edelleen loistavasti. Hän oli käytännössä koko yhtyeen keskipiste. Myös Weatherman oli elementissään kitaran varressa. Basisti Bobby Landgraf puolestaan näytti siltä kuin olisi kävellyt lavalle suoraan Louisianan rämeiltä. On todella sääli, että C.O.C. jäi lopulta hieman väliinputoajaksi. 1990-luvun suuret kiertueet Metallican kanssa loivat yhtyeelle laajan kannattajakunnan, mutta lopullinen läpimurto jäi silti saavuttamatta.

Samaan aikaan kakkoslavalla aloitti entisistä Death-muusikoista koostuva Death To All, jonka laulajana toimi Max Phelps. Kyseessä oli valitettava päällekkäisyys monille vanhan liiton death metal -faneille. Periaatteessa yhtyeen pitäisi tällä hetkellä keskittyä ”Symbolic”-albumin materiaaliin, mutta oli hienoa, että keikka käynnistyi kappaleilla ”Living Monstrosity” ja ”Zombie Ritual”. Jotain teknisiä ongelmia esiintyi ajoittain, sillä Max Phelpsin ilmeestä näki välillä, ettei kaikki ollut kohdallaan. Siitä huolimatta Death To All jyräsi vakuuttavasti ja teki oikeutta Deathin legendaarisille klassikoille.

Dave Ingramin poistuminen Benedictionin keulilta oli yhtyeelle kova isku, sillä kaksi viimeisintä hänen örisemäänsä Benediction-albumia olivat erittäin verevää vanhan koulukunnan death metalia. Mysticiä varten mikrofonin ääreen oli ilmeisesti tilapäisesti palannut Dave Hunt Anaal Nathrakhista. Huntin suorituksesta ei voi valittaa, sillä mies hoiti tonttinsa taidokkaasti. Silti Ingramin murinaa tuli hieman ikävä. Benediction kuulosti juuri siltä kuin perinteisen death metal -yhtyeen kuuluukin, ja myös soundit olivat onnistuneet varsin hyvin.

Sitten oli aika palata stonerin pariin Downin muodossa. Yhtye ei juuri esittelyjä kaipaa, mutta huomionarvoista oli Phil Anselmon treenattu ja hyväkuntoinen olemus. Panteran paluun myötä mies on selvästi laittanut itsensä kovaan kuntoon. Keikka käynnistyi kappaleella ”Lysergik Funeral Procession”, jonka jälkeen kuultiin ”Lifer” ja ”Hail the Leaf”. Jo näiden kappaleiden aikana oli helppo kuvitella itsensä jollekin Louisianan hämärälle klubille. Down oli koko setin ajan tiukka ja vakuuttava ryhmä, joka ei tarjonnut ainuttakaan heikkoa hetkeä. Itse asiassa yksikään päivän Louisianan sludge- ja stoner-yhtyeistä ei lipsunut tasostaan.

Mysticiin oli buukattu kolme kreikkalaista yhtyettä, joista ensimmäisenä kolmoslavalle nousi Rotting Christ. Yhtyeen dramaattinen ja mahtipontinen mustahtava metalli sopi täydellisesti sateiseen Gdańskin iltaan. Myös valot pääsivät hienosti oikeuksiinsa. Rotting Christin setti koostui useamman albumin materiaalista, eikä painopiste ollut pelkästään uusimmassa tuotannossa. Kuten aiemmin todettiin, yhtyeen ilmaisu on erittäin mahtipontista, mutta samalla sen erilaiset efektit ja tunnelmat tekevät musiikista lähes rituaalista. Livenä Rotting Christ kuulosti huomattavasti rujommalta kuin levyillä.

Samaan aikaan, kun Rotting Christ esiintyi kolmoslavalla, brittiläinen Electric Wizard aloitti hieman myöhemmin oman settinsä kakkoslavalla. Savua oli lavalla enemmän kuin tarpeeksi, kun yhtye käynnisti hypnoottisen jyräyksensä kappaleella ”Witchcult Today”. Electric Wizardin murskaava doom metal toimii yhtä hyvin festareilla kuin pienillä klubikeikoillakin. Festariolosuhteissa, kuten Mysticissä, kokonaisuus vaatii kuitenkin pimeyttä, runsaasti punaista valoa ja kunnolla savua. Lisäksi taustalle heijastetut vanhojen kauhuelokuvien pätkät täydensivät tunnelmaa erinomaisesti.

Päälavan päivän päätti Black Label Society. Zakk Wylden johtama nelikko jyräsi vakuuttavasti koko setin läpi. Ei ollut mikään yllätys, että ”No More Tears” kuultiin setin puolivälissä. Luonnollisesti kappale sai yleisöltä innostuneen vastaanoton, sillä se kuuluu erottamattomasti Wylden historiaan. Muuten setissä tulivat ”Suicide Messiah”, ”Fire It Up” ja tietenkin ”Ozzy’s Song”, joka toi keikkaan ihan oman tunnelmansa. Wylde ja Black Label Society soundasivat vakuuttavasti alusta loppuun ja päättivät festivaalipäivän näyttävästi.

Kolmas päivä ei tarjonnut yhtään heikkoa hetkeä. Lavojen välillä sai juosta kunnolla, jos halusi nähdä tietyn yhtyeen alusta lähtien. Festareilla väistämättömiä päällekkäisyyksiä tulee kuitenkin vastaan, eikä tämäkään päivä ollut poikkeus. Mystic on siinä mielessä hyvä tapahtuma, ettei suuria ruuhkia tai ryysiksiä pääse syntymään. Ei ole ihme, että Mystic on nostanut profiiliaan ja noussut todella suosituksi festivaaliksi. Lisäksi ruokaa ja juomaa on runsaasti tarjolla ja niitä on helppo ostaa. Nyt katseet kohti seuraavaa päivää.