Mystisten profeettojen kollektiivi Supreme Unbeing yhdisti voimansa elokuvatähti Dragomir Mrsicin kanssa: ”Face of Evil” -single on ensimmäinen makupala ensi vuoden albumijulkaisulta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.10.2021

Ruotsalainen maskien taa verhoutuva Supreme Unbeing julkaisee tänään tulevan ”Enduring Physicality” -levynsä ensimmäisen singlen elokuvallisen musiikkivideon kera. Viime vuonna julkaistu debyyttialbumi ”Enter Reality” keräsi huomiota musiikkimediassa ja miljoonia striimejä suoratoistopalveluissa, ja nyt on seuraavan askelen aika: Aikaisemmin animoituna esiintynyt bändi on saavuttanut fyysisen olomuodon, ja maskeilla varustetut, totuutta häikäilemättömästi julistavat profeetat ovat heränneet uudella tavalla eloon.

Massiivista kitarariffittelyä, konekiväärimäisiä tuplabasarikomppeja sekä mystisiä melodioita monipuolisesti tarjoileva singlelohkaisu ”Face of Evil” antaa tälle kaksinaamaisuudesta kertovalle tarinalle ympäristön, josta paljastuu kuulijalle jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta. Kiehtovat sanoitukset haastavat ajatteluun, ja laulaja Zac Redin tulkinta kasvattaa sanoman merkityksellisyyttä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämä biisi kertoo itseoikeutetuista kuninkaista, tyranneista, yhteiskunnallisista johtajista sekä ystävistäsi. Kaikki käyttävät manipulaatiota ja siten ryöstävät vapaan tahtosi kaksinaamaisuudellaan saadakseen mitä haluavat. Ihmiset ovat tällaisia luonteeltaan, eikä siinä ole mitään hävettävää. Kaikilla on hyvä ja paha puoli, ja se on jokaisen omasta harkinnasta kiinni, kumman päästää valloilleen missäkin tilanteessa. Kuinka haluat tulla muistetuksi?”, Zac Red Sanoo.

Uusi kappale esitellään mystiikkaa ja monimerkityksellisyyttä huokuvalla videolla, jota tähdittää ruotsalaisnäyttelijä Dragomir Mrsic. Hänet tunnetaan muun muassa elokuvista Snabba Cash (2010) ja Edge of Tomorrow (2014).

Kun minua pyydettiin näyttelemään videon pääroolia, suostuin välittömästi. Bändin kappaleiden sanoma on liian tärkeä ohitettavaksi. Lisäksi ilkeän näköiset kulmakarvani sopivat luonnollisesti rooliini.” Mrsic sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit katsoa videon tästä:

supremeunbeing.com
facebook.com/supremeunbeing
instagram.com/supremeunbeing
twitter.com/supremeunbeing

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat