Mystonsin viidennen levyn ”Destination Deathin” kansi henkii vanhaa aikaa ja mystiikkaa. Siinä duona operoivan bändin miehet seisovat rinta rinnan kuin tuonelan lautturit työmatkallaan, ja levyn myötä mielikuva tästä visiosta vain vahvistuu. Toki levyn nimi jo kertoo, missä on määränpää, mutta ei matka ole ihan niin yksiviivainen ja mustavalkoinen. Tällä reissulla joutuu matkustaja käymään koko kirjon tunteita läpi ennen maaliviivaa, ja muutama lause sai minut miettimään käsitystäni tuosta viimeisestä etapista.

Elämäksi kutsutun matkan käsittelyä varten levy on jaettu a- ja b-puoliin, ja kummallakin puolella on oma yläotsikkonsa. A-puolen täyttää ”denial, anger, bargaining”, ja b-puolen saattaa päätökseen sanat ”depression, acceptance, hope?”. Valitut sanat kuvaavat osuvasti levyn sisältöä. Hienoa varsinkin b-puolella on se, että masennuksessa ja kuolemassa ei pelkästään vellota ja piehtaroida vaan yritetään löytää kaiken olevaisuuden kiteyttävä näkökulma. Lienevät varmaan sitä hyväksyntää ja kysymysmerkillä varustettua toivoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Mainion videon tuekseen saanut merihenkinen ”End Of Days” aloittaa matkan herkästi, mutta muuttuu pian pahaenteiseksi pörinäksi, ja synkkyys astuu kehiin. Matalavireisen ja painostavan tunnelman lomassa Mauri Myston päästelee biisin alkuun lähes epäinhimillistä ääntelyä jostain tuskan syövereistä, mutta kertosäe viettelee jo mukavasti antautumaan karkeloon mukaan. Biisin rumassa ja jokseenkin vastenmielisessä maailmassa on oudolla tavalla vetoavaa kauneutta. Jatkoa seuraa rivakammin kulkevalla ja sairaalloisella naurulla alkavalla ”While My Heart Hammers Doom, Doom, Doom” -rallilla. Hypnoottinen tunnelma vie biisiä eteenpäin kuin höyryjuna. Kaiken lisäksi kappale on siunattu kuningaskertosäkeellä, joka nousee ehdottomaksi yhdeksi elämäni motoksi: ”I can’t escape what I am and I am just a man / with the devil in my hands /  I see the others / their heart beats boom boom boom / while my heart hammers doom,doom,doom”. Vuoden biisejä ehdottomasti, ja tämän laulun voimalla elän elämääni hautaan asti!

“Can’t Tame The Demon In Me” on Danzigin hengessä kerrottu kuvaus kertojan riivatussa mielessä seikkailevista helvetinkoirista ja universumin mustasta aukosta. Syvissä syövereissä pyöriminen jatkuu hauraan kauniilla ”Death Becomes Your Bride”  -hymnillä. Eteerinen tunnelma vie kuulijaansa syvän melankolian sävyttämille sumuisille pelloille, jossa ihminen seisoo itseään suurempien asioiden edessä. Kun kaikki on tehty ja sanottu, on aika lähteä ikuisen morsiamen mukaan viimeisille sijoille. A-puolen päättää ”Hand Of Doom”, jossa Mauri toteaa lakonisesti asioiden olevan melko huonoissa kantimissa: käsi murskaa kaiken toivon ja kaikki rakas katoaa. Jäljelle jää vain robottimainen hand of doom.

Matka kohti hyväksyntää ja toivoa alkaa tarttuvan kitarakuvion ja tyhjyyden tunteiden kuljettamina, kun ”Hollow Man” kertoo tarinaansa. Lohduttomuus jatkuu, kun ”Ocean Of Pain” kertaa kipeitä lapsuusmuistoja ja myös sen jälkeistä tuskaa. Tarttuva kertosäe ei ole kuitenkaan suomalaiselle musiikille tyypillistä mollisurkeutta vaan enemmän rokkaavaa fiilistä.

Loppu on lähellä, ja vastausta etsitään kysymykseen ”What Will You Do When It’s Time To Die”. Biisin alku henkii syvää rauhaa kuin lapsuuden turva urkuharmonin ääressä. Tekstissä käydään osuvasti läpi elämän kauneutta ja siitä luopumista. Tunnelma on vangitsevan pysäyttävä ja saa miettimään omia jäähyväisiä. Tässä on hyväksyntää elämän kiertokululle, johon itse ei voi vaikuttaa. Näen biisin yhtenä levyn pääteoksenä, vaikka se kuuluukin kiinteänä osana kokonaisuuteen. Levyn lopulla ”King Of Pain” leikittelee ja rokkaa kuin viimeisen yön bileissä.

Levy päättyy sanoihin ”Don’t Be Afraid”. On aika lopullisten jäähyväisten. Biisiä kuunnellessa omakin elämä kulkee mustavalkoisena kaitafilminä silmien edessä. Kuinka ilolla sitä ottaa kaiken elämässä vastaan itsestäänselvyytenä, paitsi sen lopun. Kiitos tämän levyn, olen itsekin alkanut tarkastella sitä eri kantilta. Sain mitä luvattiin: hyväksynnän ja toivon. Ovi sulkeutuu, halusi tai ei.

Levy on ollut niin hurja kokemus, että en ole halunnut päästää sitä pois käsistäni. Levy on raskas, mutta katarttinen kokemus. Se kietoo kuulijansa synkkään verkkoon eikä päästä pois, kunnes elämän jokainen kivi on käännetty ennen lopussa odottavaa vapautusta. Elämä, rakkaus ja kuolema eivät enää ole samoja tämän levyn jälkeen. Musiikillisesti en löydä kauheasti bändin yhteydessä mainittua grungea, vaikka esimerkiksi Alice In Chainsin synkkyys ja tuho ovat lähellä. Mystonsilla ne vain kuuluvat elämään eikä itsetuhoisuutta tarvitse erikseen lähteä etsimään. Elämä leikittelee ja viettelee antaakseen takaisin vain myrskyn. Täydellinen kuvaus elämälle, ajat ja paikat vääristyvät, mutta kohtaloa ei muuta mikään. On vain kysymys siitä, miten niihin suhtautuu ja miten ne ottaa vastaan. Basson puuttuminen kokoonpanosta ei häiritse lainkaan, sillä muun muassa Hiili Hiilesmaan loistavan tuotannon myötä sopivat alataajuudet saavutetaan kyllä.

Elämää suurempi levy? Ei ehkä ihan, mutta levyn sisältö kuvaa täydellisesti elämää kaikessa sen monimuotoisuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

9+/10

Kappalelista:

1. The End Of Days
2. While My Heart Hammers Dom, Doom, Doom
3. Can´t Tame The Demon In Me
4. Death Becomes Your Bride
5. Hand Of Doom
6. Hollow Man
7. Ocean Of Pain
8. What Will You Do When It’s Time To Die
9. Time
10. King Of Pain
11. Don’t Be Afraid

Teksti: Nikki Jääsalmi