Naapurisuhteita vahvistamassa – Opeth Black Boxissa Helsingin jäähallissa
Seitsenasteinen, harmaa ja sateinen tammikuun iltapäivä – jollaisten olisi sään puolesta pitänyt olla ohi jo vähintään kaksi kuukautta sitten – tuntui varsin sopivalta ajankohdalta matkustaa kuolettavan tylsää E3-moottoritietä Tampereelta kohti Helsinkiä ja Opethin Black Box -jäähallikonserttia. Juuri tällaisiin hetkiin Opethin monipuolinen ja aina jotain uutta tarjoava tuotanto – niin vanhempi kuin uudempikin – sopii täydellisesti. Myönnän rehellisesti olevani sitä Opethin kuuntelijakuntaa, joka saattoi hetkeksi unohtaa koko yhtyeen sen julkaistessa pelkästään puhdasta laulua sisältäneen ”Heritagen” mutta jonka ”The Sorceressin” yllättävä raskaus toi jälleen takaisin. Vaikka olen kuunnellut progressiivista rockia ja metallia lähes koko nuoruuteni, järkytys ”maailman parhaan murisijan” siirtymisestä pelkästään puhtaan laulun studiotuotantoon otti aikansa. Nyt olen sujut niin itseni kuin bändinkin kanssa, ja voin riemulla myöntää tuoreimman albumin ”In Cauda Venenumin” olevan parasta Opethia sitten ”The Ghost Reveriesin”.
Opethin kiertueella lämmittelijänä toiminut islantilainen The Vintage Caravan oli itselleni poikkeuksellisen pirteä yllätys. Jo Euroopan suuria festarilavoja kiertänyt yhtye julkaisi neljännen albuminsa ”Gatewaysin” vuonna 2018, ja ihme on, jos seuraavaa ei ole suunnitteilla. Railakasta rockia soittanut trio voi nousta nopeastikin seuraavalle tasolle, sillä potentiaalia bändissä on runsaasti. Myöhemmin kotimatkallani huomasin hyräileväni Opethin sijaan nimenomaan The Vintage Caravanin (ei sitä railakkainta) kappaletta ”On the Run”, jonka myös runsaslukuinen yleisö otti kiitettävästi vastaan. Bändi on selvästi löytänyt oman tyylinsä, josta sen kannattaa pitää kiinni. Kehittävää palautetta voisin silti antaa bändin laulaja-kitaristille – bändin perustajalle ja ainoalle alkuperäisjäsenelle – Óskar Logi Ágústssonille, jonka jatkuva (ja ehkä tahattomasti) koominen ilmeily aiheutti lähinnä kiusaantuneen tunnelman. No mutta kukin tyylillään – pääasia, että musisointi toimi erinomaisesti.
Opeth on suomalaisille tuttu yhtye lähes jokakesäisenä festarivieraana, mutta se oli täysin omassa elementissään Black Box -tyylisessä jäähallikonsertissa. Vaikka bändin keulakuva Mikael Åkerfeldt totesikin paikan olevan aivan liian iso heille, intiimi ja vuorovaikutteinen tunnelma oli läsnä koko kahden tunnin konsertin ajan. Yhtye aloitti odotuksenmukaisesti syyskuussa julkaisemansa albumin aloitusraidoilla ”Livets trädgård” ja ”Svekets prins”, joiden aikana yleisö oli vielä hienoisen alkukankeuden tilassa. Vaikuttaa siltä, että Opethilta vaaditaan edelleen jokin 2000-luvun alkupuolen death metal -kappale herättämään yleisö, ja sinä kappaleena toimikin mainiosti ”Blackwater Parkin” avausraita ”The Leper Affinity”.
Åkerfeldtin kiitellessä suomeksi hän totesi myös ”tipaton”, mikä aiheuttikin hillittyä hupia yleisössä. Hän huomioi myös yleisön hiljaisuuden ja liitti sen stereotyyppisen suomalaisen piirteisiin. Huomio piti paikkansa – jännittynyt ja kohtelias hiljaisuus vallitsi muutaman kappaleen ajan, mutta konsertin edetessä tunnelma muuttui vastaanottavaisemmaksi. Tästä voi kiittää erityisesti Åkerfeldtia, sillä hän loi jutellessaan lämpimän ilmapiirin ja vastaili yleisön huuteluihin säännöllisesti. Oman kokemukseni mukaan sellaiset bändit ovat harvassa, jotka todella ottavat huomioon yleisön joukosta huudeltuja kappaletoiveita. Varsinaisen setin loppupuolella joku yleisön joukosta huusi ”Bleak”, johon Åkerfeldt yllättäen totesi, että hän taitaa muistaa kappaleen riffin. Laulajakitaristi tapaili kappaleen riffiä, johon koko bändi tarttui ja lähti jammailuun mukaan. Kappaletta ei jatkettu noin minuuttia enempää, mutta se aiheutti valtavat suosionosoitukset – jammailua eivät ihmiset olleet osanneet odottaa.
Illan settilista kattoi kappaleita tasaisesti viimeisen 20 vuoden ajalta, tosin luonnollisesti hieman painottaen uusinta albumia. 2000-luvulta (”Blackwater Parkista”) alkaen jokaiselta albumilta soitettiin yksi kappale, ”In Cauda Venenumilta” kolme. Åkerfeldt jutteli yleisölle myös levyistään: hän kertoi kokeneensa, että ihmiset olisivat aina inhonneet jokaista heidän albumiaan. Hän totesi myös, ettei heidän albumejaan voi kutsua klassikoiksi, mitä hän on kuullut monien fanien tekevän. Hänen mukaansa esimerkiksi Judas Priestin ”Sin After Sin” on klassikko, johon Opethin albumeita ei todellakaan saa verrata. Klassikoista puheen ollen Åkerfeldt myös valitteli viime viikonloppuna edesmennyttä Rush-legendaa Neil Peartia ja kehotti kaikkia kaivamaan Rush-klassikot hyllystä ja katsomaan myös kymmenen vuotta sitten julkaistun lämminhenkisen dokumentin, jossa Rush-trio muun muassa istuskelee ravintolassa niitä näitä jutellen. (Ravintolakohtaus muuten löytyy myös YouTubesta hakusanoilla ”Dinner with Rush”, ja oikeasti, katsokaa se!)
Mainos päättyy
Åkerfeldtin sanojen mukaan yhtye halusi esittää kiertueellaan ”outoja kappaleita, joita on hauskaa ja haastavaa soittaa”. Sellaisiin lukeutui muun muassa rauhallinen ”Nepenthe” ja spektaakkelimainen ”Moon Above, Sun Below”. Näistä jälkimmäisessä bändin taustalla ja lavan rakenteissa pyöri tähtiä ja galakseja kuvaava video, joka sai välillä aikaan illuusion rumpusetin ja koskettimen ajelehtimisesta avaruudessa. Varsinaisen setin päätti upea ”Allting tar slut”, jonka päätyttyä hallissa raikuivat valtavat aplodit.
Vaikka konsertin olisi aivan hyvin voinut päättää tähän, olisi koko konsertti lueteltu monien mielestä suurimpien pettymysten joukkoon, jos ”noin tuhat kertaa soitettua” ”Deliverancea” ei olisi kuitenkaan kuultu toisena ja viimeisenä encorena. Ehkä tuostakin kappaleesta on kirjoitettu jo kaikki mahdollinen ylistys, mutta ei sen monipuolisuutta vaan voi olla hämmästelemättä. Onhan se nyt vain niin, että kappaleessa yhdistyvät kaikki Opethin parhaat puolet, ja sitä voi hyvin pitää yhtenä kaikkien aikojen parhaista death metalia sisältävistä kappaleista. Niin, ja se kuuluisa outro. Sitä voisi kyllästymättä kuunnella toistolla tunnista toiseen.
Ilta oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja erinomainen valinta uuden vuosikymmenen ensimmäiseksi konserttikokemukseksi. Seuraavan kerran Opeth saapuu Suomeen jo puolen vuoden päästä ensi kesän Provinssiin. Sitä enemmän odottelen mieluummin bändin seuraavaa Suomen jäähalli- tai klubikeikkaa, jossa bändi pääsee sille sopivimpaan elementtiinsä.
Teksti: Mikko Äijö
Kuvat: AJ Johansson