Yhdysvaltalainen Nactmystium julkaisee seitsemännen ja viimeiseksi jäävän täyspitkänsä ”The World We Left Behind” elokuun 1.päivä Century Median toimesta. Vaikka yhtye virallisesti kuopattiinkin jo vuonna 2013, halusi laulaja ja biisintekijä Blake Judd lyödä viimeisen naulan 14 vuotta aiemmin aloittaneen yhtyeen hauta-arkkuun. ”One more for the road”, mies sanoo levystä viimeisimmässä haastattelussaan.

USA on aina ollut alatyylilajien luvattu maa. Tälla tavoin toimiessaan voi jokainen pienikin yhtye luoda oman genrensä ja täten vaikuttaa uudelta ja omaperäiseltä, vaikka musiikki olisikin vähemmän kelvollista. Kiinnostava on myös ko. yhtyeen edustama genre, joka luokitellaan kategoriaan experimental/psychedelic black metal. Tämäntyyppinen ilmaisu herättää mielikuvia lähinnä Mysticumin tai DHG:n kaltaisista esikuvista, mutta tästä ei kuitenkaan ole kyse tässä tapauksessa.

Ensimmäinen varsinainen kappale pariminuuttisen instrumentaalin intron jälkeen kantaa nimeä ”Fireheart”. Biisi antaa jo nimensäkin perusteella enemmän Moonspelliin, kuin varsinaisesti black metalliin viittaavan mielikuvan. Kappale on varsin suora ja omaa jopa popahtavan kertosäkeen melodisine riffeineen rumpujen soittaessa lähes peruskomppia läpi koko viisun. Ainoa raskaampaan osastoon viittaava elementti on kärisevä laulaja, joka hoitaakin tonttinsa mallikkaasti tuoden edes hieman särmää muuten siirappiseen osastoon. Tästä jatkava ”Voyager” jatkaa samoilla linjoilla ja yhtye alkaa muistuttamaan enemmän Empyrium-tyyppistä melankolisen melodista tyylisuuntaa. Puolustuksekseen on sanottava, että tavoitettu syksyinen tunnelma toimii kyllä itseisarvona hyvin ja itsetuhoiset vokalisoinnit vahvistavat tunnetta entisestään. Kappaleissa on kuitenkin liikaa toistoa ja kolmen tai neljän riffin biisit voisivat mielestäni kestää hieman vähemmän kuin 07:20.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Neljäs ”Into The Endless Abyss” avaa vihdoin bändin black metal tilin ja toimii huomattavasti paremmin kuin edeltäjänsä. Jo aiemmissa raidoissa havaittu tietynlainen Burzum-tyyppinen monotoninen toisto pääsee vihdoin esiintymään edukseen blast beatin pohjustaessa toimitusta. Kertosäkeen Taake-tyyppinen surumielisen iskevä riffi valtaa hyvin alaa ja myös kappaleen lopun hieman vapaamielisemmät sointumaalailut on saatu hyvin tuettua dynaamisilla rytmien vaihdoksilla.Valitettavasti tämä on kuitenkin ainoa tätä paremmin toimivaa linjaa edustava kappale, lukuunottamatta kenties ”Tear You Down”-raidan keskiosan tummenpaa c-osaa.

Yleisesti ottaen bändi esittelee enemmän melodista kuin rankempaa puoltaan ja kallistuu täten naispuolisen kuulijakuntansa puoleen. Tämä ei välttämättä ole huono asia, riippuen tietysti mitä kuulija on hakemassa. Vanha sanonta tuntuu edelleen pitävän paikkansa siitä, että harva Amerikan maalta tuleva black metal-yhtye edustaa varsinaisesti sitä itseään, vaikka poikkeuksiakin tietysti on. Yhtye esittelee paljon lupaavia vivahteita 90-luvun alun skandinaaviseen suuntaan, mutta päätyy loppujen lopuksi silti aina suoremmalle ja melodisemmalle tielle.

Levy ei varsinaisesti ole huono, mutta eipä se tarjoa paljoa yllätyksiäkään. Vakiintunut fanipohja varmasti arvostaa julkaisua ja yhtye saa kunniakkaan päätöksen 14-vuotiselle uralleen. Loppuun vielä siteeraus viimeisestä kappaleesta ”Epitaph For A Dying Star”, joka summaa hyvin yhteen levyn sanoman:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”No more pain. No more days. To escape. To transcend. This ends here in peace.”

6/10

Kappalelista:

01 Intrusion
02 Fireheart
03 Voyager
04 Into The Endless Abyss
05 In The Abscense Of Existence
06 The World We Left Behind
07 Tear You Down
08 On The Other Side
09 Epitaph For A Dying Star

Official Facebook Page

Kirjoittanut: Tuukka Franck