”Nähdään taas joskus, jossakin” – Don Huonot Lutakon Lipalla

Don Huonot esiintyi viime keväänä MUSTAA JA VALKOISTA -klubikiertueella, ja varmasti useat fanit olivat tyytyväisiä kuullessaan, että Donkkarit olisi mahdollista nähdä tämän lisäksi kesällä festarirundin merkeissä. Kiertue pysähtyisi 16. elokuuta myös Jyväskylässä Lutakon Lipalla, ennen seuraavan päivän toistaiseksi vihoviimeistä keikkaa Espoon Tapiola Festivaaleilla. Don Huonot, kesäinen perjantai-ilta ja Lutakko kuulosti jo teoriassa niin hyvälle yhdistelmälle, että se oli pakko lähteä kokemaan.

Päivän aikana oli tullut taivaalta vettä aina silloin tällöin, mutta illaksi säätiedotus lupasi selkenevää. Se oli täysin toivottavaa, sillä Lutakon Lippa sijaitsee nimensä mukaisesti ulkona Tanssisali Lutakon takana lastauslaiturin puolella. Uhkaavan tummia pilviä tosin näkyi kauempana, kun kävelin keikkaseurani kanssa kohti Lutakkoa, mutta Suomen kesältähän voi aina odottaa ihan mitä tahansa.

Jyväskylän Lutakko on tunnettu hyvänä keikkapaikkana niin artistien kuin yleisönkin keskuudessa. Olen itse vieraillut siellä sisäkeikoilla useita kertoja, ja viihtynyt aina hyvin, josta kuuluu kiitos myös ystävälliselle henkilökunnalle! Lutakon Lipan keikoilla olin nyt ihan ensimmäistä kertaa, joten kiinnosti, kuinka keikat on toteutettu ja miten alue loppujen lopuksi onkaan rajattu.

Lutakon aukiolla kiemurteli hämmästyttävän pitkä jono paikalle saapuneita, mutta jono veti yllättävän nopeasti. Kuitenkaan paljoa luppoaikaa ennen keikan alkua ei jäänyt, joten sisälle päästyäni kävelin suoraan sopivalle paikalle odottelemaan. Ainakin vielä tuossa vaiheessa melko lähellä lavaa oli vielä hyvin tilaa, ja näkyvyys lavalle varmistettu. Alue itsessään oli varsin kompaktin, mutta sopivan kokoinen, jossa oli tilaa tuhannelle musiikin ystävälle.

Keikan oli määrä alkaa klo 20, mutta aloittamaan päästiin noin vartin yli. Luultavasti usea oli saapunut paikalle vielä itseäni myöhemmin, joten ilmeisesti odoteltiin heidänkin pääsevän alueelle sisään. Lopulta Don Huonot vahvistettuna monivuotisella kiertuekitaristi Jarmo Saarella asteli lavalle, yleisön palkitessa heidät raikuvin suosionosoituksin.

Settilistan ensimmäiseksi oli sijoitettu kaunis ”Tuulee”, joka oli mielestäni varsin hyvä aloitus illalle – ja viimeistään seuraavana tuleva ”Seireeni” sai Lutakon Lipan elämään mukana. Taivaalla kierrelleet sadepilvet eivät malttaneet jättää rokkikansaa rauhaan, vaan ripsauttivat pienen vesikuuron. Sade ei kuitenkaan kestänyt kuin pienen tuokion, enkä itse sitä pahemmin edes huomannut, kun musiikki vei mennessään. Hetken kuluttua sää alkoi muutoinkin kirkastua, ja ”Ruoski minua!” -raidan aikana taivaalle lavan taakse piirtyikin komea sateenkaari.

Don Huonot nähtiin edellisen kerran Lutakossa siis viime keväänä. Kalle Ahola kertoi bändin arvelleen, että yleisön joukossa saattaisi olla samoja henkilöitä kuin tuolloin, joten settilista oli koottu sitä silmällä pitäen. Tässä hän oli varmasti varsin oikeassa – olinhan itsekin myös tuolloin paikalla. Illan aikana saatiinkin siis kuulla muutama kappale, joita ei kuultu viimeksi ja tämä oli mielestäni mahtava osoitus yleisön huomioimisesta. Itseäni miellytti erityisesti settiin encoreiden joukkoon nostettu ”Aurinkotanssi”, jota en ollut aikaisemmin livenä kuullutkaan.

Koska yhtye oli kevään kiertueen lisäksi tehnyt myös useita festarikeikkoja, niin useamman kuukauden rupeama oli varmasti hitsannut sekä bändin että crewin yhteen. Niin lavalla kuin kiertuehenkilökunnankin joukossa oli aistittavissa hienoista haikeutta, sillä Lutakon keikka oli toiseksi viimeinen ennen huomista kesän päätösvetoa. Don Huonot olikin halunnut muistaa crewta, ja lahjoittanut heille lippikset jokaisen omalla voimaeläimellä. Lippiksen päälle oli siis kiinnitetty pieni pehmolelu – samaan tapaan kuin Jussi Chydeniuksen päähineessä. Kalle Ahola esitteli jokaisen nimeltä kertoen valitun eläimen, ja tämän kertomuksen jälkeen olikin varsin luonnollista jatkaa iltaa ”Olemme kuin veljet” -biisillä.

Lavalta huokui muutenkin varsin hyväntuulinen meininki, ja yhtyeen saumatonta yhteen työskentelyä oli ilo katsoa. Bändi otti koko käytettävissä olevan lavatilan suvereenisti haltuun, ja varsinkin Jukka Puurula sekä Kie Von Hertzen näyttivät eläytyvän musiikkiin joka solullaan. Kalle Aholan ääni soi vahvasti läpi biisien, ja Jussi Chydenius sekä Jarmo Saari hoitivat oman tonttinsa myös erittäin mallikkaasti. Erityismaininta kuuluu kuitenkin Jukka Puurulalle – harva pystyy hoitamaan taustalauluja karjumalla ja samalla nuottiin osuen.

Don Huonojen keikoilla saa usein kuulla hauskoja tarinoita yhtyeen historiasta sekä kappaleiden taustoilta, eikä tämäkään kerta tehnyt siihen poikkeusta. Illan mittaan kerrottiin esimerkiksi, että ”Ruoski minua!” soitettiin ensimmäisen kerran aikoinaan Jyrockissa ennen kappaleen virallista julkaisua sekä miten ”Hannu ja Kerttu” sai inspiraationsa Aholan ollessa töissä koulukodissa. Näiden lisäksi kuultiin myös tarina siitä, miten ”Suojelusenkeli”, pitkäksi venähtänyt musavideon kuvausreissu, kiukkuiset tyttöystävät, kännykät sekä musiikkialan monitoimimies Kari Reini liittyvät yhteen.

Vaikka yleisö eli mukana keikan alusta alkaen, niin ”Pyhimys” sai tunnelman suorastaan räjähtämään. Sama tunnelma jatkui myös seuraavana kuulluissa ”Hyrrässä” sekä ”Riidankylväjässä”, jonka jälkeen yhtye poistui lavalta jättäen kuulijat odottamaan encoreita. Hetken kuluttua Jukka Puurula astelikin ensimmäisenä lavalle kertoen yleisölle hieman basistihuumoria – ja nimenomaan siis huumoria, ei basistivitsejä niin kuin yleensä kyseisen instrumentin soittajista on tapana kertoa. Tämän jälkeen Kalle Ahola liittyi joukkoon, ja he aloittivat yhdessä ”Sydänpuun” muun bändin seuratessa hetken kuluttua perässä.

Koska kaikki kuitenkin loppuu aikanaan, niin myös tämä ilta Lutakossa ja viimeisenä saatiin kuulla ”Hyvää yötä ja huomenta”. Kyseinen biisi saman nimiseltä albumilta oli aikoinaan se viimeinen niitti, jonka myötä sukelsin Don Huonojen maailmaan, ja kieltämättä kappaleessa on edelleen jotain tiettyä taikaa. Levyversiota mukaillen lähemmäs kahdeksan minuutin mittainen biisi vei mukanaan ehkä hieman haikeisiinkin tunnelmiin, jonka päätteeksi bändi kiitti yleisöä illasta ja toivoi, että nähdään taas joskus jossakin. Uskon, että varsin moni yleisöstä toivoi tuota samaa.

Don Huonot on vuoden 2003 lopettamispäätöksensä jälkeen nähty muutamia kertoja kiertueilla, yleensä juhlistaen jotain tiettyä merkkipaalua. Tänä vuonna yhtye vietti 35-vuotisjuhlaansa, ja samalla ”Verta, pornoa ja propagandaa” -albumin ilmestymisestä tuli kuluneeksi 30 vuotta. Myös orkesterin kuudes studioalbumi ”Tähti” täytti 25 vuotta, joten useamman aiheen juhlavuosi oli siis käsillä. Jään odottamaan, milloin ja missä tieni jälleen Don Huonojen kanssa kohtaavat – uskon että tämä kerta ei ollut viimeinen.

Settilista:

1. Tuulee
2. Seireeni
3. Mustat linnut
4. Kissaihmiset
5. Sininen yö
6. Kupla
7. Ruoski minua!
8. Salaisuus
9. Hannu ja Kerttu
10. Olemme kuin veljet
11. Suojelusenkeli
12. Pyhimys
13. Hyrrä
14. Riidankylväjä
15. Sydänpuu
16. Aurinkotanssi
17. Päivä Kasbah-kukkulalla
18. Hyvää yötä ja huomenta

Teksti: Päivi Närvänen
Kuvat: Jarkko Närvänen