Nailed Coil

Toisen pitkäsoittonsa kesän aikana julkaiseva Nailed Coil löysi tekemisessään uuden tason. Paahtavan thrash metal -jytkeen rinnalle on muodostunut jopa groovaavia elementtejä. Bändi kertoo, mistä touhussa on loppujen lopuksi kyse.

Tuusulassa vajaat kymmenkunta vuotta takaperin alulle potkaistu Nailed Coil on jyrännyt kansan syvien rivien ulkopuolella omaa tietään. Julkaistujen demojen, pitkäsoiton ja live-dvd:n ohessa yhtye ennätti kesällä 2008 Sloveniassa järjestetyn Metal Camp -tapahtuman lauteille ja kulisseihin ottamaan oppia ison maailman tapahtumista.

– Tavattiin paljon ammattimaisia jätkiä, mikä kasvatti tahtoa tehdä tätä juttua täysillä. Jo muutamaa vuotta aikaisemmin olimme alkaneet ottaa soittohommat tietynlaisella vakavuudella ja ammattimaisuudella, mutta tämä kokemus vahvisti tätä tunnetta, lead-kitaristi Joonas ”Juissi” Kosonen näkee.

Ammattimaisuus on sana, joka vilahtaa myös muiden jäsenten suusta. Kyseessä ei ole vain oman pesän promoaminen, vaan terve arvostus omaa tekemistä kohtaan. Nöyrä voi olla, vaikka oman työn arvon tietääkin.

Vajaan vuosikymmenen mittaisen olemassa olon aikana Nailed Coil on keikkaillut pääkaupunkiseudun ulkopuolella tasaisin väliajoin. Hinku kauemmas on kova, eikä tällä kertaa puhuta maakuntamatkailusta.

– Pienimuotoinen jännitysvaihe tässä on menossa uuden levyn tiimoilta. Pari ovea on raollaan julkaisijan suhteen, joten katsotaan kuinka tässä edetään.

Kososen mainitsema uunituore albumi kantaa nimeä ”The Outcome of Anxiety”. Kevään korvalla viimeiset silaukset saanut tuotos on pommittanut kuulijoitaan myös KaaosZinessa, jossa kiekko on ollut ennakkokuuntelussa tovin. Ulkopuolista apua prosessiin on haettu apulaistuottaja Seppo Nummelalta sekä miksaaja Pekka Laineelta.

Lätyn kymmenen rallia edustavat ehkä monipuolisinta Nailed Coilia koskaan. Paahtamisen ohella bändi tarjoilee muutamassa kappaleessa omalla mittarillaan pari jopa hempeää puhtaiden vokaalien säestämää poljentoa.

–  Melodisuus ja rock-groove ovat elementtejä, joita ei vielä aikaisemmista tekeleistä juuri löytynyt.

Mistään radikaalista suunnanmuutoksesta, saati sielun myymisestä markkinavoimille ei ole kuitenkaan kyse. Soundi on edelleen raskas ja potkiva.

Jonkinlainen kultainen keskitie on kenties kuitenkin löytynyt?

– Kun saimme biisit kasaan ja nauhoitettua tuli sellainen fiilis, että olemme löytäneet jotain sellaista mitä tämä bändi tällä hetkellä todella on. Ehkä porukka voi nyt sanoa meitä kuunnellessaan että kuulostamme nimen omaan Nailed Coililta.

–  Aika paljon vaikutteet tulevat itse heavyn ulkopuolelta. Progesta bluesiin ja kaikkea siltä väliltä löytyy, Kosonen jatkaa.

Kosonen itse laulaa muutamissa ralleissa esiintyvät puhtaat vokaalit, jotka vakuuttavat etenkin kakkosraidassa nimeltä ”Echoes Of The Fallen”. Päävastuun kitarisojen esittelemisestä kantaa Aki Salmenoja, jonka ohella rosterissa esiintyvät basisti Aaro Koponen sekä kannujen takaa löytyvä Eero Wuokko. Ennen vuodenvaihdetta remmiin liittyneen kitaristi Henkka Grönbergin kädenjälki ei vielä platalta välity.

Nähtäväksi jää, jääkö Nailed Coil jatkossakin pienen piirin salaisuudeksi. Näyttöjä alkaa olla jo riittämiin ja oman käden jälki saavuttaa kuulijan viimeistään nyt.

Haastattelu: Aki Rossi

Voit käydä kuuntelemassa levyn kokonaisuudessaan täällä.

Kommentoi julkaisua