Nailed To Obscurity julkaisi uuden albuminsa ”Generation Of The Void” sekä musiikkivideon kappaleeseen ”Glass Bleeding”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.9.2025

Saksalainen melodisen death metalin yhtye Nailed To Obscurity on julkaissut eilen viidennen studioalbuminsa ”Generation Of The Void” Nuclear Blast Recordsin kautta. Albumin julkaisun kunniaksi bändi tarjoilee samalla myös uuden musiikkivideon kappaleeseen ”Glass Bleeding”.

Levyn avausraita ”Glass Bleeding” esittelee tyylillisen monipuolisuuden, josta Nailed To Obscurity tunnetaan: kappale kulkee sulavasti raskaiden death metal -osioiden, eteeristen puhtaiden kohtien ja lähes hymnimäisten kertosäkeiden välillä. Bändi kommentoi tuoretta julkaisuaan seuraavasti:

”Olemme todella innoissamme siitä, että uusi albumimme ’Generation Of The Void’ on vihdoin ulkona. On mahtavaa jakaa paitsi jo julkaistut singlet, myös kaikki muut kappaleet, jotka täydentävät kokonaisuuden. Emme malta odottaa, että pääsette sukeltamaan levyn pariin ja löytämään kaiken sen, mitä olemme työstäneet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Albumin ohella olemme innoissamme voidessamme julkaista uuden musiikkivideon kappaleeseen ’Glass Bleeding’. Valitsimme sen levyn aloitukseksi, koska se johdattelee täydellisesti siihen, mitä on luvassa – kulkien tunnelmallisista ja rauhallisista hetkistä murskaavan raskaisiin riffeihin ja blast beateihin. Se luo koko levyn tunnelman ja valmistaa kaikkeen, mitä seuraavaksi tulee.”