Näkökulma: Riistääkö artistin törttöily arvon musiikilta?

Musiikki on valtatie suoraan sen luoneen artistin syvimpään olemukseen. Häntä muovanneet kokemukset sekä tämän näkemys ja visio ovat musiikin kuulijalle peili, jonka kautta tarkastella omia ajatuksiaan. Suosikkiartistiinsa on tätä kautta helppo luoda parasosiaalinen suhde; yksittäinen musiikkikappale saattaa puhutella tavoilla, joihin paras ystäväkään ei pysty. Voi tuntua, ettei yksikään muu ihminen maailmassa pue tuntemiamme asioita sanoiksi aivan samalla tavalla kuin jokin laulaja, lauluntekijä tai yhtye, ja tämän tekemiä töppäyksiä voi siksi olla vaikea käsitellä. Virhe voi helposti tuntua henkilökohtaiselta.

Tehdään selväksi, etten ole Marilyn Mansonin tai Iced Earthin suurin fani. En myöskään välitä vatvoa, pitäisikö meidän pyrkiä erottamaan taide taiteilijasta, kun kyse on systemaattisesta hyväksikäytöstä tai kongressitalon valtauksesta. En väitä, että päätät automaattisesti seistä vääryyksiä tehneen artistin puolella tai hyväksyt tämän kepposet, mikäli luukutat murhasta tuomitun Varg Vikernesin, samaa 13-vuotiasta deittaileiden David Bowien ja Jimmy Pagen, tai parittajana toimineen Miles Davisin musiikkia – joillekin ihmisille artisti ja tämän luoma taide ovat yksinkertaisesti kaksi täysin erillistä asiaa. Sanon vain, että kannattaisi harkita, mistä syistä kuuntelet kutakin artistia.

Brian Warnerin luoma -hahmo on valtarakenteita vastustava perverssi anarkisti, jonka tavoitteena oli tulla niin valtavirran kuin edustamansa vaihtoehtokulttuurin halveksimaksi – tarkoituksella. Jo ensimmäisen albumin ensimmäinen kappale pyrki nostattamaan tavoitellun mukaista ristiriitaa rinnastamalla kakkaleikit uskontoon. Seksuaalista sadismia ja lukuisia muita pirteitä tabuja käsittelevät sanoitukset ovat olleet korvaamaton osa Marilyn Mansonin menestystarinaa ja Brian Warnerin henkilökohtaisen talouden ylläpitoa alusta lähtien. Kappaleiden sisältö kutkuttaa Mansonia kuunnellessa samaa hermoa kuin kauhuelokuvat; sukellus parafilian, sadismin, väkivallan ja huumeorgioiden maailmaan tuntuu kiinnostavalta, kun matkaoppaana on Mansonin kaltainen roolihahmo. Kokemus tosin kääntyy päälaelleen, kun kauhuelokuva muuttuu todeksi ja luottamustasi nauttiva ystävä muuttuu silmänräpäyksessä ”Siksi” Jostakin. Ei kukaan halua kuulla raiskaajan laulavan raiskaamisesta, tai ainakaan tämän kävelevän oikeussalin sijasta naureskellen pankkiin. Musiikki on vain musiikkia, mutta Mansonin tapauksessa on mahdotonta sivuuttaa sitä, että koko laulajan tuotanto on teemallisesti linjassa niiden moraalittomuuksien kanssa, joista häntä syytetään.

Yhdysvaltain kongressitalon valtaukseen osallistunut -kitaristi istuu parhaillaan indianalaisessa vankilassa odottamassa luovuttamistaan Washingtoniin. Ymmärrän monen amerikkalaisen kokeneen Yhdysvaltojen poliittisen ilmapiirin vaalien alla hyvin painostavaksi ja Schafferin omaavan äärimmäisiä mielipiteitä, mutta kuinka reagoisit jos Jouni Hynynen rynnistäisi Suomen Sisun kanssa eduskuntataloon ja viisi ihmistä päätyisi ruumishuoneelle? En usko, että Kotiteollisuus tekisi enää paluuta levylautaselle – ainakaan vain siksi, että ”se kuulostaa hyvältä”. Silmissäni Schaffer on luomastaan taiteesta huolimatta samalla viivalla Proud Boysin, QAnon-shamaanin ja Baked Alaskan kaltaisten internet-ajan synnyttämien epäsikiöiden kanssa.

Näiden artistien veren haistava cancel-kulttuuri on kieltämättä yksi kyseenalaisimmista edellämainitun internet-ajan tuotoksista, ja yhä useampi julkinen hahmo jää sen jalkoihin syyttä suotta. Mutta tarkastele asiaa hetki tältä kantilta; cancel-kulttuuri pyrkii luomaan yhteiskunnan, jossa Bowien, Pagen, Davisin ja lukuisten muiden eilispäivän starojen aikanaan vapaasti harjoittama sikailu on kiellettyä. Herran vuonna 2021 alkaisi pikkuhiljaa olla jo aikakin. Schafferin ja Marilyn Mansonin tapauksissa täytyy ymmärtää, että halusimme sitä tai emme, julkisuutta nauttivan artistin toimet heitä ympäröivässä yhteiskunnassa määrittelevät täysin heidän luomansa taiteen arvon. Tänä päivänä taiteesi on maallikon silmissä arvokkaampaa, mikäli keskityt nimenomaan taiteeseesi ja pidättäydyt sekoilemasta – sekoilla voi kuka vaan, mutta puhtaasti taiteensa voimalla ihmisten huomion ylläpitää vain harva.

Kysyn vielä: Jos tuttavasi ilmestyisi kaljailtaan -paita päällään, tuntisitko tarvetta kysyä miksi?

Kommentoi julkaisua