Napalm Kitten – Demo 2015

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.10.2015

Pirkkalasta ponnistava Napalm Kitten on viisihenkinen melodista metallia soittava bändi. Bändin perustivat noin puolitoista vuotta sitten Ville-Veikko Karppanen, Antti Saari ja Evgeni Form. Myöhemmin mukaan tuli laulaja Johanna Rutto, ja bändin basistiksi vakiintui Henri Karppanen. Alkukesästä 2015 neljä biisiä käsittävä demo näki päivänvalon.

Kokonaisuutena demo on ehjä kokonaisuus, sillä biisit ovat tasalaatuisia ja miellyttäviä kuunnella. Soittokin on sujuvaa, ja vokalisti karjuu asiaankuuluvalla tavalla. Jos Guano Apes olisi tapahtunut 2010-luvulla, se kuulostaisi varmaankin tältä. Ja kyllä, tein tämän vertauksen vain siksi, että molemmissa on naislaulaja. Karjuvat naiset ovat aina hyvä juttu.

Biisin ”Dead If Not Needed” introssa on kaikuja Papa Roachin ”Blood Brothers” -biisistä. Vaikka mainitsen Guano Apesin ja Papa Roachin, Napalm Kitten ei kuitenkaan ole räppimetallia. Napalm Kitten on hyvää ja vihaista metallia, ja sillä on loistava tulevaisuus edessään. Ja miettikääpäs, jos Vietnamin sodassa viidakkoon olisi kylvetty kissanpentuja napalmin sijaan! Maailma voisi olla toisenlainen nyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8,5/10

Biisilista:

1. Eternal Guilt
2. Break The Chains
3. Dead If Not Needed
4. Last Shot In Vain

Napalm Kitten Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Napalm Kitten Soundcloudissa

Luetuimmat

Uusimmat