”Nappi keskelle otsaa” – arviossa Rebel Soulsin ”Dawn of Depravity”
Saksan Thüringenissä vuonna 2003 perustettu mutta aktiivitoimintansa kymmenen vuotta myöhemmin Espanjan Màlagaan siirtänyt death metal -yhtye Rebel Souls on korona-ajan ärsyttämänä julkaissut vuoden jos toisenkin monipuolisimman ja aidosti häkellyttävän kovatasoisen äärimetallilevyn ”Dawn of Deprivity”. Vuonna 2017 debyyttialbuminsa, ”The Forces of Darknessin” julkaissut nelikko operoi tällä kertaa ilman vuonna 2019 yhtyetoiminnasta vetäytynyttä perustajajäsentään kitaristi Thomas Plewniaa. Ei silti huolta. Toinen yhtyeen originaaleista raakalaisista, laulaja-basisti Stefan Hielscher on kasannut ympärilleen aivan julmetun kovan espanjalaisjäsenistä koostuvan dödiskokoonpanon, jonka hyppysissä niin kimurantit kuin suoraviivaisemmatkin äärimetalliset soittosuoritteet tuntuvat lastenleikiltä. Hieman harhaanjohtavan nimen omaavan dödisyhtyeen turbulenttinen piiskaus ei ole kuitenkaan missään nimessä mitään lasten leikkiä.
Rebel Soulsin musiikillinen anti on hämmästyttävän monipuolinen runsaudensarvi death metalin vanhojen, hyviksi todettujen ja uudistettujen ratkaisujen hyödyntämistä unohtamatta kuitenkaan modernin teknisyyden mukanaan tuomaa brutaaliutta. Kitaristikaksikko Alex Guerrero ja Tornay yhdessä muun muassa Noctemista entuudestaan tutun rumpalin, Arnau Martin kanssa pistää käyntiin sellaiset kuolonlöytyt, että oksat pois.
Aihepiireinä ”Dawn of Deprivityn” kappaleissa käydään läpi ihmiskunnan läpimätää luonnetta ja syyllisyyttä luonnon tuhoutumiselle. Vaikka se ei sinällään ole mitenkään uutta ja ihmeellistä kyseisen genretyypin orkesterien lyyrisessä annissa, on se silti uskottavaa ripitystä tässä kontekstissa. Kymmenen kappaleen tasalaatuisen tappavasta nipusta on turha edes lähteä erittelemään jyviä akanoista. Vauhti on kylmää unohtamatta niskoja taittavia raskaita osioita. Yhtyeestä välittyy mieleen sen teknisyydessä paikoin Suffocation, välillä 90-luvun alkumetrien Death ja paikoin Aborted. Paikoin rytmiset ja biisien osien väliset rytmivaihdokset ja käännökset ovat häikäilemättömän radikaaleja mutta silti johdonmukaisia ja kappaleita johdonmukaisesti palvelevia.
Se, mikä tekee Rebel Soulsin kappaleista niinkin vahvoja, on yhtyeen jäsenistön hirmuinen soittotaito, -tatsi ja nyanssitaju sekä syvältä luotaava ymmärrys toimivien death metal -kurmuutusten tekemisestä pieteetillä. Vaikka saksalais-espanjalaisten köriläiden repusta löytyisikin eväitä parinkin tunnin yhtenäisen armottomalle turpasaunalle, osaa Rebel Souls hidastaa ja raskastella juuri oikeissa kohdissa niin, että kunnon turboahdettu, autenttinen pieksäntä alkaa taas maistua. Paljon en puhu paskaa, jos väitän, että vuoden ellei toisenkin death metal -kiekko on tässä.