Napthalenth – Disposal Of Existence

Napthalenth - disposal of existenceKaaoszinen arvosteluun saapuu bändi, jonka nimeä ei lausuta parin oluen jälkeen. Napthalenth esittelee debyyttidemonsa, joka kantaa nimeä ”Disposal Of Existence”.

Alun perin, vuonna 2010 eri nimellä perustetun bändin musiikkia voisi kuvata olevan melankolisen melodista death metallia ja tuovan mieleen Eternal Tears Of Sorrowin äkäisemmän tuotannon. Pauke on raskasta ja soitto kulkee sopivan teknisesti.

Soundipuolella ollaan oikeassa suunnassa, joskin välillä kitaroiden hiukan suttuinen soundi meinaa peittää rumpuja alleen. Vokaalit voisi olla myös hitusen kovemmalla, mutta pääsääntöisesti ihan hyvän kuuloiset soundit.

Bändin debyyttidemo sisältää kaksi biisiä, joista demon nimikkoraita ”Disposal Of Existence” on selkeästi parempi. Kappaleen väliosien kitarointi on pirun hyvän kuuloista, mutta demon toinen raita on jotenkin tylsemmän oloinen.

Napthaleneth on tehnyt vallan mielenkiintoisen demon ja vaikka biisit eivät ole ihan parasta laatua, on bändin tyyli miellyttävä. Odotankin innolla että bändi saa kasaan useamman biisin demon.

7/10

Kappalelista:
01. Disposal Of Existence
02. Way Beyond Abomination

https://www.facebook.com/Napthaleneth

Kirjoittanut: Janne Partanen

Kommentoi julkaisua

Avainsanat: