Naulan uusi single on suoraan Etelä-Karjalasta

, joka operoi postpunk/altrock/suomirock/mitälie -genreissä, julkaisi uuden digisinkun ”Taipumaton”. Biisi löytyy jo Youtubesta, suoratoistoihin (esim. Spotify, Deezer, iTunes ja parikymmentä muuta) biisi ilmestyy 12.2.2021.

 

Biisi on jatkoa jo 2019 alkaneelle sinkkusaagalle johon kuuluvat mm. “Se biisi jossa viedään kaikki ja lähdetään”, “Syytön” ja ”Valtikka”-kappaleet. Viimeisimmässä studiosessiossa syntyi myös toinen biisi, joka julkaistaan lähiaikoina.

Koronapandemia on haitannut myös Naulan toimintaa ja 2020 julkaistiin vain akustinen ”Saat mut kaatumaan”.

Uusi biisi on riemuhuuto sille, että maailma saa painaa päälle mutta paineen alla ei taivuta. Biisissä poikkeuksellisesti on vierailija kitarassa. Bändin historiassa erittäin vahvasti mukana ollut, suorastaan bändin ”kummisetä” Jari ”Yltsi” Ylätalo raapaisee vanhan liiton rock´n´roll soolon!

Naulan kappaleet ylipäätäänkin käsittelevät elämää, ihmisiä ja ihmisten suhteita toisiinsa. Yleensä ei niin aurinkoisissa merkeissä. Naulan kaikki biisit ovat Erkki Pasasen käsialaa, sovitettu ne on koko bändin voimin.

Aiemmin Naula on julkaissut albumin “Tuolla jossain on aurinko” vuonna 2018. Bändi on perustettu vuonna 2017.

Kommentoi julkaisua