Nauzea – Demo

80-luvulta haiskahtava Nauzea iskee uudella ”Demo”-demollaan luun arvostelijan kurkkuun. Motörheadin, Metallican ja Peer Güntin jalanjäljissä kulkevan bändin uutukainen rouhii matalalta ja iskee kovaa oikealta.

Perusasioiden äärellä ollaan, mutta silti omalla tyylillä. Tänä vuonna kasattu Nauzea osoittaa, että perinteitä pitää kunnioittaa, mutta niitä ei tarvitse sokeasti palvoa. Kitaravoittoiset biisit runnovat reippaalla vauhdilla ja vokalistin ääntä voi kuvata vain sanalla ”rouhea”, ja uskon, että viski on kaverille maistunut. Tuotanto on yleisesti todella laadukasta ja varsinkin sitä on kitaroiden rouhea soundi, joka sopii bändin musiikkiin äärettömän hyvin.

”Demo” sisältää vain kaksi biisiä, jotka kulkevat hyvin samoilla linjoilla. Tähän olisin tietysti toivonut kolmatta vähän erilaisempaa biisiä. Kappaleet menevät nyt fiilistellessä ohi ja hyvä tunne loppuu aina 8 minuutin paikkeilla. Nauzean heikkoudeksi voidaan myös laskea se tosiasia, että jos et pidä 80-luvun tyylisestä heavy metallista, niin tuskin pidät tästäkään.

Nauzean ”Demo” on mielenkiintoinen pelinavaus bändiltä, josta voi tulla vielä vaikka mitä. Bändin runnova soitanta toimii varmasti hyvin livenä, joten suosittelen Helsingin suunnalla asuvia tarkistamaan bändin livekunnon.

7/10

Kappalelista:
01. Social Parasite
02. Reckoning Day

http://www.myspace.com/nauzeaband

Kirjoittanut: Janne Partanen

Kommentit