Näyttävä sooninen ilotulitus – arvostelussa Polymoonin katarttinen debyyttialbumi ”Caterpillars of Creation”

Psykedeelisellä musiikilla on Suomessa vankka asema ja vannoutuneita kuulijoita. Uskallan väittää, että psykedeelistä ja progressiivista musiikkia tehdään meillä kansainvälisestikin laadukkaalla tasolla. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä on tamperelaisen maagiheimon Polymoonin debyyttialbumi ”Caterpillars of Creation”.

Bändin debyyttialbumi sisältää taidokkaasti sävellettyä, sovitettua ja toteutettua musiikkia, joka flirttailee fuzz-pitoisen rockin, psykedeelisten äänimaailmojen ja progressiivisen henkevyyden kanssa omaperäisellä ja ammattitaitoisella tavalla. Levyn co-producerina ja erilaisten musiikillisten ideoiden heimopäällikkönä levyllä toimi Jun-His eli Juho Vanhanen, joka tunnetaan kansainvälisesti menestyneen Oranssi Pazuzun solistina.

Avauskappale ”Silver Mt.” on paikoitellen eksoottista väriä omaavaan melodiatyöskentelyynsä ja -kuljetukseensa hieman kallellaan esimerkiksi Von Hertzen Brothersin ja Kingston Wallin kotimaiseen osaamiseen, mutta samoilee kuitenkin hivenen toisenlaisissa ulottuvuuksissa. Avauskappale kiihtyy tunnelmoinnistaan euforiseen laukkaan, joka on kuin fuusio Led Zeppeliaanista rock and rollia Canin kaltaisten yhtyeiden hypnoottisella krautrock-otteella. Kitarapartio kipinöi toistensa soitosta rosoisen rocksahaamisen ja melodisen pyörittelyn dualiteetin pauloissa, ja lopputuloksena on näyttävä sooninen ilotulitus.

Toisena raitana ”Lāzaward” maalailee jylhää kaarevuutta, jonka efektoiduissa koukeroissa on hieman samaa tajua muodosta ja liikkeestä kuin Pink Floydilla 70-luvun merkkiteoksillaan ripauksella Gongia ja jopa Ozric Tentaclesia. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että Polymoon käyttäisi kaiken aikansa junnaten paikallaan privaattireiveissä – ei, vaan bändi tietää, milloin hypnotisoida kuulija toiston kiehtovaan pulssiin ja milloin avata säveltaiteensa synnyttämät padot.

Albumin keskiöön sijoitetut ”Malamalama” ja ”Helicaling” ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ne osoittavat, että bändin sydämessä sykkii ehta rock-sydän, joka janoaa musiikilta myös villiä ennalta-arvaamattomuutta ja höyryjen päästelyä efektiarkkitehtuurin ja maalailun lomassa. Albumin päättävä ”Metempsychosis” tarjoaa viimeisen padon, joka samalla sekä rakentuu että purkaantuu saman jännittävän viiden ja puolen minuutin aikana. Pidin koko kappaleen ajan kiinni tuolistani syvän jännityksen ja kiihkeyden vallassa. Kitarakuviot vaihtelevat The Mars Voltan tavoin kiihkeästä purskahtelusta omintakeisten melodiakudosten punomiseen, ja rytmisektio vastaa annettuun sovitukselliseen haasteeseen tarjoamalla samalla sekä selkärankaa että kokonaisuutta palvelevaa koristeellisuutta.

”Caterpillars of Creation” on mestarillinen ensijulkaisu, joka esittelee kypsän kuuloisen yhtyeen syvän luovuuden riivaamana. Levy osoittaa alusta asti syvää ymmärrystä dynamiikasta ja musiikista katarsiksen ja jännityksen luojana. Moni psykedeliaan nojaava yhtye tavoittelee tarkoituksellisesti tiettyä avaruudellisuutta äänimaailmassaan, mutta Polymoonin musiikki on sen sijaan kuin syvän hengellisen esoteerisuuden kautta syntynyttä ymmärrystä kaiken orgaanisuudesta ja käsin kosketeltavuudesta. Ja se fakta, että levy on nauhoitettu livenä soittaen, saa jokaisen hatun päästäni nousemaan ja käteni hakkaamaan yhteen. Upeaa työtä!

9/10

Kappalelista:

1. Silver Mt.
2. Lāzaward
3. Malamalama
4. Helicaling
5. Neitherworld
6. Metempsychosis

Kommentoi julkaisua