Näyttävät mutta yllätyksettömät jäähyväiset – Slayer Helsingin jäähallissa
Lauantaina 8.12.2018 Helsingin jäähalli muuttui metallimusiikin kehdoksi, sillä Slayer toi “Final World Tour” -kiertueensa kotimaamme kamaralle. Odotukset illalle olivat kovat, sillä thrash metal -suuruus on uransa aikana luonut toinen toistaan timanttisempia levykokonaisuuksia ja tullut tunnetuksi tiukkana livebändinä. Slayer ei tästä huolimatta laskenut kaikkea yhden kortin varaan, sillä illan kattausta oli vahvistettu myös kovan luokan lämmittelijöillä. Helsingin jäähallissa nähtiinkin festaritason esiintyjäkatras, kun Slayerin lisäksi lavalle kipusivat death metal -legenda Obituary, thrash-jyrä Anthrax sekä metallimusiikin nykypolven suurimpiin nimiin lukeutuva Lamb of God. Illan kattaus oli selkeästi myös fanien mieleen, sillä konsertti oli loppuunmyyty, ja paikalle saapui kaikkiaan noin 8000 ihmistä.
Lähtökohdat keikalle eivät olleet parhaat mahdolliset. Kolea tuuli sekä vesi- ja räntäsateet piinasivat pääkaupungiseudulle saapunutta ihmisjoukkoa, mutta yleisessä ilmapiirissä ikävät olosuhteet eivät näyttäytyneet millään tavalla. Suuri joukko hyväntuulisia ja metallinnälkäisiä ihmisiä oli saapunut jäähallille jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä lämppäribändiä. Väkeä oli jopa siinä määrin runsaasti, että jäähallille viime tinkaan saapuneita faneja odotti lähes masentavan pitkäksi venynyt jono, joka luikerteli hyvän matkaa jäähallilta pois päin. Sisäänpääsyyn liittyvät muodollisuudet oli kuitenkin järjestetty sen verran mallikkaasti, ettei kylmänkosteassa säässä joutunut odottamaan pitkään.
Illan aloitti aikataulun mukaisesti raskaspoljentoisesta kuolonmetallista tunnettu Obituary, joka lukeutuu jenkkikuolon klassikkoyhtyeisiin. Vaikka ryhmä on perustettu jo vuonna 1988, ei korkeaa ikää huomaa liveolosuhteissa ainakaan negatiivisella tavalla. Bändi on säilyttänyt iskevyytensä varsin hyvin, ja sen raskaasti murjova death metal oli oivallinen aloitus illalle. Ja kyllähän esityksen aikana kuullut klassikkovedot “Chopped in Half” sekä “Slowly We Rot” ovat sen tasoisia mestariteoksia, että yhtyettä vähemmänkin kuulleet pääsivät jyvälle siitä, millä ansioilla Obituary on nykyiseen asemaansa noussut.
Mainos päättyy
Lyhyen tauon jälkeen lavalle kiipesi thrash metallin veijaribändi Anthrax, joka oli Slayerin matkassa myös bändin edellisellä jäähallikeikalla Hartwall Areenalla. Anthrax on takuuvarma livebändi, jonka livesettiin on vuosikymmenten uurastuksen tuloksena kertynyt vaikuttava kattaus hittibiisejä. Näistä yhtye valitsi parhaimmat myös Helsingin jäähallissa, jossa kuultiin muun muassa “Caught in a Mosh”, ”Got the Time” sekä yleisöhuudatuksena erinomaisesti toimiva “Antisocial”. Energisesti ja pilke silmäkulmassa esiintyvää bändiä on aina ilo seurata livenä, eikä Anthrax pettänyt tälläkään kertaa. Vauhdikas veto oli selkeästi myös paikalla olleiden katsojien mieleen, sillä jäähalli oli jo lähes täynnä yhtyeen esityksen aikana, ja mukana elänyt väkijoukko palkitsi bändin moneen otteeseen raikuvilla suosionosoituksilla.
Viimeisenä lämppäribändinä lavalle kipusi nykymetallin kovimpiin nimiin lukeutuva Lamb of God, joka oli yleisön määrästä päätellen monelle odotettu esiintyjä. Kovana liveyhtyeenä tunnettu bändi oli kuitenkin ristiriitainen tapaus. Parhaimmillaan yhtye sytytti yleisön hittibiisien ja tiukan soitannan voimalla lähes hurmokselliseen tilaan, mutta välillä esitys tuntui lähinnä suorittamiselta, jonka aikana jopa lupaavasti vellonut moshpit kuivui kasaan. Tunnetilojen äärilaidat olivat huomattavan kaukana toisistaan, vaikka menevimpien hetkien aikana ei ollut epäilystäkään, miksi yhtye on nykyiseen suursuosioonsa kivunnut. Erityisesti viimeisenä kuultu “Redneck” nostatti sellaisen mylläkän kentällä, ettei tuon paremmaksi saanut pistettyä edes illan pääesiintyjä. Lamb of Godin vajaan tunnin veto oli huippuhetkien ja suvantovaiheiden tasapainoilua, joka jätti bändiä satunnaisemmin kuuntelevan kylmäksi.
Mittavasta urastaan ja monista thrash metallin klassikkoalbumeista ja -biiseistä huolimatta Slayer on nykypäivänä varsin kaksijakoinen tapaus. Jeff Hannemanin siirryttyä ajasta ikuisuuteen vuonna 2013 alkoi bändin ympärillä pyöriä kärkäs keskustelu siitä, onko yhtye nykyisellä kokoonpanollaan enää edes aito ja oikea Slayer. Nämä fiilikset olivat aiempaa vahvemmin pinnalla ennen Helsingin-keikkaa siitäkin syystä, että bändin uusi kitaristi Gary Holt jättäytyi pois Euroopan osuuden vimeisiltä keikoilta henkilökohtaisten syiden takia. Helsingissä nähtiinkin kuusikielisen varressa varamiehen varamies, Machine Headista tutuksi tullut Phil Demmel, joka oli lyhyellä varoitusajalla hypännyt kiertuekelkkaan vain muutamia päiviä ennen Suomen-keikkaa. Lähtökohdat Slayerin keikalle olivat siis kaikin puolin pelonsekaiset.
Mainos päättyy
Nämä ajatukset kuitenkin pyyhkiytyivät mielestä Slayerin aloittaessa keikkansa, sillä yhtye tarjosi Helsingin jäähallilla tasaisen vahvan, mutta aavistuksen yllätyksettömän konserttielämyksen, jossa ei visuaalisuutta tai hittibiisejä säästelty. Erityisesti ulkomusiikillisiin seikkoihin oli panostettu kiitettävästi, sillä taustalakanoita vaihdeltiin keikan aikana pariinkin otteeseen, ja lavalla nähdyt tulimeret sekä liekehtivät Slayer-logot olivat vakuuttavasti toteutetut. Ja mitäpä mikään keikka olisi ilman ylösalaisia ristejä, jotka on toteutettu tulisuihkujen muodossa? Slayer hyödynsi hienolla tavalla erilaisia visuaalisia efektejä konsertin aikana, minkä ansiosta esitys tarjosi muutakin kuin upeaa musiikkia. Varsinkin ”Hell Awaits” -kappaleen aikana täyteen loistoonsa roihahtanut tulimeri oli harvinaisen vakuuttava ilmestys, joka sai jäähallin lämpötilan nousemaan useammalla asteella. Visuaaliselta ilmeeltään konsertti oli erittäin näyttävä.
Pääpaino oli kuitenkin musiikilla, jota tarjoiltiin laajasti yhtyeen pitkän uran varrelta. Lähes jokaiselta albumilta kuultiin jotain, joka istui jäähyväiskiertueen luonteeseen erinomaisesti. Uralle sopivaa yhteenvetoa on vaikeaa tehdä ilman laajaa katsausta menneeseen, ja Slayer myös hyödynsi tämän mahdollisuuden. Puolitoistatuntinen keikka piti sisällään yhtyeen suurimmat hitit, jotka korostivat myös hienolla tavalla bändin monipuolisuutta. Kiihdyttelyn vastapainoksi kuultiin hitaammin louhivia vetoja, joiden aikana myös kentällä villintyneet fanit saivat hengähtää ja nauttia bändin rakentamasta tunnelmasta. Erityisesti encore-vedoissa Slayer on bändi vertaansa vailla. Harvalla yhtyeellä on mahdollista upottaa keikkojen loppupuolelle vastaavanlaista värisuoraa kuin Slayerilla, sillä jo biisikolmikko ”South of Heaven”, ”Raining Blood” sekä ”Angel of Death” ovat jokainen luokiteltavissa thrash metallin klassikkokappaleiksi, jotka ovat osaltaan olleet muovaamassa koko tyylilajin suuntaa ja identiteettiä. Voiko yksittäistä keikkaa tai mahdollisesti koko uraa onnistuneemmalla tavalla laittaa pakettiin?
Vakuuttavasta biisikattauksesta sekä upeasta visuaalisesta annista huolimatta yhtyeen esitys jätti odottamaan enemmän. Slayer esiintyi toki totutun varmasti, ja varakitaristilla vahvistettu yhtye suoritui pienistä virheistä huolimatta iltapuhteestaan onnistuneella tavalla. Suuremmaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin se, ettei jäähyväiskiertueen tematiikkaa huomioitu esityksen aikana lainkaan. Slayer tuntui vetävän keikan muiden joukossa, jonka aikana lähestyvästä lopusta ei olisi mitään käsitystä, jos tästä ei etukäteen olisi tietoinen. Vokalisti-basisti Tom Arayan välipuheet olivat peruskamaa jokaiselle bändiä livenä nähneelle, eikä keikan päätyttyä kummoisia kiitoksia jaettu. Lähimmäksi lopun tunnelmia päästiin Kerry Kingin ja Tom Arayan jäätyä lavalle konsertin päätteeksi, jolloin kaksikko loi vielä viimeiset katseet paikalle saapuneeseen yleisöön, kuin kiitokseksi kaikista niistä vuosista, jotka bändi ja fanit ovat saaneet kulkea yhdessä. Varsinaisia muistopuheita odottaneet jäivät nuolemaan näppejään.
Toisaalta, jos ideana oli lähteä saappaat jalassa ja tyylilleen uskollisesti, onnistui Slayer tavoitteessaan niin hyvässä kuin pahassakin. Lievästä yllätyksettömyydestään huolimatta yhtye tarjosi viihdyttävän keikkakokemuksen, jossa tulikivenkatkuinen thrash metal ja näyttävä lavashow muodostivat hienosti yhteen pelanneen kokonaisuuden. Jos Helsingissä nähty keikka jää viimeiseksi muistikuvaksi yhdestä aikamme suurimmista metallibändeistä, on se muisto sellainen, joka lämmittää metallisydäntä vielä siinäkin vaiheessa, kun Slayer on lopullisesti uransa päättänyt.
Mainos päättyy
Settilista:
Intro: Delusions of Saviour
1. Repentless
2. Blood Red
3. Disciple
4. Mandatory Suicide
5. Hate Worldwide
6. War Ensemble
7. Jihad
8. When the Stillness Comes
9. Postmortem
10. Black Magic
11. Payback
12. Seasons in the Abyss
13. Dittohead
14. Dead Skin Mask
15. Hell Awaits
—
Mainos päättyy
16. South of Heaven
17. Raining Blood
18. Chemical Warfare
19. Angel of Death
Raportti: Jesse Kärkkäinen / Kuvat: Pasi Eriksson