Necrowretch – With Serpents Scourge

Kirjoittanut Sami Elamaa - 13.2.2015

Ranskalainen Necrowretch jyrää kuuntelijakunnan toisella albumillaan ”With Serpent Scourge” 13. helmikuuta. Yhtye on seurannut death ja black metallin jalanjälkiä vuodesta 2008 julkaisemalla demoja ja muita pieniä julkaisuja, joista voidaan mainita muun muassa ”Putrefactive Infestation” (2008) sekä ”Now You’re in Hell” (2012). Ensimmäisen miellyttävän esikoisjulkaisun ”Putrid Death Sorcery” (2013) lisäksi bändi on myös julkaissut yhden kokoelma-albumin ”Bestial Rites 2009-2012” (2013), jolta löytyy ihan mielenkiintoisia demoja sekä covereita, muun muassa legendaarisen Deathin  ”Zombie Ritual”.

Jo ensimmäinen kokopitkä osoitti sen, että raa’alla ja synkällä kuolonmetallilla saadaan hyvää aikaan, joten muutoksia ei ole tehty seuraavankaan kokopitkän kohdalla. ”With Serpent Scourge” on 35 minuutin paketti suoraviivaista ja mustaa death metallia. Parin ensimmäisen kuuntelukerran aikana sulautuminen vaati itseltäni tovin, sillä kuuntelutuokio vaati pientä keskittymistä, jotta Necrowretchin hyvyyden pystyy noukkimaan esille uudelta albumilta.

Erityisesti levyn starttaava raita ”Black Death Communion”, ”With Serpents Scourge”, “Even Death May Die” ja levyn lopetuskappale “Mortem Ritu” kuuluvat levyn parhaimpiin viisuihin. Albumilta ei tahdo löytyä kovin paljon vaihtelevuutta, minkä vuoksi keskittymiseni ei koko ajan ollut 100-prosenttista sitä kuunnellessa. Lähes jokainen kappale jyrää samalla tempolla, kaavalla, idealla ja jopa samalla sävellajilla (mikäli sävelkorvani ei tässä tapauksessa pahasti erehdy) kuin ensimmäinen nopeasti potkiva kappale, joka levyllä tulee vastaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Necrowretch kuuluu vielä tuoreiden bändien kategoriaan, minkä vuoksi se vielä hakee omaa tyyliään. Death metalliksi ”With Serpent Scourge” on ihan kelpo valinta, vaikka levy ei aivan korkeisiin sfääreihin yllä. Undergroundista pitäville kuuntelijoille tässä on ihan vaihtoehtoinen albumi omaan arkeen. Mikäli, näin äkkiä sanottuna, esimerkiksi Obliteration ja/tai Vorum ovat lempiartistejasi, Necrowretch ja ”With Serpent Scourge” voi olla sinulle sopiva vaihtoehto soittolistalle.

7/10

Kappalelista:
01. Black Death Communion
02. Feast Off Their Doom
03. With Serpents Scourge
04. By Evil and Beyond
05. The Bells of Evil Schism
06. He Thrones on Thy Sins
07. Even Death May Die
08. Infernal Imprecation
09. Mortem Ritu

Necrowretch Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Luetuimmat

Uusimmat