Need2destroy todisti ”Show”-albumillaan, että espanjan kieli ja thrash sopivat yhteen

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.3.2019

Saksalainen Need2destroy julkaisi tammikuussa uuden ”Show”-albuminsa. Levy on kaikkea muuta, kuin mitä saatoin odottaa: vaikka saksalaisyhtyeen voisi päätellä esittävän kappaleensa pääasiassa saksan kielellä ja englanniksi, sisältääkin ”Show” kaiken kaikkiaan kolmetoista espanjan kielellä sovitettua kappaletta. Kun espanjan kieleen yhdistää vielä aggressiiviset vokaalit ja yhtyeen thrash metal -soundin, on lopputulos taatusti raskaasti mielipiteitä jakava.

Albumi rynnii liikkeelle vauhkoontuneen sonnin lailla, ja jo ensimmäisestä kappaleesta saa mainion käsityksen siitä, mistä tässä levyssä on kyse: murskaavista ja groovaavista riffeistä yhdistettynä vokalistin syvään ja karismaattiseen latinoääneen. Aggressiivisuus ja intensiivisyys lukeutuvat myös Need2destroyn tavaramerkeiksi. Vaikka levyn nimikkokappale edustaakin albumin korvamato-osastoa, se ei millään pärjää ”La Coleran” kertosäkeistöissä kuultaviin haistatuksiin – niitä kuunnellessa itsellekin herää uhmakas olo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Need2destroy on nimennyt yhdeksi esikuvakseen System Of A Downin, josta voikin löytää pieniä viitteitä saksalaisyhtyeen omintakeisessa soundissa, joka hyödyntää paljon vastakkaisissa tunnelmissa hyppimistä. Esimerkiksi ”Super Chango” alkaa kevyellä riffittelyllä, mutta äityy pahansisuiseksi. Vastaavasti ”Legal/Illegal” alkaa täydellä rähinällä ja kappale pysyy väkivaltaisen aggressiivisena loppuun asti. ”Enfermo” sen sijaan on täydellinen pulahdus tyyneyteen ja harmoniaan, joka on toteutettu Need2destroylle ominaisesti varsin rytmikkäästi. Kappaleesta löytyy albumin loppupuolelta myös akustinen bonusraita, joka ei juuri häviä vahvistetulle versiolle.

Kokonaisuudessaan 13 kappaletta sisältävä ja paria minuuttia vajaa 50-minuuttinen levy on yllättävän monipuolinen ja äkäinen kokonaisuus. Need2destroy ei ole tyytynyt ratsastamaan pelkästään erikoisella tyylillään, vaan se on rakentanut kirjavan, mutta soundilleen uskollisen albumikokonaisuuden. Pieniä puutumisen hetkiä albumille mahtuu, mutta toisinaan ne unohtuvat, kun kappaleista paljastuu täysin uusia piirteitä. Hyvänä esimerkkinä toimivat vaikka ”Hijo de Puta” ja ”Luda ribica”,jotka molemmat alkavat raivokkaasti, mutta muuttuvat loppua kohden täysin.

”Show” ei ehkä ole niin vahva kokonaisuus, että se taistelisi ”vuoden albumi” -sijasta, mutta ainakin se poikkeaa rajusti monesti muusta metallialbumista. Ennen kaikkea levy on tehty intohimolla musiikkia kohtaan. Jos et pelkää astua ulos mukavuusalueeltasi, on Need2destroyn ”Show” sinun valintasi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7+/10

Kappalelista:

  1. Show
  2. Schokolade mit Senf
  3. La Colera
  4. Viva los Vatos Locos
  5. Super Chango
  6. Legal/Illegal
  7. Enfermo
  8. Hijo de Puta
  9. Luda ribica
  10. Contaminacion
  11. Enfermo (akustik) (bonus)
  12. Kiss my ass (bonus)
  13. El Arrogante (bonus)

Need2destroy Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat