Neljäkymmentä vuotta farkkuja ja nahkaa heavy metalin nimissä – Saxonin ”Denim & Leather” juhlii vuosipäiviään

NWOBHM on maaginen kirjainyhdistelmä, jonka jokainen heavy metalin harrastaja tunnistaa. Suurimat tuon New Wave Of British Heavy Metalin parista musiikkimaailman tietoisuuteen nousseet nimet ovat Iron Maiden ja Def Leppard, mutta tyylisuunnan alaisuudessa on paljon bändejä, joiden vaikutus myöhempiin muusikoihin ja bändeihin on ollut suurempi kuin niiden suosio maailmalla. Yksi isoimmista nimistä on Saxon, joka on tyylisuunnan suurimpia nimiä ja on ahkeralla puurtamisella saanut mainetta sekä luonut itselleen kuudelle vuosikymmenelle ulottuvan uran. Bändi ei ole ikinä ollut kuuminta A-sarjaa, vaikka menestystä heillä kyllä on ollut. Bändi on onnistunut luomaan klassikoita, myymään jalometallilevyjä, esiintymään massiivisella Monsters Of Rock-festivaalilla ja saamaan levyjä listoille ympäri maailman. Vuonna 1980 julkaistu ”Wheels Of Steel” taisteli itsensä Englannissa listoilla Top-viiteen ja sitä seurannut ”Strong Arm Of The Law” lähes Top-kymppiin.

Yhtyeen neljäs albumi ”Denim And Leather” oli ylistys heidän kannattajakunnalleen ja levyä pidetään yleisesti alkuperäisen Saxonin kultakauden päätöksenä. Levyn ilmestymisen jälkeen rumpali Pete Gill joutui jättämään yhtyeen. Levy on äänitetty Aquarius studioilla Genevessä ja levy sisältää monta ehdaksi Saxon-klassikoksi lueteltavaa kappaletta.

Levy sisälsi yhtyeen menestyksekkäimmät singlet ”Princess Of The Night” ja ”And The Bands Played On” eikä levyltä juuri notkahduksia löydy. Bändi ei myöskään tunteellisilla balladeilla juurikaan hempeillyt, joten tempo pysyy läpi levyn suhteellisen rivakkana.

Tiukalla riffittelyllä levyn aloittava ”Princess Of The Night” kertoo urheasta junasta, jota laulaja Biff Byford muistelee syvällä kaiholla kuolematonta rakkauttaan julistaen. Ensimmäinen säkeistö kuvannee parhaiten noita tunteita: ”She used to be an iron horse/Twenty years ago/Used to bring the mail to me/Through the ice and snow/I’ve sat alone and watched her/Steaming through the night/Ninety tons of thunder/Lighting up the sky”. Säkeistön tiukkuus vaihtuu popmaiseen tarttuvuuteen kitarasoolojen ollessa yhdistelmä vanhoja rokkikuvioita ja modernia tilutusta. Mahdollisimman pätevä aloitus levylle, joka ei jätä mitään jossiteltavaa.

”Never Surrender” on ikään kuin edellisen kaksoisveli samojen elementtien ollessa vahvasti läsnä. Yksinkertaisen iskevä riffi, joka määrittelee myös säkeistöt. Kertosäe ei ehkä ole yhtä popmainen kuin edeltäjänsä, mutta kuitenkin tarttuva kuin kärpäspaperi. Kaupungin kurjilla kaduilla syntyneen ja elämässä kovia kokeneen puolustuslaulu, jossa anteeksi ei pyydetä eikä periksi anneta. Turussa muuten oli aikoinaan biisistä nimensä saanut Never Surrender-klubi, jossa raskaaseen rockiin vihkiytyneet pitivät mystisiä menojaan. Toivottavasti joskus taas.

”Out Of Control” on itselleni ehkä levyn ainoita niin sanottuja välitöitä, mutta mitään sekundaa se ei kuitenkaan ole. Sen paikka levyllä on vain hankala kahden erittäin iskevän biisin jälkeen. Biisissä ei sinällään ole mitään vikaa pientä laiskuutta lukuun ottamatta, mutta siinä ei myöskään ole mitään erityisen suurta koukkua.

”Rough And Ready” nostaa jälleen kierroksia ja paahtaa nuoren miehen uholla eteenpäin. Rokkimaiseen riffiin perustava biisi on jälleen saanut mainioita kontrasteja kertosäkeen ja väliosien ollessa muuta biisiä tarttuvampaa ja kepeämpää osastoa. Byford ilmoittaa olevansa valmis matsiin ja armias auttakoon vastustajaa ja tähän uhoon perustuen on sanottava, että Saxon on ollut tämän levyn aikaan ollut varmaan huikeassa livekunnossa.

A-puolen päättävä ”Play It Loud” on nimensä mukainen julistus volyymin sekä mekastamisen puolesta ja juuri oikeanlainen hymni niille, jotka taistelivat oikeuksistaan kasvattaa tukkaa, kuunnella haluamaansa musiikkia ja olla ylpeitä siitä. Toistan itseäni vahvasti, mutta en voi sille mitään, että jälleen leppoisasti kulkeva riffi on tarttuva, kitarat reivät taustalla ja kertosäe jää varmasti soimaan päähän. ”Play it loud in your neighbourhood” ja kamat kybälle!

B-puolen avaa yksi yhtyeen tarttuvimmista biiseistä kautta uran, sillä Monsters Of Rock-esiintymisen inspiroima ”And The Bands Played On” on silkkaa timanttia ja dynamiittia alusta loppuun. Nykivä alkuriffi, jonka päälle maalailtu kitarakuvio johdattavat tietä säkeistöön, joka on tarttuvuudessaan ihan omaa luokkaansa. Kertosäkeeseen luotu stemmalaulu on oiva koukku ja korostaa sinällään yksinkertaisen kertosäkeen hienoutta. ”There was magic in the air” maalailee Byford ja jos on ollut puoletkaan siitä mikä on tarttunut tähän biisiin, niin ilta on ollut jotain aivan tajutonta.

”Midnight Rider” korostaa rytmiryhmän perustavaa ja jämäkkää laatua olevaa soitantaa, jonka päälle kitarat saavat kutoa oma verkkoaan. Unelmaa Amerikan läpi kaahaamisesta kantava biisi on hieman väliinputoaja ja lieneekö edeltävän soineen hirviön syytä, että ”Midnight Rider” ei saa päässä samanlaista tuhoa aikaan. Kitarointi on suhteellisen heleää ja sellainen jykevä potku puuttuu paikoitellen. Säkeistöissä on ideaa, mutta valitettavasti ne jäävät vähän puolitiehen ja paukut eivät riitä jysäyttämään kunnon tykitystä ilmoille. Biisi kuulostaa juuri sellaiselta, että se on äänitetty viimeisenä ja paukut ovat alkaneet olla siinä vaiheessa lopussa.

”Fire In The Sky” on vauhtihurjastelu, jossa Gill ottaa jopa tuplabasarit käyttöönsä. Sen ihmeempää sisältöä biisissä ei ole, mutta Oliverin ja Quinnin kitarakuvioita on ihan kiva kuunnella ja Byford on saanut vokaaleissa ihan erilaista virtaa edelliseen löysäilyyn verrattuna. Sooloissa tuplakitarakuvio on jopa hellyttävän kömpelö, kunnes yksilösuorituksissa asettuu raiteilleen. Ei mikään Saxon-klassikko, mutta sen verran hyvä, että puolustaa paikkaansa kokonaisuudessa.

Viimeisenä soiva nimibiisi ”Denim & Leather” on todellinen heavykansan tunnuslaulu. Byford esittää retorisia kysymyksiä yleisölle näiden uskollisuudesta bändeille sekä musiikille ja kertosäkeessä hän ylistää kuinka farkku ja nahka toivat kaikki yhteen ja kuinka yleisö on se kaiken ydin. En tiedä, että onko Englannissa biisien tekemisen aikaan ollut erityisen kylmää, koska jo toisessa levyn tekstissä käytetään ”ice and snow”-sanaparia. Biisi on iskevyydessään kuin tehty keikkoja varten yleisön hoilattavaksi yhteisessä hurmiossa ja yhteenkuuluvuuden nimissä. Samalla Byford valaa uskoa siihen, että kuka tahansa voi olla heidän sijaan lavalla jakamassa musiikin ilosanomaa. Heavyn klassikko kaikilla mittareilla!

Kitaristit Graham Oliver ja Paul Quinn eivät juurikaan brassaile salaman nopeudella iskevillä tilutuksilla, vaan soittavat enemmän biisien ehdoilla itseään sen enemmän korostamatta. Itse asiassa he ovat aina jääneet vähän aiheettakin sivuun, kun puhutaan raskaan rockin kitarapareista. Heidän yhteistyö on saumatonta ja soitto antaa biiseihin juuri sopivaa iskevyyttä ja elävyyttä. Basisti Steve Dawson ja rumpali Pete Gill pitävät taustan jämäkkänä sortumatta ylimääräiseen kikkailuun.

Saxon ei aluksi juurikaan satsannut levynkansiin ja myös ”Denim And Leather” sisältää hyvin yksinkertaisen, mutta tunnistettavan kannen, jossa farkun väriselle pohjalle on laitettu bändin logo, heidän tunnuksenaan käyttämä kotka ja levyn nimi. Takakannessa kundit poseeraavat prätkien päällä kuin keskiyön sankarit konsanaan.

Puolenkymmentä klassikkoa levyä kohti ei ole huono saavutus ja monet niistä kuuluvat yhtyeen keikkasettiin edelleenkin, joten ei ole ihme, että levy myi aikanaan kultaa Englannissa ja sinetöi yhtyeen paikan heavy metalin historiassa.

Kappalelista:
1. Princess of the Night
2. Never Surrender
3. Out of Control
4. Rough and Ready
5. Play it Loud
6. And the Bands Played On
7. Midnight Rider
8. Fire in the Sky
9. Denim and Leather