Neljännesvuosisata rillumareitä ja kouvostomollia – Asko Alasen ”Viikate 25 mollivuotta” kertoo mukaansatempaavan tarinan
Bändihistoriikit ovat yleensä aina mukavaa luettavaa bändin faneille, eikä Asko Alasen tuore teos tee tähän poikkeusta. Kirja avaa mielenkiintoisen tarinan Viikatteesta aina vuodesta 1996 tähän päivään saakka.
Tuskin Kalle Virtanen ja Simo Kairistola osasivat arvata, minkälaiset vuodet heillä ovatkaan edessään, kun kaverukset käynnistelivät Viikatteen toimintaa kouvolalaisessa autotallissa. Juuri Kouvolalla paikkana onkin erittäin suuri merkitys Viikatteelle ja Viikatteen musiikkiin. Kaupungista on tullut vuosikymmenien varrella monia merkittäviä bändejä aina Peer Güntista alkaen, ja tällä vuosituhannella Kouvola Rock Cityn valtikkaa on pitänyt itseoikeutetusti Viikate.
1990-luvun Suomessa rockmusiikista kiinnostunut sukupolvi kuunteli Radiomafian Metalliliitto -ohjelmaa. Näin teki myös nuori Kalle ”Kaarle” Virtanen, jonka musiikkimaku ulottui myös muihin genreihin Tapio Rautavaarasta Dingoon, mutta kovimman vaikutuksen teki kuitenkin Kiss. Musiikinjanon oleellisena sammuttajana toimivat niin Kouvolan kirjasto kuin Novgorod-divarikin. Levyhylly toimi myös oleellisena paikkana Kallen ja Simo ”Simeoni” Kairistolan tutustumisessa, kun Kallea muutamaa vuotta nuorempi Simo tunkeutui tutustumaan Kallen levyhyllyyn.
Mainos päättyy
Yhteisen musiikkimaun löytyessä olikin helppo siirtyä soittamaan yhdessä Kallen soittaessa kitaraa ja Simon rumpuja. Aluksi kaverukset hakivat omaa tyyliään soittamalla niin instrumentaalimusiikkia kuin indiehenkistä grungepoppia, mutta varsinainen tyylisuunta kirkastui kuitenkin Joensuun Ilosaarirockissa vuonna 1996. Tuon jälkeen ei enää ollut paluuta Mana Manan ja Lyijykomppanian viitoittamalta tieltä ja pian Viikatteen ensidemojen nauhoitukset alkoivat. Alkuvuodet Viikate toimi kahden miehen orkesterina, jossa esiintyivät veljekset Kaarle Viikate (kielisoittimet, laulu) ja Simeoni Viikate (lyömäsoittimet).
Viikatteen ensimmäisellä kasetilla ”Piinaava hiljaisuus” ei ollut vielä levymerkkiä, mutta seuraavat EP:t ”Vaiennut soitto” ja ”Roudasta rospuuttoon” julkaisi Syyslevyt -niminen omakustanneyhtiö. Tämän jälkeen vuosituhannen vaihteessa Viikate solmi levytyssopimuksen Spinefarmin kanssa ja ”Alakulotettuja tunnelmia” -EP julkaistiin. Tätä seurasi kokopitkä debyyttialbumi ”Noutajan valssi”. Tähän mennessä live-esiintymisiä vältelleelle yhtyeelle tarjottiin mahdollisuutta esiintyä legendaarisessa Jyväskylän Tanssisali Lutakossa. Sopimuksen takana oli Trio Niskalaukaus-yhtyeen perustanut Timo Rautiainen, jonka oli määrä toimia keikalla Viikatteen toisena kitaristina Niskalaukauksen Arto Alaluusuan hoitaessa basistin tontin. Lopulta Rautiainen ja Alaluusua joutuivat kuitenkin perumaan lupauksensa, joten heitä paikkaamaan saapuivat kitaraan Ari Taiminen (Arvo Viikate) ja bassoon Erkka Koskinen (Ervo Viikate), jotka jäivät saman tien livekokoonpanon virallisiksi jäseniksi. Viikate soitti ensimmäisen keikkansa Lutakossa helmikuussa 2001, ja seuraavat keikat saman vuoden toukokuussa olivat Helsingissä Tavastialla sekä Nosturissa ensimmäisen festarirundin käynnistyessä kesäkuussa.
Pikkuhiljaa kvartetti alkoi löytää omaa, tunnettavaa soundiaan ja tulla myös suuremman yleisön tietoisuuteen. Kova työ alkoi viimein kantaa hedelmää ja näkyä tilipusseissa Teosto-korvauksien myötä. Ensimmäinen albumilistasijoituskin saatiin, kun vuonna 2002 julkaistu ”Kaajärven rannat” -albumi nousi korkeimmillaan listasijalle 6. Myös keikkapaikkojen kiertämisen ilot tulivat tutuiksi, vaikka eräällä keikalla Korpilahdella bändi koki olevansa väärässä paikassa väärään aikaan ja etenkin esiintyvänsä väärälle yleisölle.
Mainos päättyy
”Aika vähän meille on tullut totaalisia huteja, mutta ne Palvipäivät oli ehkä sellanen. Että nyt ollaa kyllä ihan vääräs paikas. Siellä piti soittaa rekan lavalla, jossa ei ollut yhtään syvyyttä, joten me kaikki neljä oltiin rinnakkain. Rummutkin eturivissä. Ensin esiintyi Halvatun Papat, ja pappatunturit pysyi siinä lavan edessä, niin kuin Helvetin Enkelit turvaamassa Motörheadia. Eipä tullut katsojia enää siitä läpi.” Kaarle Viikate
Välillä yhtyeen tie vei esiintymään aina Pietariin saakka yhdessä Kotiteollisuuden ja Mokoman kanssa. Vaikka Arvo ja Ervo kuuluivatkin Viikatteen live-kokoonpanoon, studiossa hääräsivät silti edelleen kahdestaan Kaarle ja Simeoni. Tähän tuli kuitenkin muutos, kun ”Unholan urut” -albumia lähdettiin tekemään kvartettina loppuvuodesta 2004. Albumilta irrotettiin ensimmäiseksi singleksi ”Pohjoista viljaa”, joka menestyi erinomaisesti radiosoitossa sekä singlelistalla.
Ahkerasta työskentelystä huolimatta varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta vuosia myöhemmin 2009 yhtyeen julkaistessa kahdeksannen albuminsa ”Kuu kaakon yllä”, joka nousi suoraan listaykköseksi ja myi kultaa. Albumilta löytyy monien meistä tuntema, suomalaiseen mentaliteettiin sopiva ”Viina, terva ja hauta”, joka on edelleen Viikatteen kaikkien aikojen kuunnelluin kappale. ”Kuu kaakon yllä” -albumi ja vuosi 2009 muodostuikin varsinaiseksi vedenjakajaksi tuottaja Miitri Aaltosen tullessa kuvioihin mukaan, teknisen henkilökunnan vaihtuessa valokuvaajia myöten ja yhtyeen tekemisen saatua kaiken kaikkiaan uuden suunnan. Yleisöltä tuli tunnustusta esimerkiksi Soundi-lehden lukijaäänestyksessä, jossa yhtye otti tuplavoiton vuoden bändinä sekä ”Kuu kaakon yllä” -levyn ollessa vuoden albumi.
”Meidän tekeminen sai Miitrin kanssa uuden suunnan.”
Simeoni ViikateArtikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Kirjan tarinaan nivoutuvat luontevasti myös mukaan erilaiset sivuprojektit, kuten esimerkiksi yhdessä Topi Sorsakosken kanssa levytetty ”Hautajaissydän” -single, ruotsinkielinen Vi Gåte -julkaisu sekä yhdessä Kotiteollisuuden kanssa tehty Joulupipari -kiertue ja Koti-Viikate-Teollisuus -nimellä julkaistu joulusingle. Ja onpa aikoinaan internetin ihmeellisessä maailmassa pyörinyt myös Rokit kokit -ohjelma, jossa Kaarle ja Pasi Vanhatalo kutsuivat tuttuja kollegoita kokkailemaan ja jutustelemaan mukavia. Eikä sovi unohtaa myöskään Fakta homma -tv-sarjan innoittamaa Koljosen tiekiista -projektia.
Yhtyeen livekokoonpano säilyi muuttumattomana aina kevääseen 2019 ja Kuu kaakon yllä -juhlakiertueeseen saakka, jolloin mukaan keikoille pyydettiin pianisti-urkuri Päivi Federley. Hän sai varsinaisen tulikasteensa hypätessään mukaan loppuunmyydyn Tavastian lavalle. Uusi jäsen solahti mutkattomasti keikkakokoonpanoon mukaan ja pääsi mukaan myös ”Rillumarei!” -albumin studiosessioihin. ”Rillumarei!” on Viikatteen toistaiseksi viimeisin studioalbumi, ja sen nauhoitukset ehdittiin aloittaa juuri ennen koronapandemian alkua. Albumin julkaisukiertue jäi luonnollisesti koronarajoitusten vuoksi hyvin vajaaksi, mutta joitakin keikkoja saatiin onneksi soitettua.
Vuoden 2022 alussa saatiin kuulla yhtyeen suunnalta yllättäviä uutisia, kun Simeoni Viikate kertoi siirtyvänsä pois rumpalin paikalta kaikkien vuosien jälkeen. Poisjääntiin ei liittynyt mitään draamaa tai välirikkoja, vaan kyseessä olivat terveydelliset syyt. Uutinen siirsi syksylle 2022 suunnitellun uuden albumin julkaisun tulevaisuuteen, vaikka lähipiiristä löytyivätkin nopeasti korvaavat rumpalit. Jatkossa studiorumpalin virkaa hoitaa Viikatteen äänimies Kalle ”Kalke” Kukkonen, ja keikoilla rumpupatteriston taakse kiipeää Ohto Pallas, joka on bändille tuttu mies jo vuosien takaa. Viikatteen tarina ei ole vielä tiensä päässä, vaan kouvostomolli soikoon jatkossakin.
Asko Alasen kerronta on jouhevaa, eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään ollenkaan. Itseäni miellytti suuresti se, että kirjaa ei ole kirjoitettu pelkästään ulkopuolisen silmin kerrottuna, vaan ääneen pääsevät bändiläisetkin vuoropuhelun muodossa. Teos sisältää myös kaikki soitetut keikat listattuna sekä täydellisen diskografian keräilijöiden iloksi. Itse hämmästyin siitä, kuinka valtavan määrän materiaalia bändi onkaan julkaissut ahkeran keikkailun lomassa ja eri formaatteja löytyy aina c-kaseteista vinyyleihin. Yhtyeeltä löytyy lisäksi niin oma nimikkokahvi kuin liköörikin.
Mainos päättyy
Kirja tarjoaa kiinnostavaa tietoa siitä, miten bändin tarina on kehittynyt vuosien varrella ja minkälaisia persoonia bändin jäsenet ovat. Suomidraaman ja -komedian suurena ystävänä oli hauskaa lukea siitä, kuinka aihe näkyy myös Viikatteen käsittelyssä. Jäin itse kaipaamaan kirjalle hivenen lisää pituutta, eli olisin mielelläni lukenut enemmänkin kertomuksia vuosien varrella sattuneista kommelluksista ja kokemuksista. Teokseen kannattaa ehdottomasti tutustua, vaikkei varsinainen Viikatteen fani olisikaan.
