Neljäs täsmäisku – arvostelussa Lazy Bonezin ”Eye Of The Sky”

”Suomalainen raskas musiikki elää ja voi hyvin” -lauseella aloitin edellisen Lazy Bonez -levyn arvostelun neljä vuotta sitten. Yhtyeen juuri ilmestyneen neljännen albumin ”Eye Of The Sky” myötä minulla ei ole minkäänlaista syytä muuttaa tuota mielipidettä. Itse asiassa siinä oli monta kohtaa, jotka voisin toistaa sellaisenaan tähänkin arvosteluun, koska huonoa sanottavaa ei ollut eikä hyvienkään asioiden tiimoilta taso ole lainkaan laskenut.

Minulle on edelleen jonkinlainen mysteeri, että miksi reilut kymmenen vuotta tahkonnut Lazy Bonez ei kierrä maailmaa, koska nämä biisit ovat kuin luotuja isojen massojen hoilattavaksi ja tanssittavaksi. Mainitsemani edellisen arvostelun otsikko oli ”mahtipontista ja mukaansatempaavaa” ja enpä perhana osaa vieläkään tuota paremmin sanoa.

Jo avausraita ”Shining” pistää bändin peruspalikat hienosti harkittuun jonoon: tarttuvat melodiat, koskettimilla syvyyttä luova äänimaailma täynnä rikkaita yksityiskohtia, monipuoliset ja onnistuneet sovitukset, laulumelodiat ja laulun vahvuus, hienot soolot ja kertosäkeiden tarttuvuus.

Bändillä on kuulemma ollut rentous mukana levyn tekemisessä ja biisejä on rauhassa rakennettu kolmen vuoden ajan. Sen ainakin huomaa, että mitään turhaa mailan puristamista ei ole ollut, vaan bändi soi hyvinkin vapautuneesti. Jokaiselle vähänkään raskasta rockia seuraavalle vokalisti Tommi ”Tuple” Salmelan kyvyt ovat tuttuja, mutta jotenkin tuntuu, että Lazy Bonezin musiikin parissa on hänen sydämensä oikea koti. Kuunnellessa esimerkiksi ”Miss Gasoline” -biisiä tuli mieleen hänen äänensä laajuus, mutta myös se, kuinka diggailen hänen tapaansa lausua laulamiaan sanoja.

Levyllä ei ole varsinaista teemaa, lukuun ottamatta itse elämää ja sen elämistä kaikkine haasteineen. Vaikka jokainen biisi seisookin omilla jaloillaan ja voidaan huoletta irrottaa kokonaisuudesta, on levy kaikesta huolimatta nimenomaan kokonaisuus. Sen verran hittipotentiaalia levyltä pursuaa. Biisien pituudet ovat järkevällä tasolla ja pitkät mammuttimaiset biisit loistavat poissaolollaan. Tosin muuten biisit kyllä ovat mammuttimaisia pienoismaailmoja – ikään kuin jokainen olisi oma elokuvansa, sillä musiikin visuaalisuus pistää mielikuvituksen liikkeelle. Bändin tekemisistä loistaa tietynlainen ylpeys ja itsevarmuus. Bändi tietää, mitä on tekemässä tyylin ja osaamisensa suhteen sekä seisoo vahvana omien visioidensa äärellä. Miellyttävänä elementtinä levyllä on myös soundien pehmeys, mutta samalla kuitenkin iskevyys. Nämä soundit toimivat niin hienossa ”Burn For Me” -kappaleessa kuin herkimmissä ”Without You” – ja ”Said And Done” -kappaleissa. Mainittava on Noora Louhimon vierailu mahtavassa ”Lay To Rest” -biisissä, joka ei ole ihan perinteinen duetto, vaan todellakin featuring. Bändi ei myöskään turhaan lähde omien vahvuusalueidensa ulkopuolelle tekemällä esimerkiksi tarpeettomia vauhtihurjasteluja, vaan käyttää edukseen kaikki vahvuutensa ja jalostaa niistä ehjän ja vahvan kokonaisuuden.