Wöyh! "V4RHE" -musiikkivideo

Neljättä albumiaan valmisteleva Wöyh! minikiertueelle toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.3.2019
Wöyh! ”V4RHE” -musiikkivideo

Neljättä albumiaan valmisteleva progekummajainen WÖYH! tekee tiiviin klubikiertueen toukokuussa. Helsingin On The Rocks -klubilta tiistaina 14.5. starttaava ”W2ÖYH19!” -kiertue kaartaa Kuopion Henry´s Pubin ja Hämeenlinnan Suistoklubin kautta Kouvolan House Of Rockiin, jossa matkaseuraksi liittyy vaihtoehtoista metallia soittava Ikinä. Karavaanin matka huipentuu Tampereen Olympia-klubille lauantaina 18.5. Keikkojen liput tulevat myyntiin maanantaina 11. maaliskuuta kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

”W2ÖYH19! -kiertue saatiin kuin ihmeen kaupalla ujutettua Venuksen ja Marsin rundien väliin. Avaruusrakettimme hiukkauspolttoainetankkauksen aikana ehdimme wöyhökansan pariin myös Telluksella. Luvassa säkenöivää elektroprogeilotulitusta Anssi Nykäsen anekdooteilla höystettynä. Nähdään pian!”, sanailee yhtyeen kitaristi-laulaja Jussi.

WÖYH! on Hyyrysen veljesten Jussin (YUP) ja Antin (Stam1na) vuonna 2011 perustama progeyhtye, joka on julkaissut Kaskelotti Records -levymerkillään tähän mennessä kolme albumia – ”Ikkilyk” (2013), ”Dwzyrek” (2015) ja ”KRTKRTK” (2017). Bändin tuotannosta suureen suosioon ovat nousseet mm. seuraavat kappaleet: Lokki, Hieho, Kaskelotti ja Kamppailu Merellä. Yhtyeeseen kuuluvat lisäksi Antti Pitkäjärvi (koskettimet, laulu) ja Anssi Nykänen (rummut).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

W2ÖYH19! -kiertue

ti 14.5. Helsinki, On The Rocks
ke 15.5. Kuopio, Henry´s Pub
to 16.5. Hämeenlinna, Suistoklubi
pe 17.5. Kouvola, House Of Rock – w/Ikinä
la 18.5. Tampere, Olympia – w/Ikinä

Liput myyntiin maanantaina 11.3. klo 9. Tarkemmat tiedot keikkapaikkojen omilta verkkosivuilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.woyh.fi
https://www.facebook.com/WOYHWOYH
www.instagram.com/woyhofficial
www.fullsteam.fi

Luetuimmat

Uusimmat