Neonvärejä, retroestetiikkaa ja rikollisen hyviä kertosäkeitä: arvostelussa One Morning Leftin timanttinen ”Hyperactive”

Vuonna 2008 Vaasassa perustettu metalcore-yhtye One Morning Left on taivaltanut pitkän matkan yhtenä genren kotimaisista pioneereista. Suomessa metalcorella on aina ollut hieman altavastaajan maine, eikä tyylin huipulle ole päässyt kovin moni maassamme nousemaan. Vasta 2010-luvun paremmalla puolella alettiin kuulla toinen toistaan laadukkaampia core-bändejä, kun muun maailman vaikutteet iskostuivat osaksi myös rakkaan kotimaamme metallimaailmaa.

One Morning Left on kuitenkin tehnyt töitä pitkään ja ahkerasti. Valtaviin striimausmääriin ja näyttökertoihin yltänyt yhtye julkaisi vasta neljännen studioalbuminsa ”Hyperactive”, mutta paketti tuntuu olleen kasassa jo pitemmän aikaa. Yhtyeen estetiikka on värikästä ja välillä sekopäistä, ammentaen omalla tavallaan jenkkibändeiltä, mutta sekoittaen sekaan suomalaista pilkettä.

”Hyperactive” on musiikillisesti sekoitus tarttuvaa metalcorea ja retroestetiikkaa. Kappaleita on kuorrutettu sokerisilla syntikoilla, tukkaheviriffeillä ja neonväreillä, mutta niiden keskiössä ovat mureat coreriffit.

Hyvänä esimerkkinä ovat kaksi ensimmäistä kappaletta ”Ruby Dragon” ja ”Neon Highway”. Ensiksi mainittu käynnistyy synthwave-tyylisellä syntikkakuviolla, mutta kehittyy siitä riffivetoiseen core-tamppaukseen. Kertosäe kuitenkin esittelee areenaluokan melodiatajua ja laulaja Leevi Luodon kirkkaan ja taipuisan äänen. Niin ”Ruby Dragon” kuin sitä seuraava ”Neon Highway” sisältävät kertosäkeet, joiden puolesta kuka tahansa muusikko olisi valmis kuolemaan.

Syvälle kasariestetiikkaan sukelletaan vahvimmin kappaleissa ”Sinners And Winners” sekä ”Creatvres”. Ensiksi mainittu uhkuu tukkaheviä pääriffin ja lehmänkellon ansiosta, unohtamatta uhkeaa tilusooloa. Jälkimmäinen voisi puolestaan olla Bon Jovin kappale – mikäli bändi siis olisi vaasalainen corejyrä.

Kappaleet ”Drowned God” ja ”Live, Laugh, Love” ovat hieman suoraviivaisempaa mättämistä, vaikka ensiksi mainitussa päästäänkin hieman hengittämään pienten pysähdysten ansiosta. Hieman vaihtelua keitokseen tuo kappale ”Downfall”, joka on kudokseltaan varsin teatraalinen. Monipuolisia vokaaleja, poukkoilevia kitarakudoksia ja varsin äijämäistä räppäämistä. Hulluttelupuolta raapaistaan hieman lisää ”Worry Less, Dance More” -kappaleessa, jossa kuullaan myös pseudojazz-henkinen väliosa tuomassa toimiva annos huumoria, mutta ideaa myös onneksi kehitellään hieman eteenpäin.

One Morning Left on onnistunut luomaan albumin, jota voi hyvällä omallatunnolla kutsua yhdeksi kotimaisen metalcoren hienoimmista albumeista. Suuri kehu levylle on tietysti myös se, että se on kansainvälisellä tasolla merkittävän tasokas keitos, josta löytyy kaikkea sitä, mistä myös kansainvälinen yleisö voi tykätä. Kertosäkeet ovat sitä terävintä timanttia, soitto tiukkaa ja soundit moderneja. Leevi Luodon ääni on rikollisen aliarvostettu, ja itse pitäisin häntä yhtenä maamme melodisimmista kurkuista. Vaikka retroestetiikka alkaakin vuonna 2021 tulla jo korvista ulos, on ”Hyperactivesta” vaikea löytää mitään mautonta ja ylijuustoista. Lisää tätä, kiitos!

9/10

1 Ruby Dragon
2 Neon Highway
3 Sinners Are Winners
4 Drowned God
5 Creatvres
6 Live, Laugh, Love
7 Ruthless Resistance
8 Downfall
9 Worry Less, Dance More
10 Hyperactive