Vanhan liiton jyrä Nervochaos lunastaa odotukset ”Nyctophilia” -uutukaisellaan

Kirjoittanut Pasi Huttunen - 10.4.2017

Jo ”Nyctophilian” aloitusbiisi tekee aika selväksi, mitä Nervochaos puuhaa. ”Moloch Rise” alkaa nopeatempoisena ja armottomana tykityksenä ja myös jatkuu sellaisena. Levyn nimi tarkoittaa pimeyden rakastamista tai tunnetta siitä, että kuuluu pimeään. Black metal -sävyt tekevät selväksi, mitä tällä tarkoitetaan, vaikka etenkin kakkosbiisi ”Ritualistic” osoittaa, että päälinja on silti death metal. Kolmosbiisi ”Ad Majorem Satanae Gloriam” puolestaan nojaa vahvemmin bläkkiksen suuntaan. Monta kertaa tulee mieleen toinen, legendaarisempi brasilialaisryhmä Sepultura, eikä lainkaan huonolla, plagioivalla tai pastissinomaisella tavalla. Enemmänkin syntyy vaikutelma, että bändit vain ponnistavat samankaltaisesta perinteestä, ja Nervochaos rakentaa siitä omanlaisensa äärimetallin genrejä kiinnostavalla tavalla sulauttavan hybridin. Jotain kiehtovaa omaleimaisuutta etelä-amerikkalaisessa hevisoundissa on täällä rapakon takana kuunnellessa. Sikäläinen juurevuus ja vihaisuus on keitetty hiukan erilaisessa liemessä kuin eurooppalainen.

Sanoituksissa uhrataan vanhoille jumalille, palvotaan saatanaa, julistetaan pimeyden sanomaa ja muuta sellaista, joka ei ole ollut kohauttavaa, uutta tai yllättävää yli 30 vuoteen, mutta kenties syvälliset ja oivaltavat lyriikat eivät ole se asia, jonka vuoksi Nervochaos levylautaselle eksyy.

Ihan eilisen teeren pojista ei tässä ole kysymys, ja se kuuluu kyllä. Soitto ja murinalaulu ovat vahvaa ja paksua junttaamista, joka ei jätä sellaisia aukkoja, joista kuulijan kiinnostus pääsisi helposti romahtamaan. Tätä tukee myös se, että biisit ovat pääosin alle neljän minuutin mittaisina helposti naposteltavia. ”Nyctophilia” on bändin seitsemäs kokopitkä, ja poppoo on ollut kasassa vuodesta 1996. Pysyvä elementti bändissä on ollut koko sen uran ajan rumpali Eduardo Lane. Muuten miehistö on vaihdellut runsaasti.

Erityismaininta menee upean pahaenteisesti alkavalle ja vauhdikkaasti, mutta hallitusti jyräävälle kymppibiisille ”Lord Deathille” ja heti perään yllättävällä tavalla rokkaavalle ja kieputtavalle ”Dead Endille”. Ensimmäinen kunnolla otteeseensa nappaava kappale levyllä on viides kappale ”Waters of Chaos”. Sikäli laadukkaita ovat sitä edeltäneetkin biisit, että se ei suuresti haittaa. Lähinnä kyse on siitä, että suurta hittipotentiaalia ei ilmeisesti edes tavoitella. Bändi pysynee jatkossakin omassa kulttibändikolossaan.

Kokonaisuutena ”Nyctophilia” on todella hyvä tummasävyinen kuolemahevilevy, joka kestää kuuntelua hyvin montakin kertaa. Vanha koulu on edelleen ihan hyvä koulu.

8½/10

Kappalelistaus:
1. Moloch Rise
2. Ritualistic
3. Ad Majorem Satanae Gloriam
4. Season of the Witch
5. Waters of Chaos
6. The Midnight Hunter
7. Rites of the 13 Cemeteries
8. Vampiric Cannibal Goddess
9. Stained With Blood
10. Lord Death
11. Dead End
12. World Aborted
13. Live Like Suicide

Kirjoittaja: Pasi Huttunen