Kuva: Ville Juurikkala

Netta Laurenteen tähdittämältä Smackboundilta sinkku ja video: ”The Game” on eeppinen metalliballadi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.3.2020
Kuva: Ville Juurikkala

Uusi metalliyhtye Smackbound paljastaa debyyttilevynsä nimen ja julkaisuajankohdan: albumi ”20/20” julkaistaan 8. toukokuuta. Smackbound on vielä toistaiseksi uusi nimi Suomen metallikartalla, mutta bändi koostuu rautaisista musiikkialan ammattilaisista: keulahahmona on TV:stäkin tuttu, Hotel Swanissa, Sorjosessa ja Veikkauksen Lotossa sädehtivä näyttelijä ja laulaja Netta Laurenne, rummuista vastaa Rolf Pilve (Stratovarius, Wintersun), kitarasta Teemu Mäntysaari (Wintersun), bassosta Tuomas Yli-Jaskari (Tracedawn) ja koskettimista Vili Itäpelto (Tracedawn). Kokoonpano perustettiin alun perin jo vuonna 2015, ja kun omaa materiaalia oli levyllisen verran kasassa, italialainen Frontiers Music Srl -levy-yhtiö nappasi yhtyeen talliinsa välittömästi.

”Tuleva levy on monipuolinen, melodinen ja voimakas. Koska maailmassa on kyse suurelta osin energiasta, olemme kokeneet tärkeäksi välittää energiaa musiikissamme. Yritämme pitää sen elossa niin, että se tavoittaa myös kuulijan. Haluamme myös puhua kaikista asioista totuudenmukaisesti ja saada ihmiset luottamaan enemmän omaan intuitioonsa suuntaviittanaan. Siksi sanoituksissa on pyritty rehellisyyteen”, Netta Laurenne kuvailee Smackboundin jäsenten yhdessä säveltämää esikoisalbumia, jonka sanoitukset kumpuavat suoraan Netan sydämestä.

Kymmenen kappaletta sisältävältä ”20/20”-albumilta on jo aiemmin julkaistu kolme singleä: ”Drive It Like You Stole It”, ”Wall of Silence” ja ”Run”. Nyt Smackbound lohkaisee levyltä ensimmäisen balladinsa: eeppinen kappale ”The Game” kertoo rakastetuksi tulemisen kaipuusta. Voit kuunnella kappaleen tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kappaleen sanoitukset liittyvät satutetuksi tulemisen pelkoon ja toisaalta rohkeuteen luottaa rakkauteen. Tarinassa on myös puoli, jonka kaikki varmasti ovat kokeneet: pettymys ja sydänsuru. Rakkaus voi olla tavallaan kuin Troijan hevonen – mutta onko meillä toisaalta varaa olla päästämättä sitä sisään?” Netta pohtii.

Upeasta kappaleesta tehtiin myös Netan pitkäaikaiseen visioon perustuva musiikkivideo, jonka voi katsoa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Minulla oli jo vuosien ajan visio savisista ihmispatsaista. Näin aikoinaan kuvan henkilöstä, jolla oli savea kasvoissaan, ja sain idean siitä, mutta vasta tämän kappaleen kohdalla ajatus osui kohdilleen. Video on rehellinen, kaunistelematon ja toisaalta juuri siksi upea: olemme siinä paljaina, ilman mitään statusta tai egoa. Videon ohjasi Owe Lingvall ja videota oli hauska tehdä, repeilimme kyllä useaan otteeseen hieroessamme savea toistemme päälle. Tilanne oli absurdi. Toisaalta toistemme edessä puolialastomana seisominen veti meidät myös nöyriksi haavoittuvuudesta kertovan, voimakkaan kappaleen yhteydessä”, Netta selittää.

Smackbound aloittaa live-esiintymiset soittamalla debyyttikeikkansa Helsingin On The Rocksissa ensi viikon keskiviikkona 18.3. Tämän jälkeen vuorossa on Kouvolan House of Rock 21.3., ja yhtye nähdään myös Nummirockissa ja John Smith Festivalilla – ja lisää julkistuksia on vielä tulossa.

Smackbound online:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/smackbound/
https://www.instagram.com/smackbound_official/
https://www.smackbound.com/

Smackbound on:

Netta Laurenne – laulu
Teemu Mäntysaari – kitara
Rolf Pilve – rummut
Vili Itäpelto – kosketinsoittimet
Tuomas Yli-Jaskari – basso

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat