Nevicatelta uusi single: Intensiivistä draamametallia disco-poljennolla

Kirjoittanut Niko Kuusela - 28.3.2021

Nevicate on Joensuusta maailmalle ponnistava pop metal-yhtye, jonka vivahteikkaasta musiikista läpikuultavat muiden muassa sinfoninen dramatiikka, modernin tanssittava EDM, sekä tumma, skandinaavinen mystiikka. Bändin tulevalta debyyttialbumilta lohkaistu toinen single ”Dewdrops” julkaistiin 26.3.2021, ja kappale on nyt kuultavissa kaikista suoratoistopalveluista.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dewdrops” on musiikillisesti vajaaseen neljään minuuttiin tiivistetty katalogi raastavia kitarariffejä, lukuisista kerroksista koostuvia orkesterisovituksia, kasarilta tuoksahtavia syntikoita, sekä duettomaista tulkintaa kirkkaan solistisen naisäänen ja miehen raskaan särölaulun välillä. Orkesterisovituksia ja mahtipontista vaikutelmaa elävöittävät tällä raidalla erityisesti kahdeksanpäinen sekakuoro, sekä paikallista huippulahjakkuutta esittelevä jousisoitinsektio. Mahtipontisuuden vastapainona toimii jo alkutahdeissa mukaansatempaavasti eteenpäin ajava rytminen poljento, joka johdattaa kuulijan kappaleen edetessä niin melodisesti tarttuvien koukkujen kuin tunnelmaltaan syvien vesien halki. ”Dewdrops” kertoo tarinaa mielensisäisestä kamppailusta, jossa lyyrinen minä etsii pakotietä ulos kuormittavaksi kehkeytyneestä tilanteestaan.

 

Yhtyeeltä on tähän mennessä julkaistu kaksi musiikkivideota, joista jälkimmäinen, syyskuussa 2019 julkaistu ”The Surface” tarjoili ensimmäiset maistiaiset tekeillä olevan debyyttialbumin tunnelmasta. Albumin muut kappaleet ovat tällä hetkellä tuotantovaiheen loppumetreillä. “Dewdrops” -kappaleen tuotannosta vastasi bändi itse Erno Sallisen avustuksella. Miksaajana toimi Petri Pulli ja masteroijana Tony Lindgren (Opeth, Eluveitie, Billie Eilish, Dragonforce).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat